2011

Se on jo ihan kohta. Kui tämäkin vuosi hurahti ohi? Tai eihän se ohi mennyt - hyvin on eletty ja paljon koettu.. Eka kokonainen vuosi Singaporessa. Viime vuonna tähän aikaan suunnittelin terveellisempiä elämäntapoja (niinkuin aina uuden vuoden aikaan), olin hankkinut 30 kerran kortin hot yogaan, hurahdin smoothie aamupaloihin ja aloitin juoksuharrastuksen ilmoittautumalla ekaa kertaa 10km juoksuun. Nyt on vielä joogakertoja jäljellä (ne hemskatin työt) ja neljä juoksutapahtumaa (10, 10, 15 ja 21) juostuna, joskin riittämättömällä harjoittelulla (ne hemskatin työt). Smoothiet maistuu edelleen, jopa muillekin perheenjäsenille, mutta olen alkanut oikomaan kulmia sisällön suhteen nopeuttaakseni valmistusta aamuisin (ne hemskatin työt).

Niin, ne hemskatin työt. Siinä se muuttu kertaheitolla elämä kun laitoin nimeni paperiin jossa luki minimum 44 hours a week. En oo sen jälkeen käyny luonnonpuistossa kävelemässä enkä wet marketilla. On jääny Singaporen Suomalaisten touhut ja koirapuistossa hengaamiset, lounaat rouvien kanssa ja blogin kirjoittaminen. Tilalle on tietty tullut vaikka mitä ihanaa - mielenkiintoinen ja haastava työ, monenlaisia työkavereita ja työreissujakin. Ja työstäni minä tykkään :) Nyt joulun aikaan on voinut hieman lintsata tuosta 44stä tunnista ja lepäillä Tanskan työmatkalta hankittua flunssaa pois (siellä oli -6! KAMALAn kylmä!! Kuten keväällä Suomessa, limakalvoni kuivivat ruttuun moisesta 90% pudotuksesta ilmankosteudessa ja vastaanottivat kaikki mukaan haluavat pöpöt avosylin..), mutta tänään kun tein ensivuodelle suunnitelmia niin huomasin että hitsi, töitähän on ihan hemmetisti. Suunnilleen 25 artikkelia intraan odottaa kirjoitusta, uuden tuotteen lanseeraus videot editointia, parit kampanjat mun tukea, kvartaalikokoukset suunnittelua, intran sivut päivitystä ja kehitystä sekä uusi ylläpitäjien yhteisö suunnannäyttöä, keppiä ja porkkanaa.. ja mä teen "vaan" sisäistä viestintää. Puuh.

Se, mikä multa ei oo tippunut pois töiden takia on koiraharrastus. Rekun kanssa käydään agilitytreeneissä ja kisoissakin edelleen, vaikka nyt on taas treeneissä taukoa ja viime kisatkin meni niin penkin alle että hukkasin kilpailuviettini ja ollaan oltu löysin rantein.. minkä vuoksi Rekku alias Kuningas ja Keisari on alkanut taas määräilemään tätä laumaa. Noh, pientä jääkautta vaan peliin..! Singaporen kennelklubissa mä oon kans vielä mukana, ens viikolla kokoustetaan pitkästä aikaa uudella kokoonpanolla, kun meidän 'toko ja agility komitea' hajos tossa syksyllä ja nyt on vasta saatu aikaan uuden muodostaminen (ja tässä klubissa on siis KOLME täysipäivästä työntekijää! Siinäpä esimerkkiä edullisen työvoiman tehokkuudesta). Olin syksyn aikaan moneen otteeseen niin kurkkua myöten täynä aasialaista tapaa valittaa, jättää kommunikoimatta ja poiketa sovitusta että meinasin minäkin sanoa että pitäkää tunkkinne.

Animal Lovers Leaguen koirasuojalla mä käyn myös edelleen, vaikka enää kerran kuussa. On totta kun sanotaan että asioihin turtuu. Sillon kun kävin ALLn Pets Villalla viikottain, totuin siihen miten koirat siellä elää. Nyt kun käyn enää kerran kuussa, koen joka kertaa pakahduttavaa surua ja tuskaa niiden puolesta jotka kaipaisi omaa kotia häkin tai kennelin sijaan, ja niiden jotka tarvitsisi hoivaa ja huolenpitoa, aktiviteettia ja rapsutusta.. enkä mä kerkeä auttaan niitä kaikkia. Dixie on aina niin onnellinen kun se näkee mut, koittaa kiivetä taskuun ja seuraa mua pitkin poikin. Jos mä en pelkäis niitä päänsärkyjä jotka allergia oireet mussa saa aikaan, Dixie asuis meillä jo. KamKamia me sponssataan edelleen Helin kanssa, ja ois ihanaa keretä vaikka kouluttamaan Kamia jotta sillä ois paremmat mahdollisuudet löytää oma koti. Tätä listaa mä voisin jatkaa tietty vaikka loputtomiin.. Ja siitäkin huolimatta että tää tuntuu turhalta - tunne joka myös on vallannut monet kerrat syksyn aikana kun seuraan päivittäin ilmoituksia kotia etsivistä koirista ja huomaan Pets Villalla käydessäni etteivät koirat ole vähentyneet, vaan lisääntyneet.. - niin sanonpa vaan että jos tätä kukaan lukee ja haluaa koirakseen trooppisen Singaporen Spesiaalin, niin täältä saa, lentorahdin hinnalla.

Kun ne hemskatin työt rajoittaa näitä arki-iltoja, niin oon löytänyt pari muuta tapaa touhuta yhteisöllisesti ja koirien parissa: Perustettiin 'River Valley Casual Dog Walk' eli löyhä ryhmä naapurustossa asuvia koiria ja omistajia jotka käy kaksi kertaa kuussa yhteislenkillä. Me kokoonnutaan Rekun lähimarketin luona ja käydään kävelyllä - ei sen kummempaa. Vaan koirillehan se on erinomaista sosialistamista ja kyllä me ihmisetkin samalla tutustutaan. Naapurin Mari (japanilainen) ja viereisen talon Meghan (amerikkalainen) on jo ystäviä, niinkuin on Marin chihu Tommy ja Meghanin Singaporen Spesiaali Brody Rekun kavereita. Tommy se itse asiassa oli meillä tässä pari viikkoa sitten kylässäkin viikonlopun verran, oli hupaisaa seurata kun Rekku koitti päättää uskaltaako kaulassa roikkuvan sintin kanssa leikkiä lainkaan.. vaan kyllä uskalsi, katso vaikka:


Koitin tossa flunssa parannellessani käyttää aikaa kuvien nettiin laittoon - enhän mä vielä pitkälle pötkiny, mutta on siellä jotain uutta.. http://raisas.pic.fi/kuvat/

Joulu on jo ovella..

Kuis se nyt jo tuli? Piparitkin vielä paistamatta.. ja flunssa painaa päälle, ei jaksa touhuta. Eikä siis myöskään urheilla - omatunto soimaa kun Ikean piparipurkki tyhjenee.. ei sitä oikeen enää sen 5.12. juostun puolimaratonin piikkiinkään voi syödä :o! Onneksi pian voi taas tehdä lupauksia uudelle vuodelle, jos vaikka vihreyttään kierrättäisi taas edellisvuoden lupaukset ;)

Mutta nyt (saapuneiden joulukorttien paineen alla..) toivotan kaikille Ihanaa, lumenvalkoista ja rauhallista Joulunaikaa:


(klikkaa kuvaa niin se suurenee)

Lisää Rekun jouluposeerauksia (<- klikkaa tuosta)

Australia

A week back I was in Australia. In Melbourne and around, to be exact (it's a pretty big place.. especially from the Singapore perspective!). I was lucky to be able combine work and holiday, so we set off on Thursday night before Deepavali long weekend and arrived in Melbourne the following morning. We drove the rental car to Phillip Island first, and on the way I got my first impressions of Australia: Cars, cars, cars, wide roads with fast food, fast food, and more fast food on the side of the road. We gave up looking for alternative lunch after a while and went into McD's. Everyone was there from young kids to elderly people. The elderly people were cute. You could have taken them, just as they were, and placed them at a golf course's club house somewhere in Scotland with pints of ale and it would have been just the same. But instead, they were having super sized strawberry sundaes at a McD's in a Melbourne suburb. That's the kind of a 50% UK, 50% US place Australia felt like.



Phillip Island was a true holiday island with small summer cabin looking houses, all kinds of activities to do, wildlife and nature to see - but in zoo-like places and restricted areas, which we did not want to visit (we wanted to see kangaroos and koalas in wild!). The nature in the Melbourne area was tropical and non-tropical - a weird mix of palm trees and evergreens.. the country side scenery was like in UK, but we saw parrots flying, racing the car. Mornings and evenings were cold, as it was spring and the weather was just beginning to warm up. I got hay fewer symptoms! Oh and evenings were cold too - especially on Phillip Island were we went to see the little penguins come in from the ocean in the evening, not minding a group of people staring at them as they walked in with their bellies so full of fish they could barely stay on their wee two feet :D



Saturday and Sunday we dedicated to checking out the other side of Melbourne - the Great Ocean Road. It was a lot of driving, but the scenery was as beautiful as they say, and I quite enjoyed the surfing towns of Torquay (excellent food at the Hotel!) and Apollo Bay, where we stayed in one of those motels you see in the movies - low row of small flats with parking right outside the door. You know, one of those places where they always find a mysterious body?

We also walked along the beach, freezing (how do the surfers do it? The water was ice cold!), and visited all the two pubs open in Apollo Bay, tasting local brew. Fat Yak ale was by far the best :) It was indeed very touristy, but such a good little holiday after hectic week at work.



On our way back from seeing the 12 apostles (I only counted 7) we stopped at Pettavel vineyard just before Melbourne, close to Geelong. I was great! They let us taste the wines, and of course we ended up buying a few after finding our favourites sauvignon blanc and merlot. The cappuccino wasn't bad either..



