It's already the last day of the year. How..? Who fast forwarded the time..? One year ago, moving to Singapore was nothing but a big bunch of maybe's. Later on in the spring it became a reality and the planning started. First I thought I will start looking for a job in Singapore immediately. BUT I was working, so I had no time. Then I thought I will wait until I visit the place - do a bit of research there and then look for a job during the summer. BUT I was busy with moving, hobbies, work.. Then I thought I will look for a job while Rekku's in quarantine (I'll have plenty of time then, won't I?). BUT I had so many other things to do, and besides, it had become clear that it is not easy for a non-Singaporean, non-Permanent Resident to get a job and the wages are generally low (1200 SGD, about 600 EUR per month seems to be quite standard) and quite a few job advertisements mentioned 'minimum for two years'.. Then I thought I'll give myself this autumn, do a bit of work online to Finland and concentrate on my volunteering jobs - and just enjoy life. By this time, end of the year - my latest deadline - I have realised it is quite a lot of fun not working. The time flies, I have so many things to do (a long, long list of things yet to do..) and working full time seems impossible, I mean, how would I then have time to do everything else? (How did I manage before, whan i worked and did everything else too..?)
I sometimes miss work; the challenges, the social scene, the problem solving, developing, professionalism.. meetings, team work, satisfaction of succesfully getting something done. Cleaning the house just does not come close. I would also like to find out about the Singaporean working culture, get a deeper look into the society. (Really trying not to live in an 'expat bubble'.) So now, I don't know. We have visitors from Finland all January, going to Bali in February.. Does not sound like a good time to try to find a job, eh? So I guess I'll simply try to get organised with all the other things I want to do and really try to have less BUTs and more satisfying moments of being able the tick away tasks on my 'to do' list. It does not sound like a big new year's resolution, especially since it is the same I always make(together with living a heathier and a more sustainable lifestyle). But, hey, recycling is very much the in-thing in Singapore :)
Wednesday, December 30, 2009
Thursday, December 24, 2009
Jouluaatto, ihan kuin mikä tahansa muukin päivä?
Jouluaatto Singaporessa alkaa olla lopuillaan. Aatto on ollut tavallinen päivä - mutta kuitenkin erilainen jouluaatto. Päivään on kuulunut töitä ja golfia (en minä) ja koirien hoitoa, lenkitystä ja kotitöitä (minä), ihan siis tavallista menoa.. Iltapäivällä koirien kanssa lenkkeillessä huomasi miten moni ihminen oli tavallisissa arkisissa puuhissa - ja se, että joulun vietto ei täällä ole normi joka sulkee koko maan hetkeksi rauhoittumaan, oli hyvin aistittavissa. Erilaista, kansainvälistä, kirjavaa joulunviettoa.
Mutta kyllä siis täällä riisipuuroakin on syöty, ja pipareita (minä), ja kinkkua (en minä). Lisäksi on avattu lahjoja, jo iltapäivällä viis veisaten siitä että joulupukki yleensä käy vasta illalla ;). Muutama tunti on myös vierähtänyt skypessä joulufiilistä perheen kanssa jakaen. Yllätysnumerona päätti lämminvesivaraaja alkaa vuotamaan, mutta nyt on sekin hana kiinni eikä kämppä tulvehdi. Kaikenkaikkiaan mukava joulu, ilman ähkyä hyvistä jouluruoista ja lumista talvimaisemaa.. ja ilman perhettä ja ystäviä, joita luonnollisesti on ikävä. Hyvää Joulua vielä kerran - Suomessahan on vielä monta tuntia joulunaaton taikaa koettavana :)
Mutta kyllä siis täällä riisipuuroakin on syöty, ja pipareita (minä), ja kinkkua (en minä). Lisäksi on avattu lahjoja, jo iltapäivällä viis veisaten siitä että joulupukki yleensä käy vasta illalla ;). Muutama tunti on myös vierähtänyt skypessä joulufiilistä perheen kanssa jakaen. Yllätysnumerona päätti lämminvesivaraaja alkaa vuotamaan, mutta nyt on sekin hana kiinni eikä kämppä tulvehdi. Kaikenkaikkiaan mukava joulu, ilman ähkyä hyvistä jouluruoista ja lumista talvimaisemaa.. ja ilman perhettä ja ystäviä, joita luonnollisesti on ikävä. Hyvää Joulua vielä kerran - Suomessahan on vielä monta tuntia joulunaaton taikaa koettavana :)
Tuesday, December 22, 2009
Happy Holidays, Hyvää Joulunaikaa
This morning, going out, I thought it feels like winter. Winter in Singapore. Still warm enough to wear summer clothes, but a strong cooling wind blowing dry brown leaves around the streets and dark clouds hanging around as if threatening with rain. Compared to the usual still, hot humidity and bright sunshine that brought up sweat just waiting for the light to go green at crossroads, it feels like winter. Naturally it is nothing compared to the beautiful, white winter they have in Finland (which I am 'quite' jealous for), but I think it was about time to get this feeling - after all, there's only one more unopened square left in our countdown to Christmas calendar.