Melbourne seemed like nice enough city. There's a river that runs through, with public bbq along it, the ocean, big parks (where unfortunately cycling is not allowed), loads of nice old brick houses and a modern looking city centre with old and new buildings, restaurants by the river etc. There were also very cool bike lanes, which we used on Monday night after my work when I got two bikes from the bikeshare on behalf of the company. It was nice to cycle again for the longest of time.. later on the week - which I spend working in Melboune - I used the bike also to got to the office in the morning :)



It was nice to be on a small holiday to a cooler climate and a western country with loads of open space and fresh air. I liked Australia - not love at first sight - and Melbourne was ok too. People seemed nice, yet quite frank and a bit.. well, 'redneckish'. Oh, and I had such trouble undestanding the accent!

Lastly - one of the highlights (although short, since it was on the side of the Great Ocean Road and we were not the only ones stopping) of the trip: a koala in the wild.

Kännykän muistista

Löysin vihdoin hetken istua kotikoneen ääreen ja vetää uuden luurin siihen piuhalla kiinni. (Antti pelasi joku aika sitten golfia sen verran hyvin että sain käyttööni iPhonea vastaavan SonyEricssonin - työmatkat menee rattoisesti kun opettelee sitä käyttämään..)

Puhelimen muistista löytyi tämä pätkä jonka kuvasin kun viimeksi olin ALL:n Pets Villalla vapaaehtoistöissä:



(Videopätkän tähtinä Hannan lempparit Jen ja Mango)

Spinning around

There is a stage beyond plain 'busy'. Be it hectic or manic, it feels like spinning around. I've crampped too much into the past too weeks, both at work and on my little time off (yes, I still love my job even if it sometimes gets beyond busy and sucks all juice out of me). Now, as I'm packing with my left hand, washing dishes with the right and writing with my toes, I'll just share a few photos from last weekend in Bintan and try to get myself ready to take off to Melbourne tonight.

"Hello!" said the clam to the tourist.



Watch out on the golf course! You are not safe even in your buggy.. And we so 0 monkeys, as they were all on their afternoon nap.



Pot of sand at the Ocean Course. No need to patch up the grass, it'll grow before your eyes.



Bintan is all about resorts. And resorts are kind of like the ferry between Finalnd and Sweden.. My cocktail was called 'Bintan Dream' :D



Garden or a beach? It's turning into "winter", the rainy and windy season, and a strong undercurrent kept us out of the water.

Tumussa

Täällä on vietetty viime päivät ihan tumussa. Asialla ei ole mitään tekemistä alkoholin kanssa, vaikka synttäreiden kunniaksi shampanjaa hieman maistoinkin, vaan tämän kamalan savuvumun:



Sumatralla kuulema metsä palaa taas, maanviljelijät siellä raivaa metsää ja me täällä köhistään. Asiahan ei tietenkään oo ihan niin yksinkertainen, enkä valita vain siksi että itse kärsin päänsäryistä ja hengenahdistuksesta vaan myös siksi että kun sademetsä palaa, jää monet jo muutenkin sukupuuton partaalla olevat eläimet vailla kotia. Tiedä sitä kasketaanko metsää maanviljelyyn, lihantuotantoon vai - todennäköisemmin - palmuöljyn tuotantoon. Jokohan Neste Oilin Singaporen jalostamo on valmis?

Nyt viikonlopun aikana PSI taso palasi normaaliksi, mutta viime viikolla meno oli kyllä aika karmeeta. Tiistain ja perjantain välillä ulkona ei paljoa huvittanut olla, sillä ilma haisi palaneelta puulta ja kloorilta. Välillä jopa pisteli silmiä ja tuli paha olo - mutta pahimpana ovat olleet jatkuvat päänsäryt. Rekun kanssa piti kuitenkin lenkkeillä, ja karvakorvakin kärsi oireista, aivasteli ja nenä vuosi :( Torstaina PSI tasot oli yli satasen ja viranomaiset olivat neuvoneet jättämään ulkoilun väliin, mutta meikähän ei mitään uutisia ollut lukenut joten Rekun kanssa lenkille vaan.. oh well, ei nyt enää valiteta kun on taas hyvä ulkona hengittää!

15km

Ai niin olihan mulla jotain muutakin tänä viikonloppuna ohjelmassa :D

Kävin aamulla osallistumassa Real Run juoksuun, joka oli 15 km ja lupasi markkinoinnissa että reissulla juostaan polkua ja biitsiä. Jei! Suomen pururatoja tosinaan kaipaavana olin innoissani tästä mahdollisuudesta vaikka 15km hieman jännittikin, ennenkun ei ole tuollaista matkaa tullut juostua. Ei varmaan tule yllärinä että polkua oli alkumatkasta reilu 3km ja biitsiä oli reitin loppupuolella puoli kilometriä? Noh, parempi sekin kun ei mitään - erityisesti biitsi piristi hirmuisesti!

Juoksin kolmatta kertaa 'kisakaverini' Nimishan kanssa. Porukassa on kivempi juosta - mutta olisin ehkä hieman lujempaa halunnut mennä.. Biitsillä otinkin sitten 'irtioton' ja juoksin loput 3km yksin. Aikaa meni kyllä paljon, mutta hei, maalin pääsy on tärkeämpää :) ja kyllä tästä suorituksesta tuli nyt semmoinen olo että sen puolimaratoninkin kykenee suorittamaan. Eli treenaus jatkukoon!

Kotona mua vastaan tuli kaksi innokasta hoitokoiraa suorittamaan esi-suihkua eli koirankielipesua. Rekku, vaikka olikin kovin iloinen että tulin kotiin, on niin kohtelias että se pysytteli taustalla kun naiset taas touhottivat. Vaan voi Repsu-raukkaa, suht' samankokoisen noutajien takana ei kannata seistä - sitä saa naamalleen heiluvista hännistä :D

Saako kuvata?

Viime viikonloppuna vietettiin täydellistä perhe-viikonloppua kolmistaan. Siihen kuului yhteinen lenkki ja lounas joenrannassa, shoppailua (Rekulle uusi lelu, mä löysin vihdoin sopivia eko-alusvaatteita!), leffa ja viiniä, biitsillä hengausta ja meressä uintia kilpaa koiran kanssa sekä yhteinen juoksulenkki. Kerrassaan ihanaa.

Biitsillä kun oltiin, niin törmättiin taas yhteen kulttuurieroon. En nyt tarkoita sitä että mä loikin siellä bikineissä vaikken 'bikinikunnossa' olekaan kun paikalliset uivat vaatteet päällä vieressä, vaan valokuvaamista. Singaporelaiset on ahkeria kuvauksen harrastajia ja jossei kaulassa roiku digijärkkäri niin iPhone kyllä tallentaa. Oma maalaisjärkeni - joka toivottavasti todella on niin kulttuuriherkkä kuin sen kuvittelen olevan - sanoo että kun kuvattava kohde ei ole omaa porukkaa, tulee kuvattavalta kysyä lupa.

Voin paljastaa jännitusmomentin ihan alkuunsa ja kertoa että ei, eivät ne minua halunneet kuvata. Miedän perheen söpöin, komein ja sporttisin sattuu olemaan Rekku - ja mikäs sen suloisempaa kuin innoissaan vinkuleluja aalloista kalasteleva kettuterrieri? Siinä missä jokainen aasialainen ohikulkija kaivoi kameransa esiin, kukaan ei vaivautunut edes eleillä tarkastamaan saako koiraa kuvata. Enhän minä kuvausta olisi tietenkään olisi kieltänyt, sen kun kuvaatte, olen kyllä koiruuden söpöydestä ihan samaa mieltä - mutta mielestäni olisi ollut kohteliasta ja huomioonottavaista varmistaa meiltä että kuvaaminen on ok. Huumorintajuinen perheemme pää tietysti otti tilanteesta vaarin ja kiusasi kuvaajia vaatimalla rahaa koiran kuvaamisesta :D

Itseä jäi hiukan harmittamaan että oma kamera oli taas jäänyt kyydistä. Kuvausharrastus on jäänyt pahasti kaiken muun jalkoihin enkä ole kameraa käyttänyt ollenkaan todella pitkään aikaan. Pitäisi taas kerrata niitä asetusten käyttöä.. Tänään olisi ollut taas mukava kuvaushetki tarjolla kun kävimme yhteislenkillä Helin&Urhon sekä Rekun, Laylan ja Codyn kanssa. Layla ja Cody ovat meillä viikonloppua viettämässä kun kollegani Chris ja hänen Erica vaimonsa ovat Bankokissa ja meidän kaikkien käyttämällä Woofy Nannyllä oli täyttä. Layla on paimenkoiran ja noutajan sekoitus, muistaakseni 6 tai 7 vuotias, ja Cody puolestaan pallohullu parivuotias labbis. Ihan mukavia tyttöjä molemmat, vaikkakin aika vahtikoiria ja lenkillä menevät kuin mitkäkin miinaharavat! Onneksi Heli on siis jelpannut ottamalla Rekun ohjailtavakseen - kun meillä on koirien lisäksi myös Antin kaveri kyläilemässä kaupungissa.. hulinaa siis riittää eritavalla kuin viime viikonloppuna, vaikka samalla on autuaan rauhallista kun ei ole suunniteltu mitään ihmeellistä.


Olenkin kovasti koittanut viettää vapaa-ajalla enemmän vapaa-aikaa. Tänään on ohjelmassa koirien lenkityksen lisäksi vielä makaroonilaatikon tekoa (ostimme vihdoin pöytäuunin kun sellaista sattui toinen Singaporessa asuva suomalainen kaupittelemaan) ja huomenna jatkuu muutaman viikon tauon jälkeen agilitytreenit. Rentouttavaa viikonloppua siis itse kullekin :)

Green drinks and dog whisperer

Soon a month back was my first 'anniversary' of living in Singapore. Nothing special about the day (not that I recall), but it kinda made me think about the past year anyway. I haven't at any point felt like I was going through the culture shock waves (first you love it, then you hate it, then it all settles), but I did go through the normal 'settling into a new place' routine: getting to know the city, doing touristic things, being really interested in everything.. then finding things to do regularly and making friends, getting involved in local activities.. and then starting work and trying to hold on to hobbies (=being busy). So things pretty much evolve around everyday activities, and I have not tried anything new or been to a new place in Singapore for a long time. Really should. But cannot, so busy lah!

Well, last week I managed to do something new. Twice!

I went for green drinks on Thursday night (the drinks weren't really green, but the talk around the drinks was). Green drinks is actually a global concept that brings together people who are interested in environmental issues for casual talk and networking. Green drinks has been in Singapore since 2007, and I have known about them all this time I've lived here - there just somehow was always something in the way of attending.. This particular time I felt I had to go, because one of the speakers (there's always one or two speakers on an environmental topic) was a consultant who's topic was Energy future of Singapore. Working (quite passionately, I must say) for a sustainable energy company, I simply had to attend. Of course, the fact that a newly made friend, a colleague's wife Erica who shares many same interests (they have two dogs!), joined me at the event, helped a lot.

At the end, more than the consultant's talk on oil dependency and possible alternatives, I liked the talk on locavorism, i.e. eating locally. It is something I have thought (and felt anxiety over) several times in this blog too, especially because over 90% of the food available and eaten in Singapore is imported, and I my shopping is made thousand times more difficult by my conscience, which tells me to shop products that are produced in an environmentally friendly way (e.g. organic), are cruelty free or animal friendly (vegan, free range etc.) and are produced locally. .. Well, let's just say it was a lot easier back home. Until last Thursday, when I heard about how eating locally can be accomplished in Singapore too!

Here the 'circle' of eating locally is 300km instead of 100km so that the highlands of Malaysia can be included. There are quite a few farms - organic too - in Singapore. What there isn't, is free range, due to the government's strict regulations. (Due to the same regulations all meat from the neighbouring countries has to be brought into Singapore for slaughter.) But, a product that totally made my day a while ago (just when I was thinking of going vegan due to the dilemma of eggs produced in a cruel way vs. organic eggs shipped in from NZ) is the Freedom Range Eggs that are produced by barn lay hens, who have nearly twice as much room as what the law requires. The business was started by a nice young Singaporean man who after studies in the UK and a job in shipping wanted to do something that would make a difference. How cool is that?! So my hero of the week ;)

On Saturday I went to a workshop for the dog owners, which was not as inspiring as the Green Drinks, but still good. Part of the proceedings went to ALL, so quite naturally I bumped into a few other volunteers too :) The workshop was organised by Clubpets magazine (which is pretty good, covering some real stories and providing articles with common sense - something that is sometimes lost with local dog owners..) and sponsored by Royal Canin, and even though I will not switch Rekku from his beloved Orijen food (no, he's no locavore), the nutrionist from Royal Canin was pretty good. I learned a whole lot about the way dogs eat and how their digestion system works. Warmly recommended!

The second part of the workshop, an Australian celebrity, the Dog Whisperer John Richardson spoke about the need to treat a dog like a dog. I expected a bit more from his presentation, especially after I met a girl that works at Pet's Love, Rekku's corner store. She had come down with her dog (a stray who simply followed her home nearly a year ago) to be one of the demo dogs. But the great Dog Whisperer never got to that, instead there was a barking contest for kids. Yay.

Kesä tuli, kesä meni?

No siltä se kyllä tosissaan tuntuu. (Vaikka jos ulos nenänsä laittaa, voi todeta että kesäkelit on vasta saapuneet Singaporeen. Kesä- ja heinäkuussa satoi vaikka kuinka - nyt on viime päivät ollut sellaista paahtimessa asumista että.) On nimittäin ollut pikkasta haipakkaa - siinä määrin että on tää blogin pitäminen 'hiukka' jäänyt. Ajattelin nyt taas kun vapaa-aikaa on hieman aiempaa enemmän, koittaisin kirjoitella takautuvasti - nimittäin toiminnasta ei ole ollut puutetta:

Kesäkuussa Stella, singaporelainen Suomessa asuva ystäväni, oli täällä ja teimme mm. Jurongin paikalliskiertueen (erilaista kulttuuria). Singaporessa tulvi, Rekku harjoitteli Woofy Nannylla yöpymistä, minä apuopena olemista agilityn alkeiskurssilla ja valmistautuminen kansalliseen koirakävelyyn ja karnevaaliin oli jo vauhdissa. Ja sitten me lähdettiin ihanaan Irlantiin..

Heinäkuussa kun saavuimme Irlannista häitä tanssimasta, oli aika taas kohdata elämän kiertokulku kun setäni Tapio menehtyi. Suomeen hautajaisiin en kuitenkaan päässyt, sen sijaan uudet tehtävät ja vastuut töissä kasaantuivat entistä korkeampiin pinoihin ja pomo alkoi puhumaan sopimuksen vakinaistamisesta.. Tein myös ekat kotikäyntini adoptoitujen koirien luo.

Elokuussa tahti kiihtyi paikallisen kennelklubin vapaaehtoishommissa, Singapore juhli synttäreitään, agilitykisatkin siinä vilahti.. ja uusia kasvoja koirineen muutti Singaporeen. Naapurin koira haukkasi palan sormestani ja nyt koitetaan kirjeillä saada omistajia kattamaan keskiyöllä tikatun peukalon lääkärikulut.

Syyskuukin on jo puolivälissä, ja taas on yks 10km juoksu takana, samoin parit koiratapahtumat (mm. meidän ekat jenkkityyliset kisat!) ja Hari Raya Puasa (Ramadanin loppu). Kaiken lisäksi pian lennän taas Suomeen, ukkini hautajaisiin. Niin, ja tänään allekirjoitin vakkarisopparin töissä. Että täällä ollaan, tulkaahan kylään, menoa ja meininkiä kyllä riittää..

10 km

Nyt se on sitten juostu. Naisten kymppi. Tais olla vuoden vaihteessa kun ilmoittauduin, harjoitteluaikaa oli siis vaikka maratoonia varten.. vaan jotenkin sitä oli aina kaikkea muutakin tekemistä ja menoa ja harjoiteltua tuli kyllä aika huonosti. Lähdinkin juoksuun vain yksi tavoite mielessäni: selvitä maaliin ja hölkätä koko 10km, vaikka siihen menisi kuinka kauan. Yllätyksekseni selvisin kevyin askelin, eikä ees tuntunut pahalta! Koko tarina on kuitenkin kuin jännitysnäytelmästä:

Juoksupartnerini Heli soitti pari tuntia ennen lähtöä - lunssa oli äitynyt pahemmaksi eikä juoksemaan voinut lähteä. Tunnelma hieman lässähti, yksin kun oli kurjenpi lähteä, ja varsinkin kun olin ensikertalainen ja hieman jännitin ihan pelkkää massatapahtumaa. Heitin kuitenkin lenkkikamat päälle, otin mukaan matkakortin ja rahaa, iPodin (jollain se jutteluseura pitää korvata) ja pieneen muovipussiin banaanin, vesipullon ja numerolappuni, ja suuntasin julkisilla Pasir Risiin, josta oli bussikuljetus kisapaikalle. Metrossa melkein nukahdin ja aloin miettimään olinkohan sittenkin syönyt iltapäivällä liikaa pastaa tai olisiko aamun pitkä kävelylenkki Rekun kanssa pitänyt vaihtaa pitkään uneen.. Perillä Pasir Risissä koitti kuitenkin aikamoinen herätys. Bussikuljetuksen jono oli kilometrin pituinen ja lähtöön oli enää vajaat puoli tuntia. Jaiks!!!

Menin taksijonoon, joka oli yllättävän lyhyt, ja tapasin intialaisen Nimishan, jolla oli samanvärinen kisanumero - kympille menossa siis myös. Päätimme jakaa taksin. Ensimmäinen taksi johon hyppäsimme, ei tiennyt minne mennä (osoitteesta huolimatta), eikä ilmeisesti myöskään osannut käyttää kaikissa takseissa olevaa navigaattoria.. Toinen taksi keksi hieman mietittyään miten ajaa meidät perille - mutta aika epätoivoiselta yrityksemme vaikutti kun matkan aloitusaika oli 18:44. Ja siellähän me vielä istuttiin, taksissa liikenneruuhkassa muiden kisapaikalle menijöiden joukossa kun klo tuli 19, naisten kympin lähdön aika. Vaan miksipä sitä luovuttamaan, mennään katsomaan jos vaikka antaisivat meidän juosta myöhästymisestä huolimatta?

Lähdimme hölkkäämään maalia kohti heti kun saimme taksin maksettua - banaanini jäi kuskille, Nimishan pieni kansgaspussi ja vesipulloni matkalle - ja juoksimme lähtöviivan yli juuri kun sanat 'Last Call for Women's 10K' kaikuivat kuuluttimista. Teki mieli hyppiä, kerettiin!

Kun kerran vaikean alun jälkeen olimme matkaan päässeet, päädyimme juoksemaan yhdessä. Nimisha oli myös ekaa kertaa juoksemassa kymppiä, koiraihminen, vapaaehtoistöitä tehnyt ja kasvissyöjä - juttua siis riitti vaikka viivyimmekin matkalla reilun tunnin. Kymppi oli kivasti osiin pilkottu, ensin lähtöalueelta ulos, sitten 2km, mutka, 2km ja täyskännös, 2km, mutka, 2km ja maalisuora. Alkumatka meni ihaillessa auringonlaskua ja juoksu tunnelmaa, välillä kun kuului vaan juoksutossujen tasainen 'töminä' ja heinäsirkkojen ja sammakoiden äänet.. Reitti oli pelkkää vanhaa kiitoradan pohjaa, joten ylä- ja alamäkeä oli vain nimeksi. Yleisöä ei reitin varrella myöskään ollut, mutta kisajärjestäjä oli hoitanut paikalle nuoria palkollisia kannustajia, he hoitivat hommansa ihan kivasti :D! Loppusuora olikin sitten kuin tekkarista, kirkkaat valot, musiikkia, kuulutukset ja yleisöä sekä valokuvaajia - ihan teki mieli ottaa kunnon spurtti maaliin!

Maaliin päästyämme saimme heti kaulaamme mitallit (ensimmäinen mitallini!), käteemme 100PLUS juomaa ja menimme valokuvaukseen (kuvien pitäisi tulla nettiin myöhemmin). Ja sitten kotiin. Tai niin me ainakin luultiin. Vaan bussi, jonka piti viedä meidät metrolle, ei päässytkään lähtemään kun tiet olivat suljettuina puolimaratonin vuoksi. Vaihtoehdot olivat joko odottaa tunti ja ryysätä muiden mukana bussiin (hikiset märät vaatteet päällä tämä ei jotenkin houkuttanut..), tai kävellä kolmisen kilometriä ja ottaa taksi. Kävely, ihmeen hyvin kun se juoksun jälkeen sujuikin, kesti kuitenkin 45 min. ja matkaa taisi kertyä lähemmäs 5 kilsaa.. emmekä olleet ainoita jotka tilanetta kirosivat kun taksia oli vaikea saada - ja kun sen sai, oli ruuhka niin mieletön että matkamme kotiin alkoi vasta puolitoista tuntia bussista pois nousun jälkeen. Taksilla tulinkin sitten kotiin saakka ja nautiskelin melkein tunnin kuumasta kylvystä - tulipahan käytettyä ammettakin ekaa kertaa ;).

Nyt sitten katse on kohdistettuna joulukuun alun puolimaratonille. Olenko sittenkin perinyt maratoonarigeenejä isältäni? Heh, harjoittelun aloitan kyllä vasta muutaman viikon päästä, nyt on päästävä paikkaamaan hot yoga vajausta!

Agility practice

A couple of weeks back Rekku got anoyed by a dog that was by the fence of our practice area, staring directly at Rekku. Being a terrier, he was provoked and charged towards the dog.. Thanks to the fence nothing happaned, but he clearly has not been able to get over the event yet, as he loses concentration when a dog is staring at him while he practices.

This video, filmed by Liv last Sunday, shows our problem pretty clearly..



Other than that, we are doing ok at practice. No major progress, just keeping up the skills. Now that I've made friends with Liv and her daughter Victoria (who are from Norway but have lived in Singapore over 12 years), Rekku and I try to go to their house for a bit of extra practice once a week. Liv and Victoria live in an old black&white house (houses that were built for British army generals a looong time ago) and have a nice, fenced yard with some agility equipment. Their year old border collie Louis is the agility dog - but they do have four others too, all rescues from Singapore. I wish I could adopt a Singapore Special..

Animal Lovers League's Pets Villa, the shelter I volunteer at, is currently in trouble. If you want to help in any way, just let me know!

Asiat tärkeysjärjestykseen

Viuuuh! Siinä meni viimeset 3,5 vkoa. Eilen kun taas aloitin täyteen buukatun lauantaipäivän reippaalla ja rankalla ylämäki-alamäki kävelyllä Bukit Timahin luonnonpuistossa (missä oli yön sateen jäljiltä kosteusprossa varmaan 100) ja lähdin heti perään biitsille, unohtui niin kunnon nesteytys kuin auronkorasvan laitto naamaankin (miten mä sen aina juuri naamasta unohdankin?!?!) - ja tuloksena migreeniä muistuttava päänsärky ja pahaolo.. juuri ja juuri sain itseni pystyyn, retromekkoon ja ekoihin firman pirskeisiin. Nyt sitten jätin aivan liian vähälle viime aikoina muutenkin jääneen hot yogan väliin ja koitan rauhoittaa menoa ottamaalla ihan iisisti koko aamupäivän.. iltapäivä meneekin agilityn parissa (aloitin viime sunnuntaina alkeiskurssin apuopena + omat 2h treenit päälle) - rajansa rauhoittumisellakin :D!

Viimeset viikot on tosiaan menneet ihan hullua vauhtia. Oonko mä oikeesti huomenna aloittamassa jo neljättä viikkoani töissä?? Wow.

Töiden saamisestahan mä kirjoittelin jo aiemmin, mutta se mikä jäi tekemisen touhussa kokonaan huomiotta, oli mun viimeiset päiväni 'lady of leisure'na. Lääkärissä käynnin (sain siis Suomessa käynnin jälkeen sekä flunssan että allergia oireita koirista kun Suomessa kuivuneet limakalvot oli herkistyneet) lisäksi mä nimittäin olin tietysti viimestä kertaa keskellä viikkoa koirapuistossa, aamukahveilla suomalaisten 'rouvien' kanssa (aiheena oli 'puhtaampi elämä vähemmillä kemikaaleilla' jonka hyvä ystäväni, mikrobiologi Hanna alusti, ja minä autoin vihersmoothie annosten teossa :)!), vapaaehtoishommissa Pets Villan koirasuojalla, kutsuin ilmaistointikone huoltajan käymään ja kuorrutuksena kakun päällä olin lounaalla ja shoppailemassa Hannan ja Helin kanssa. Aah ihanuutta, se iltapäivä oli kyllä aika täydellinen, meillä oli hauskaa etsiessämme mulle toimistovaatteita, välillä lepuutettiin jalkoja kahvilassa, ja kaksi kaupppakeskusta, monta hyvää ostosta ja 8 tuntia myöhemmin me päädyttiin Helille päättämään ilta viinipullon ääreen :).

Nykyisin sitten päivät menee toimiston viileydessä noin aamu kahdeksasta noin ilta puoli kuuteen. Välissä on kyllä tunnin lounastauko, mutta töitä on ihan oikeasti tarkoitus tehdä vähintään 44 tuntia viikossa. Ylitöitä sitten vielä päälle tarvittaessa, mutta toistaiseksi ainakin on ollut joustavaa, niin että jos maanantaina menee seitsemään, niin perjantaina voi lähteä ennen viittä. Mitään kulunvalvontaa ei ole, mutta eihän sellaista tälläinen rehellinen suomalainen tarvitsekaan, kyllä omantunto pistää jos lintsaa. Mulle sopii tällainen molemminsuuntainen jousto, ja periaate että töitä tehdään kun niitä on, oikein hyvin. Vaan kyllä ex-lady of leisure:lla silti sopeutumisvaikeuksia on ollut! Päivät tuntuu tosi pitkiltä, ei mainaa millään iltapäivällä jaksaa keskittyä ja kahviakin on alettu taas juomaan enemmän. Viikonloput tuntuu liian lyhyiltä ja lomaakin jo odotellaan.. Vaan lomiahan mulla ei paljoa ole, yhteensä 9 päivää 6kk aikana (mulla nyt alkuun 6kk määräaikainen sopimus), ja niistä 7 menee heti kättelyssä kun lähdemme Irlantiin Keithin ja Olivian häihin. Niin, ja tämähän tarkoittaa että Suomessa käynti kesällä jää minulta väliin..

Töissä olen viihtynyt. Työtehtävät ovat sekä haastavia, uusia juttuja, että helppoja, entuudestaan tuttuja juttuja. Työkaverit on kaikki mukavia, toiset mukavempia kuin toiset :) Töistä, työkulttuurista jne. taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla (joka on toivottavasti pian) sillä nyt täytyy hoitaa asioita joita ei viikolla kerkeä: käydä kaupassa :D!! Kuulostaa kyllä hullulta, mutta kun Rekku nyt vihdoin on sopeutunut olemaan koko päivän yksin (vaikka kyllä se vielä aamuisin mua mulkoilee kun töihin lähden), niin sitä ei malta illalla yksin jättää.. ja illat on lyhyet töiden jälkeen, ei meinaa millään keretä sekä urheilla, olla koiran kanssa että hoitaa vapaahetoishommia ja yhteydenpitoa netissä!

Seeing the doctor

I went to see a doctor yesterday. It was interesting.. The whole system is a bit different here in Singapore. I know there is a University Hospital and I think there are some local health centres.. in which one would need to que for hours (?) before seeing a doctor, but would not need to pay so much. The easier option is to go to the nearest private medical center that is mentioned in the orientation guides for expats. This, quite naturally, is no means inexpensive.

Back home I can choose from a few private medical centres that have a range of doctors of different fields, call up or just book an apointment online. Here, I called and was told that they would call back once they found out which doctor is available. Ok.. but no one called back. Well, I called them again, and was told just to come in and they would direct me to the doctor who was available at that time. No waiting time. Hmm.. does not sound very busy!

So in the lobby the receptionist browsed through her binder and called up a doctor (looked like she simply called the one her eyes fell upon first) - and since he was available, up the office tower I went. The Medical Centre was actually full of small practices, even just one-doctor-firms, all working on their own under same roof. I was happy with the care I got, don't get me wrong, but I was wondering if it had been ok for me to ask for the prices before hand and choose the doctor somehow according to price..?

Raisan koirahoitola

Hanna ja Miika painelivat viikonlopuksi Balille ja Gilille, joten Rekku sai kaksi kaveriaan, Nopan ja Silun, vieraakseen. Minäkin voin ehkä alkaa käyttää nimitystä 'Raisan koirahoitola' kun muutkin kuin naapurin Urho ovat uskaltautuneet hoitoon ;D!

Noppa (working jack russel narttu, 9v.) ja Silu (portugalin podengo mix uros, 5v.) jäivät meille perjantai iltapäivällä tosi kiltisti, ja ovat ottaneet kyläilyn rennosti. Molemmat pelkäävät ukkosta, joten perjantaina Noppa tärisi sylissäni ja Silu vaelsi paikasta toiseen kunnes ukkonen oli ohi. Yöllä ukkosti uudestaan, ja yht'äkkiä raolleen jättämäni makkarin ovesta tunki sisään ja suoraan sänkyyn Silu - ja Noppa meni vessan lavuaarin alle piiloon kun ei pienillä koivillaan sänkyyn päässyt hyppäämään. Koska olin päättänyt että makkariin eivät kyläkoirat saa tulla, hätistin molemmat pois makkarista. Mutta voi surku niitä silmiä kun ukkonen pelottaa ja hoitotätin syli olisi niin turvallinen! Päädyin nukkumaan ukkosen ajan työhuoneen sohvalla Noppa sylissä ja Silu polvitaipeessa kerällä. Tää on viiden tähden koirahoitola!

Noppa täysin rentona 2vrk hoidossa olon jälkeen..

Rekulla, Nopalla ja Silulla on täysin neutraali suhde keskenään. Marssijärjestys on selvä iän mukaan, mutta kaikki mahtuvat hyvin samalle sohvalle meidän kanssa: Silu tekee Rekulle tilaa ja Rekku ei pistä pahakseen että Noppa tulee myös mun viereen. Lenkillä jolkotellaan sovussa vaikka remmit solmussa olisikin.. Edes Rekun kylvyn jälkeiset kuivatteluhepulit (juoksee täysiä kämppää ympäri) eivät saaneet Noppaa ja Silua riehaantumaan, vaikka Noppa alkoikin murahdella että vois jo lopettaa muisen lapsellisen käytöksen. Ne on kuin seniorien hengailujengi!

Silu käyttää tilaisuuden hyväkseen kun makkarin ovi jää auki..

Rauhallinen meno on kyllä ollut vain plussaa nyt kun vihdoin Suomen kyläilyjen varjopuoli antoi kuulua itsestään ja flunssainen olo on saanut musta yliotteen. Hyvähän nyt on sairastaa kun ei viel tarvii sairaslomiaan käyttää.. Ensi maanantaina sitten näillä näkymin aloitan työt täällä Singaporessa. Jännää! Sitä ennen jännää on ens sunnuntain agilitykisat, sillä meillähän on ollut treenitaukoa eiliseen saakka kun kennelklubi ei saanut harjoituspaikkaa järkättyä ja ekat harkat meni sivu suun Suomen vierailun vuoksi. Eilen kyllä oltiin flunssasta huolimatta treeneissä. Joko mä oon tosiaan ruostunut 3,5kk tauon aikana, tai sitten flunssa vaikutti, mutta kyllä sai Rekku välillä kestää aika tunarointia. Rekulla itellään puolestaan oli vähän liikaa vauhtia alastulo kontakteilla, ja kepit jäi pari kertaa viimeistelemättä - muuten meni treenit hyvin :)!

Treeniryhmässä oli mukana uusia kasvoja, mm. pari norjalaista naista. Kiva kun on pohjoismaalaista seuraa :) Treenien vetäjä Amy kertoi että ens kuussa alkaa alkeiskurssi ja huoli mut apuopeksi, ja tänään soitti kennelklubin pj ja pyys mukaan kansalliseen koirakävelytapahtumaan, järjestävän komitean sihteeriksi. Kivaa kun saa osallistua koirakerhotoimintaan livenä!

Kylmäkuivausta ja suuria tunteita

Mun Suomen visiittini on ollut ihana mutta henkisesti raskas. Eikä pelkästään rakkaan mummuni hautajaisten takia, vaan myös siksi että lyhyessä ajassa olen tavannut, halannut ja sanonut 'hei taas ensikertaan' monelle läheiselle ihmiselle. Sydäntä on lämmittäneet lohduttavat ja kannustavat sanat, ja iloiset, yllättyneet reaktiot näkemisestäni.

Matkani oli hieman 'extempore', enkä kerennyt oikein valmistautua Suomessa käymiseen. Nyt olen hämmentynyt, onnellinen ja surullinen samaan aikaan - mutta kuitenkin sitä mieltä että oli oikea päätös tulla käymään. Kotona Singaporessa edessä on jännitävät ja kiireiset ajat - sain nimittäin viime viikolla kuulla että sain hakemani työpaikan, ja työt alkavat tasan viikon päästä. Että on tässä paljon ajateltavaa ja tunteita joka lajia..

Tunteiden lisäksi katupöly on pahasti kuristanut kurkkuani. Tuntuu että tähän kuivan pölyn määrään voisi oikeasti tukehtua - miten tähän taas joku päivä oppii? Jos ei muuten itse Singaporea paikkana olekaan ikävä ollut, niin trooppisen kosteaa ilmastoa kylläkin. Tämän kylmäkuivaushoidon jälkeen saa ihan vapaasti tulla hiki.

Tropiikkiin tottuneet

Tätä postausta mä oon kirjoittanu mielessäni jo monta viikkoa. Aluksi mun piti kirjoittaa siitä, miten sitä vieraiden vieraillessa Suomesta huomaa oman tropiikkiin tottumisensa. Lumen keskeltä palmujen katveeseen kylään tullut äitini sanoi ettei Singaporen kuumassa ja kosteassa ilmassa voi kunnolla hengittää syvään. Nähtävyyksien katselusta hän selvisi tankkaamalla nestetasapainon palauttavaa urheilujuomaa ja pysymällä varjossa mahdollisimman paljon. Itsestä tuntui hassulta kun piti kävellä hitaammin ja pitää taukoja, vaikka hikihän se mullekin päiväsällä Singaporessa tulee. Ei tropiikkiin tottuminen oo sitä etteikö hikoilisi, vaan että hikoilemiseen tottuu. Seuraava vieraskatras sitten sieti kuumuutta hieman enemmän, ja sekä Sentosan rantahuvitukset että Universal Studiosin teemapuisto tulivat tutuiksi. Uiminen viilensi velipuoliani siinä missä Rekkuakin, ja limua ja mehua kului. Kivaa on kaikkien vieraiden kanssa ollut!

Toinen puoli tropiikkiin tottumista on se ettei tahdo kestää kylmää. Liian ilmastoidussa tilassa on kylmä, niin minulla kuin Rekullakin.. Rantapäivän jälkeen kylvyssä käynyt Rekku alkoi palelemaan ilmastoidussa olohuoneessa niin että kaivoin vahingossa Singaporeen muuttokuorman mukana tulleen villahuovan laatikosta ja peitin koiran sillä. Koira lämpeni nopeasti ja taas alkoi luu maistumaan ;)


Sitten tulivat huonot uutiset Suomesta: mummuni nukkui pois monen sairaalan vuodeosastolla vietetyn vuoden jälkeen. Muutaman päivän mietittyäni halu osallistua rakkaan mummun hautajaisiin vei voiton ja varasin itselleni lennot samaan koneeseen vieraiden kanssa. Ajattelin että kirjoitan siitä miten tropiikkiin tottunut koittaa valmistautua keväisessä Suomessa vierailuun - mutta nyt olenkin jo täällä. Ja kylmähän on..

Ulkona on vajaat 10 astetta lämmintä ja sataa. Lunta on vielä maassa, ja vaikka ilma onkin sisäilmaan verrattuna ihanan kosteaa, on sen verran viileää että pipo päässä ja kolme kerrosta vaatteita päällä täytyy olla kun lenkille lähtee. Sisälläkin mä palelen. Villasukat ja -paita on vakiovarusteet ja rasvaa kuluu kun iho kuivuu. Eikä sandaaleihin tottunut meinannut pystyssä pysyä kun vaelluskengissä koitin agilitytreeneissä vieraillessa muutaman juoksuaskeleen ottaa :D! Kyllä sitä joo vähän itsensä tropiikkiin tottuneeksi tuntee ;)

Photography etc.

On Saturday I attended a mini-course on how to make your photos more interesting, held by a 'half-professional' 'Singaporean-Finn' Ulla Gratton. We sat around her kitchen table and analysed photos, which was an interesting way to learn. Before that, on Thursday night, I went to a publishing-party of a photography book called 'An Expat Journey in Singapore', which Ulla had photographed for. It's a great book. Amazing photos, really good narratives, and just portrays the life in Singapore very well. Love it!

..and got loads of inspiration. So I've been trying to make more time for upleading my photos on to http://raisas.pic.fi/kuvat/ for everyone to see, rate and comment on. It would be great to do a photo book on just the dogs at Pets Villa.. or a calendar. Just need to learn more to take even better pictures. A good help is also my dear brother who gives me advice on skype :) I wish he could visit too, as on Sunday my mom comes over, and when she returns to winter wonderland, my dad, stepmom and two smaller brothers come to visit. I shall be putting on the hat of a tour guide on now!


I took this photo on the way back from the mini photography course, trying to remember all advice when stumbling on an interesting sight. A picture of Grace* from a ripped flyer that were distributed in an effort to find her is at the bottom of a puddle. It has been raining so hard in the last few days, that the yellow flowers of Angsana trees are all over the pavement. Although seeing a pic of Grace in the puddle, forgotten, made me think about all the heartbraking stories of abused and abandoned dogs here, the setting with fresh rain water and angsana flowers looked beautiful to me. What do you think?

*Grace is an ex-stray dog who was rehomed from ALL but escaped her new home when left alone in the first few days and lived on the streets for almost 50 days before finally being found a week ago. She is now safe and sound back at ALL's Pets Villa.

Aasian Suomi?

Santiagossa maanjäristyksen kokenut tuttuni Johanna kysyi jokin aika sitten onko Singapore Aasian Suomi kun sanoin että vain naapurimaissa myllertää, täällä ollaan suojassa kuin jossain kuplassa.. No, sitä olen tässä välillä mietiskellyt kun olen kaupungilla kulkenut. Yhtäläisyyksiin voidaan kyllä helposti laskea ainakin turvallisuus ja lainkuuliaisuus - joka tosin eroaa erittäin paljon siinä mielessä että suomalaiset taitavat olla lainkuuliaisia lähinnä lojaaliudesta ja muiden huomioonottamisesta, kun taas singaporelaiset tekevät kuten sanotaan (tai sakon pelossa) ilman että lainkuuliaisuus olisi sisäänrakennettu itsestäänselvyys. Pientä protestointia tietty aina on ilmassa, roskaa löytyy maasta turistialueiden ulkopuolella ja minäkin toissapäivänä söin luumuja bussissa vastoin sääntöjä kun oli vaan niin nälkä..

Keksin paljon enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä.. Ja olen tietysti täysin puolueellinen Suomen suuntaan ;) Se on kuitenkin samaa, että bussissa istutaan yksin ikkunan vieressä, ja harvoin avataan suuta kun halutaan ohi tms. Sitä ihan tuntee itsensä ulkomaalaiseksi kun puhua pölisee iloisesti koko matkan vieraalla kielellä ja käyttää sanoja Excuse me ja Thank you kuuluvalla äänellä. Niin, ja teknologia-orientoituneita täällä ollaan myös, mutta sepä ei ylety nettipankkeihin ja muihin edistyksellisiin netti-juttuihin..

Back to business?

I was at a job interview today. It was fun! Nerveracking, quite naturally, but the interviewer was such a nice chap I really enjoyed our talk. As part of the interview I had to give a 10 minute presentation on a topic I was given beforehand. I have never done that at an interview, so despite of my experience in giving presentations and my timely preparation for it, I was nervous. I thought it went well.. But we'll see. The position I applied for is a corporate communication role, so there was also a written excercise to do. Although that was familiar stuff too, it felt a bit like a test! Ha, I have never been very good with them..

I have now applied for a few different jobs here in Singapore. Why? Well, I keep busy as a lady of leisure too, and I would not say my life is boring, but I have started to miss the professional challenges. I just did not act on the feeling until two important men in my life asked me about looking for a job in the same week - that's a bit of a kick in the butt, isn't it? Perhaps ladies of leisure sometimes need them :).

The interview was at a European company. The other jobs I have applied for have been at local higher education institutions. No word from them.. not even a reply to my e-mails. Hmmhph. Is it because they are actually looking for locals but not stating it in the ad because it's not politically correct? Naturally one would think I'm not qualified for the jobs I applied for, but I actually am, so that's not it. Am I asking for too much salary? I know local education institutions would not pay much, but then again I'm not sure I would return to work for the sake of the job experience if the pay was e.g. 600 euros (the salary of a job in animal welfare organisation I would have applied for if I was Singaporean and spoke Mandarin.. so depends on the job).

So, must be that I do not have the connections? A fellow Finn said she has applied for around 60 vacancies with no luck - because it's all about connections here. And, if you do not state it clearly, they think you are a lady of leisure with a return ticket home in a year or two, so no use hiring..

Saavista kaatamalla

Ihanaa! Kauan kaivattu sade saapui Singaporeen aamuyöstä, ja vaikka se sotkikin koirapuistoon menemisen suunnitelmat, niin minusta on ihanaa että sataa. Ruskea ruoho muuttuu taas vihreaksi ja kosteus tekee hyvää niin luonnolle kuin ihmisellekin - minä olen nimittäin viime viikkoina joutunut käyttämään kosteusvoiteita, ekaa kertaa sitten Singaporeen tulon jälkeen (lukuun ottamatta auringon polttamien rasvausta).

Kun koirapuistoon lähtö ei onnistunut, läksin Rekun ja Urhon kanssa aamulenkille sateeseen. Ajattelin positiivisesti, että sade lakkaa kyllä kohta, vaan eipä lakannut, yltyi vaan! Näin iha käytännössä että Rekun syvyiset sadeojat on oikeesti tarpeen, vettä tuli tavaalta kuin saavista kaatamalla ja vesi virtasi ojissa kuin koskessa. Urho taittoi isot korvansa pitkin niskaansa estääkseen sateen pääsyn korviin ja molemmat koirat ravistelivat itseään vähän väliä. Silti me sisukkaasti kiersimme ns. Nathan Rd:n lenkin, jonka varrella pojat pääsevät tyhjällä tontilla juoksemaan vapaana.. oi sitä näkyä kun kaksi koiraa kaatosateessa juoksee pitkässä ruohossa hippaa :D! Muita lenkkeilijöitä ei sitten näkynytkään, ihan saimme rauhassa hullujen suomalaisten mainetta kerryttäen kulkea.

En muista että olisin koskaan ennen ollut sateessa liikkeellä niin, että ihan oikeasti kastun aivan läpimäräksi (quick dry urheiluvaatteista huolimatta), ja nauttinut siitä. Teki suorastaan mieli tanssia sateessa..! Ehkäpä syynä oli juurikin se, että kylmä ei päässyt iskemään, päinvastoin, oli ihanaan viileää ja raikasta. Tällaisen aloituksen jälkeen saa vaikka aurinko taas alkaa porottaakin :)

Doggie sleepover

Our Finnish neighbours are in Finland, and so Rekku has his best buddy Urho for a 1,5 week sleepover. At first, Rekku was happy to have his friend visit, but by the next day he was sulking: Urho was, in his opinion, getting all the attention. Quite similarly, Urho was exited at first, but by the next day he was feeling blue, missing his own family. Since the first few days, things have settled. (I use eating as a way of measuring Urho's happiness, and since the first time he stayed with us at Christmas he did not really eat for two days, now it was just the first morning - after that, the bowl is empty in a matter of seconds..)

Having an extra dog around is fun, but also a bit more work. We try to make long walks, with extracurricular activities such as finding a treat from a field, climbing/jumping over obstacles and running around unleashed. Earlier today we went to the dog run for 2,5 hours - that ought to get them tired! It was fun at the park with 'old' and new friends, dogs running around enjoying themselves and us humans having a chat about them. I met an Finnish lady with two cute daschunds, such a coincidence! We Finns truly are doglovers ;)

I'm proud of Rekku, who again behaved very well (except for a little heated discussion with a Border Collie). The weekly visits to the dog run are working well to keep him from becoming a grumpy old man as he turns seven in May. Although he surely shows his age with Urho in the house. Urho tries his best to get Rekku to play, brings toys, play-bites him on the head and legs, makes fast turns.. But Rekku doesn't want to play. He will defend his bed in the living room from Urho for a certain while, but when he has enough, he runs to the guest room/office, where Urho is not allowed. Urho knows this, and obeys the rule amazingly well. Same goes luckily for the couch!





There are also some perks to taking care of Urho. Firstly, when walking him, we always get as much of the road to ourselves as we want to. Many of the people on the street just can't believe their eyes when they see us coming - sooo big, like a wolf! (But really such a teddy bear you wouldn't believe it.) Secondly, he comes with a cleaner. Yep, really..! Since Urho's owners are not home, the cleaner has been over at our home, vacuuming up 'a few' white dog hairs ;). Urho's shedding really is not bad (I'm sure he was furminated before coming over), but since Rekku's is close to zero, a few hairs can seem a lot.

It's quite cool - and very, very lady of leisure like - having someone else do the housework. Kinda like having a magic wand.. mostly because this cleaner is good, proactive and understands what I mean from the start, so I have not had to double check everything (a problem quite common with domestic help here). Next week it's back to normal - no extra dog, no cleaner..

hiki hiki hikihikihkiiihiikih...

Aiemmin tänään seisoin liikennevaloissa odottamassa vihreää miestä. Aurinko paistoi korkealta ja kovaa, pilvistä ei ollut tietoakaan. Tai mistä minä tiedän kun en voinut taivaalle katsoa, niin kirkasta oli. Suljin siinä silmäni ja koitin ajatella että onpa ihanaa kun aurinko lämmittää ja voi olla kesävaatteissa.. Otsalle ja ylähuulen päälle kohoavat hikikarpalot ne vaan karkoitti moiset ajatukset turhankin nopeasti mielestäni ja aloin jo kirota miksei valot vaihdu nopeammin.

Viime viikkoina on tuntunut että joku on vääntänyt lämpöä kovemmalle. Helmikuu on ollut ennätyskuiva, ja elohopea on kiivennyt +34 useampanakin päivänä. Itse asiassa helmikuussa on ollut myös yksi lämpöennätyksistä Singaporessa, +36,5, eikä loppua kuumalle kelille vielä näy. Ihan on joulukuun viileita kelejä ikävä.. ja ihan pikkasen Suomen talveakin ;) Suihkussa tekee mieli käydä monta kertaa päivässä, ja keskipäivällä ulos menoa tulee kyllä välteltyä. Illalla tuntuu tuulisilla paikoilla siedettävältä - toisin sanoen sellainen +28 olisi ihan sopiva, vaan kun mennään yli +30.. tulee hiki.

Velipuoleni kysyi skypessä jokunen viikko sitten että voiko täällä kävellä kaduilla, tarkoittaen että kun täällä on niin kuuma. Noh, justiin tultiin takaisin juoksulenkilta, että kyllähän täällä voi - vaan hikihän kyllä tulee. Eihän mun tietty oo tarkoitus valittaa, mukavahan se on kun on 'lämmintä', vaan valitanpa vähän kuitenkin: ärsyttää kun on koko ajan hiki!

Kiinalainen uusi vuosi, pvä 12

Hyvää Tiikerin vuotta! Vaurautta ja onnea kaikille, terveyttä unohtamatta ;)

Kiinalaisen kuukalenterin mukainen uusi vuosi on ollut Singiksessä rauhallisempi kuin odotin. Olin kuullut tarinoita naapureista jotka laulavat karaokea kaksi viikkoa putkeen ja joulumainen valmistautuminen vuoden vaihtumiseen antoi kyllä myös ymmärtää muuta, mutta rauhallista on Balilta palaamisen - eli todellisen kiinalaisen uuden vuoden - jälkeen ollut. Osaltaan tähän tietysti vaikuttaa se, että kaikki ovat taas töissä eikä aikaa juhlimiseen ole..


Viime lauantaina vierailin paikallisen ystävän Traceyn kotona maistelemassa kiinalaisen uuden vuoden herkkuja ja viettämässä perinteiden mukaista iltaa. Herkkuihin kuuluvat mm. kuvassa (yllä) näkyvät ananaskeksit, sokeroitu mustekalapala (se vaaleanpunainen), tuliset rapurullat, kerroskakku (jossa ainakin kymmenen ohutta kerrosta, joista jokainen lisätään kakkuun yksi kerrallaan paiston aikana) ja meloninsiemenet, jotka laitoin suuhuni ja aloin rouskuttaa kurpitsansiemenien lailla - heh, mutta nehän olivatkin kuin auringonkukansiemenet, kuoret pois ensin!


Perinteisiin kuuluu viedä emännälle kaksi mandariinia hyvän uuden vuoden toivotuksena. Hän puolestaan antaa kaksi mandariinia takaisin (ei samoja kappaleita) ja toivottaa hyvää onnea. Lapsille ja naimattomille aikuisille annetaan pieniä punaisia kuoria, joihin on laitettu rahaa - aina tasaluku, ja mieluiten 8, sillä se on onnennumero. Uuden vuoden salaatti, jonka ympärille yllä olevassa kuvassa olemme kerääntyneet, sekoitetaan yhteistuumin niin, että jokaisella on omat puikot ja salaattia sekoittaessa lausutaan onnentoivotuksia uudelle vuodelle (paras taisi tulla Traceyn suusta: "..for the dogs to behave nice and not get into fights when they meet other dogs lah..").



Hyvän sekoituksen jälkeen salaattia syödään kunnes se loppuu. Sitten voidaankin siirtyä nauttimaan muista tilaisuuteen tuunatuista ruoista: it's the prosperity pizza! (vauraus-pizzaksi nimetty uuden vuoden kausituote)


Kiinalaiseen uuteen vuoteen kuuluvat myös meille suomalaisille pääsiäisestä tutut pajunkissat. Traceyllä oksia oli koottu yhteen joulukuusimaisesti, ja oksilla roikkui pieniä punaisia kuoria koristeina. Mitään virvontameinikiä niihin ei kuitenkaan liity ;) Lähtiessämme Tracey antoi meille pienet punaiset kassit, joissa oli mandriineja ja onnenkeksit. Onnenkeksien (fortune cookies) sisältä löytyi ennustuksien (tai pienien totuuksien) lisäksi numerosarja, jonka kanssa pitäisikin nyt mennä lottoamaan - numerosarjahan kun tietysti tuottaa onnea joten rahaa pitäisi olla tiedossa..

Onnea toivottavat tanssivat lohikäärmeet kiertävät vielä tämän viikon kaupungilla, vieraillen yrityksissä jotka ovat lohikäärmeen tilanneet. Kun Rekun kanssa kuulimme rummutusta kadulta, menimme heti katsomaan - ja siellähän se lohikäärme viimeisteli tanssiaan 7eleven-kioskin edessä:


Lohikäärme päättää tanssinsa mandariinien kuorintaan - jälleen yksi onnen ja hyvän uuden vuoden toivotustapa. Tämä lohikäärme antoi lisäksi liikkeenpitäjälle seinälle laitettavan muiston.


Tanssijoiden kuoriuduttuaan lohikäärmeestä, korviaan rummutuksen tahtiin vieressäni heilutellut Rekku pääsi tutustumaan tuohon meteliä pitäneeseen olioon:

Bali

Last weekend, thanks to the few extra days off work due to CNY public holidays and our neighbours luring us to join them, we visited Bali and Rekku got to go on a 'summer camp' with his buddy Urho to the Mutts&Mittens kennel. I would have 'reported' on our trip sooner, but I got a high temperature the next day from our arrival and for a minute I thought it could be 'the big D' (dengue) but luckily the fever went away in a day and I'm back to thinking it is just related to my upset stomach - which, naturally, is part of travelling out of safe Singapore ;).

Bali is thought of as a paradise by many. I would just say its nice and ok. Not as special as I expected.. There are a million things to do and see, and yet the pace is relaxed and very holiday-like. Therefore it is a good place for a holiday! But it is soooo hot. Even hotter than Singapore, and more humid too. Perhaps this is partly because there is less air conditioned spaces.. I don't think we once ate at a restaurant that would have air conditioning. Huh!!

(click a pic to view a larger image)

We stayed in a villa in Sanur. When travelling with a larger group the villa is great. Privacy, quietness, common areas to hang out in.. but also a bit on the pricey side. It was in a way cool though, as the villa came with a maid who even did the laundry and a poolman who came twice a day to check upon the pool. Sure felt like a queen.. ! Sanur is a small town on the east side of the southern tip of the Bali island. It is quiet. Really. We learned that it's favoured by European pensioners, so very few young party people, and no loud Australian surfers around. I liked the quietness, because it meant less traffic and less sales people on your skin (very close, not giving up..), and it was such a contrast to Singapore. Nice and quiet = holiday.


From Sanur it is easy to go on day trips to other parts of Bali. We went to see Ubud and the area around, and did another trip to Jimbaran, Uluwatu and Kuta. Ubud was nice, small village-type of city with a lot of tourists and souvenir shops, but also a lot of relaxed atmosphere, small streets, smiling faces and lush, tropical vegetation all around. There was also a monkey sanctuary, a forest where monkeys roamed free – one climbed on my camera bag, trying to see if I maybe had bananas hidden under my shirt :D! It was a day trip I would recommend, as on the way we also got to see a lot of the traditional wood and stone carving, rice fields and small non-touristic villages.


On our other trip we ate at the beach in Jimbaran, where we chose two fishes to be grilled and truly enjoyed the very good food. Uluwatu is a temple at a cliff, so the visit reminded us of Cliffs of Moher in Ireland. There were tens of monkeys with strong self-esteem and quick hands pick pocketing the tourists, so I could not see half of the scenery because I had to take my glasses of :D. We went to Kuta out of pure curiosity, and it was as busy, noisy, city-like as we expected. We had dinner and looked around in a few shops and then escaped the buzz that reminded us of Singapore to the quietness of Sanur.


A few things stuck on my mind about Bali. Firstly, the scooters. The were everywhere, and driven by everyone. I saw a young girl sitting on a scooter, not holding on to the driver and texting away on her mobile. And with ease she sat like glued to the seat while the driver turned and twisted. I saw a family of five on one scooter, with the oldest of the small children in front of the driver father, and the two smaller children between the father and mother, who just barely fit on the scooter. I also saw a dog on a scooter, a passenger-boy carrying a large roll of carpet (and trying hard to keep it in balance) and many more that would probably get a 'not allowed, fine 5000$' sign in Singapore.


Secondly, the religion. Most Balinese are Hindus, who believe in several gods (god of the ocean, god of the mountains etc.). There are statues everywhere, either to pay respect to the good spirits or to try to keep away the bad (especially statues on both sides of entrances). Same applies to offerings, which can be seen everywhere. Offerings are put out on the street by a shop or restaurant to bring good luck with customers, and besides the ready-made small 'plate', suitable ingredients are added - e.g. offerings put out by fishermen at the shore on the beach had fish head on them, and the restaurant in Jimbaran had a prawn and a cigarette. Sometimes ingredients are added to keep the bad spirits happy (and thus way). There are also small altars everywhere. Offerings are placed on the altars, and prayers are said in front of them. While sitting down for a manicure and pedicure (first time in my life, can you believe it!?!) after a local, full-body lulur-treatment (which included a massage, scrub, yoghurt-moisturiser and a rose bath ..aah.), we were looking at the altar the place had high up on the wall, right by the ceiling. There was a small rat (or a large mouse) there, feasting on whatever offerings had been made that day.


Overall, Bali was a nice place to visit, safe (at least I never felt unsafe and people tried to cheat us only on two occasions, both which we detected simply by counting how much money we got back) and relatively clean (apart from the beaches that were surprisingly dirty with rubbish) with friendly people. True to my Finnish nature, I did not care for the sales men and women, whom were too persistent at times, saying 'if you come visit my shop I will not have to follow you longer' or 'you visited all the other shops, you must visit mine too' etc. Although the local food was good too (but not so much choice for a vegetarian), Sanur has the best Italian I have eaten at for a long long time. It's called Massimo, and it's on the main street. It had delicious pastas and pizzas (a list so long it was nearly impossible to make a choice) and tens of flavours of gelatto, including liquorice! And you should know how much that means to a Finn..

Ps. There are about 2 million people and 0,5 million street dogs in Bali. (Singapore's figures are 5 million and tens of thousands.) We saw dogs everywhere, but most had a collar and seemed to have a place to live. In Sanur there were some that were malnourished and skinny, and some that were expecting puppies or looked like they had had several litters in their life and could really use a break. The worst sight was an all wire fence cage by a busy road with three puppies in it. Puppies are babies! And they could not stand properly, as their paws went through the holes of the wire fence floor. They had no cover from the street, so no chance to sleep, and puppies really need their sleep. Such a sad sight, and heartbreaking that there's nothing I could do at that time for them. But I can always donate, in this case to the Bali Street Dog Foundation.

Koiranomistajan elämää Singaporessa, osa 1

Mun on jo tosi pitkään pitänyt palata näihin 'muita mahdollisesti Singaporeen muuttoa miettiviä auttaviin' aiheisiin, ja kirjottaa siitä, millaista on asua koiran kanssa Singaporessa. Viimesen viikon aikana on tullut touhuttua 'koirajuttuja' tosi paljon, joten ehkä nyt on hyvä aika toteuttaa kirjoitussuunnitelmia :)

Ensinnäkin, meidän elämä Singiksessä on kaupunkielämää; asutaan kerrostalossa, suht' lähellä keskustaa parin isomman tien risteyksessä eikä omisteta autoa. Palvelut on lähellä, mukaanlukien lemmikkitarvikekauppa, mutta koirapuistot (tai puistot yleensä) kauempana. Rekun pieniä vessalenkkejä (oman ja naapuritalon ympäri) varten on aina puettava kunnolla päälle - enkä tarkoita vaatteiden määrää vaan laatua.. Yöpaidassa ei voi lähteä ulos edes yöllä, sillä toisella puolella katua olevissa ravintoloissa on elämää aamu viideltäkin. Pidemmät lenkit me suunnataan aina johonkin rauhallisimmille nurkille, niinkuin läheiselle omakotitaloalueelle tai joen varteen, missä on vähemmän liikennettä ja enemmän vihreetä-vehreetä. Singis on kyllä puutarhakaupunki, puita ja nurmea on joka talon nurkalla, ja siinä mielessä koiran kanssa voi täällä asua missä vaan.

Aamun 'viileys' (en ois uskonu sen päivän tulleen että mä kutsun +25ttä viileäksi!) me hyödynnetään lenkkeilemällä naapurin Helin ja Urho-koiran kanssa 2-4km lenkkejä kävellen ja toisinaan hölkäten. Välillä koirat myös pääsee ottamaan pyrähdyksiä vapaana kun sattuu sopivan kokoinen ja suojainen ruohopläntti reitin varrelle (vaikka kiellettyähän se siis on, koiran irti pitäminen..). Aamulenkeille me ei oteta vettä mukaan, mutta jos lähdetään parin tunnin puistokeikalle niin heti on oltava vähintään litra mukana itselle ja Rekulle - tai mahdollisuus ostaa vettä paikan päältä. Rekku porskuttaa menemään terrierimäiseen tyyliinsä niin pitkään kun se vaan jaksaa, eikä sitä saa käskystä juomaan, joten sitten kun se ei jaksa niin häntä lähtee laskuun ja ravaus muuttuu kävelyksi - ja on paras pitää taukoa varjossa tai alkaa kattelemaan taksia.

Taksifirman numero onkin mulla top 5 -soitetuimmissa numeroissa, sillä Singaporessa ei saa viedä koiria julkisiin kulkuneuvoihin. Tää on ehdottomasti yksi Singaporen huonoista puolista.. ainakin näin koiraihmisen silmin ;) (Moni paikallinen on varmasti erimieltä!). Onneksi taksit on täällä edullisia, eikä meidän reissaaminen ja harrastaminen tähän 'pakko mennä taksilla' touhuun kaadu. Rekku on sen verran pieni ja yleisen näköinen koira (kääpiösnautserit on täällä tosi yleisiä), että sen kanssa on aika helppoa saada taksi. Mä aina sanonkin että 'small, clean dog on leash' (on leash eli remmissä = ei siis kantokassissa!) kun soitan taksia, ja vetoan empiviin taksikuskeihin kadulta taksia napatessa että Rekusta ei lähde karvaa, se istuu lattialla, ei tule likaa penkeille.. Mutta naapurin Urhon (valkoinen paimenkoira) onkin sitten vallan eri juttu: Yksi jos toinenkin taksikuski on vaan sanonut ettei se 'jättiläinen' mahdu taksiin lainkaan, mihin me vaan sanotaan että mahtuu, mahtuu, on ennekin mahtunut, menee pieneen tilaan, hih :D!.

Botanic Gardens, eli kasvitieteellinen puutarha, on puistoista meitä lähimpänä. Sinne jaksaa Rekkukin pari kilsaa kävellä, ja vielä päälle kolmisen kilsaa puiston toiseen päähän (mistä sitten kyllä jo voi alkaa taksia katteleen..). Tähän tosin vaikuttaa se että Rekku pääsee puistossa kahlaamaan tai uimaan itsensä märäksi ja pysyy viileänä. BGssä ei saa pitää koiria irti, mutta siellä riittää muuten virikkeitä; hajuja, toisia koiria ja ihmisiä, vettä (joka vie voiton kaikesta muusta Rekun mielestä), ja flexissä riittää siimaa pallon kanssa leikkimiseenkin. Yhteislenkeillä on myös kiva käydä, viime su oltiin BG:ssä suomalais-singaporelaisilla koiratreffeillä (alla Chikan ottama kuva) ja tänään Mount Faber Parkissa paikallisen agilitytreenikamun shelttiporukan mukana. Rekku on näiden reissujen jälkeen aina aivan poikki.. jos taksilla tullaan kotiin, on mun jaloissa tosi nopeesti nukkuva koira :)!


Tavallisten puistojen lisäksi täällä on tietysti koirapuistoja (dog run), jotka on aidattuja, isoja tai pieniä puistoalueita. Koirapuistoja on kait jotain 5kpl.. me ollaan käyty niistä vain suurimmassa, West Coast Park:n koirapuistossa. Toisaalta sitähän voisi lähteä niissä muissakin välillä käymään, mutta tuo WCP:n puisto nyt on isona alueena toiminut hyvin, siellä kun lääniä riittää niin että koirat jopa pysyy omissa porukoissaan puiston sisällä. Meillä on ollut tapana kerran viikossa käydä siellä Helin ja Hannan kanssa, ja usein kutsutaan myös muita tuntemiamme ei-töissä käyviä koiranomistajia mukaan.

Kerran kuussa me koitetaan koirapuiston sijaan suunnata biitsille koirien kanssa (ja Rekun tulee kyllä päästyä sinne useamminkin, se kun on helpppo ottaa mukaan). Hyvinkään hienosta koirakylpylästä huolimatta tää ympärivuotinen biitsillä käynti koiran kanssa joka rakastaa uimista on kyllä aivan luksusta :)! Rekun sosiaaliset taidot on todella paljon parantuneet täällä ollessa, vaikka kukapa sitä nyt niin helteellä jaksaisi rähjätäkään ;)

Nyt kun meillä on agilitystä taukoa olosuhteiden pakosta (kennelklubi ei oo saanu treenipaikkaa järjestymään), me treenataan 'cityagilityä' (=hyödynnetään kaikki lenkeillä vastaantuleva agilityesteitä / niiden suoritustapaa muistuttava) ja pidetään yllä peruskuntoa. Mehän voitaisiin myös mennä kaupalliselle kouluttajalle kursseileen, mutta nyt kun oon vähän kuulostellut kokemuksia niin alan kallistumaan sille kannalle ettei ehkä ole kurssimaksulle tulossa odottamaani vastinetta.. (kurssimaksut esim. 150 euroa / 12 vkoa + taksimatkat päälle). Toinen vaihtoehto ois hyödyntää erilaisten 'päivähoitopaikkojen' ja muiden vastaavien tiloja(esim. Club4Paws), mutta niissä olisi sitten muitakin mukana sähläämässä, eikä treenauksesta välttis tulis mitään.. Joten kaipa me nyt vaan taukoillaan. (Hmph :(!)

Galleriassani in kuvia Rekun ja kavereiden menosta puistossa (ja muuallakin).

Season's greetings

'Season's greetings!' in Singapore does not only apply to the Christmas and New Year, but also to Thaipusam and Chinese New Year, thus spreading accross a period of two months. The festive season is a very colorful one. Red and golden Chinese New Year (CNY) decorations came out as soon as Christmas was done and they are everywhere, just like Christmas decorations were. People are wishing each other Happy New Year again and businesses are coming up with their own ways to celebrate CNY - how about a prosperity burger or a prosperity hair clip?


I visited Chinatown's night market, which is open these few weeks up to the actual CNY on Feb 14th from 6pm onwards every night. CNY is like Christmas in the sense that it is a family holiday, spent visiting relatives and relaxing, eating. Visiting the market, it felt that CNY has more meaning than Christmas - despite of the wildest commercial attempts, I mean who really needs a plastic aid for folding T-shirts?!? - because there were so many traditions related to it, but then again CNY here is like Christmas at home, celebrated by a majority.. (I might be wrong about it, but at least the goverment gives everyone two days of work (15th & 16th) and I hear Singapore really is closed during those days..).


As I wrote in Finnish in my last post, I'm slowly becoming a 'foodie'. It's a very Singaporean thing, and you kinda can't help it.. So I think the best part of the night market was tasting different CNY specialities! The cakes, cookies, snacks.. Yummy and NOT yummy - and somewhere in between :D! The small cakes, which I btw bought and sent to Finland to relatives (and they liked them!), were very chewing-gum-like in their texture, and came in flavours such as sweet potato, red bean and pomelo. Hmm..


Watching the Thaipusam parade and preparations on the 30th was very interesting. There was a warm and sharing festive feeling in Little India. While sitting down at an eatery, the family next to us offered tastings of their food, and in the temple on Serangoon Road everyone seemed ok with us foreigners taking photos and observing the preparations. Many of the men carrying their 'kavadis' seemed to be exhausted already as they got out of the temple, but they still had such a long way to go - 4km to the temple on Tank Road (by Fort Canning Park). The family and friends were dressed up to their best, and kept a close eye on the participant, ready to help if needed.


The purpose behind Thaipusam is to prove one's faith, and it really takes a lot of faith to carry the heavy kavadis and pearce one's skin that way.. It's quite something. I don't really admire them, but I respect their strong faith and will. (Oh, I do hope none of them were pressured into doing it..) Alltogether 9 000 people took part in the festivities. That's a lot of pierced skin..



More pictures will soon(ish) be uploaded to raisas.pic.fi