So it's tomorrow for us Finns. We celebrate Christmas on the Eve instead of the Day (because Santa is from Finland and he has to deliver gifts to us first and then continue to the rest of the world). If we were in Finland, we would go over to in-laws for rice porridge breakfast, enjoy the winter weather outside with Rekku, listen as the 'peace for Christmas' is declared in ex-capital Turku, go to sauna and have Christmas dinner with family, be visited by Santa and open presents, visit more relatives and open more presents.. and perhaps enjoy a late glögi-nightcap at the end of the day :) But since we are here in Singapore, it'll be different..
Huomenna on jo jouluaatto. Tavallinen työpäivä Singaporessa. Tietyissä länsimaisissa firmoissa tehdään puolikas työpäivä, mutta moni Singaporelainen toimisto on kiinni vasta perjantaina, jos silloinkaan. Suurin osa kaupoista on auki läpi joulun, jotta ei pääsisi joulusanoma unohtumaan ;) Erittäin erilainen joulu siis tiedossa.. Riisipuuroa meillä kyllä on tarjolla, ja glögiä ja pipareita. Lahjojakin availlaan, niitä on pukin sijaan tuonut postimies. Jouluaaton perinteinen kaavamaisuus on kuitenkin tiessään, ei juosta kylässä eikä rämmitä lumessa, ei saunota eikä syödä laatikoita. Vaihtoehtoina sen sijaan on lojuminen altaalla, biitsille meno tai alennusmyynnit..
Meidän joulua värittää myös yksi iso valkoinen vieras - ei, ei se ole joulupukki.. vaan valkoinen paimenkoira Urho, joka on tullut hoitoon siksi aikaa kun muu lauma lähti viikon rantalomalle. Urkki on nuori ja energinen, ja saa Rekun näyttämään vanhalta ja kärttyiseltä ;) Odotan mielenkiinnolla millainen viikko meillä on edessä!
Oikein hyvää joulua kaikille! Merry Christmas everyone!
So it's tomorrow for us Finns. We celebrate Christmas on the Eve instead of the Day (because Santa is from Finland and he has to deliver gifts to us first and then continue to the rest of the world). If we were in Finland, we would go over to in-laws for rice porridge breakfast, enjoy the winter weather outside with Rekku, listen as the 'peace for Christmas' is declared in ex-capital Turku, go to sauna and have Christmas dinner with family, be visited by Santa and open presents, visit more relatives and open more presents.. and perhaps enjoy a late glögi-nightcap at the end of the day :) But since we are here in Singapore, it'll be different..
Huomenna on jo jouluaatto. Tavallinen työpäivä Singaporessa. Tietyissä länsimaisissa firmoissa tehdään puolikas työpäivä, mutta moni Singaporelainen toimisto on kiinni vasta perjantaina, jos silloinkaan. Suurin osa kaupoista on auki läpi joulun, jotta ei pääsisi joulusanoma unohtumaan ;) Erittäin erilainen joulu siis tiedossa.. Riisipuuroa meillä kyllä on tarjolla, ja glögiä ja pipareita. Lahjojakin availlaan, niitä on pukin sijaan tuonut postimies. Jouluaaton perinteinen kaavamaisuus on kuitenkin tiessään, ei juosta kylässä eikä rämmitä lumessa, ei saunota eikä syödä laatikoita. Vaihtoehtoina sen sijaan on lojuminen altaalla, biitsille meno tai alennusmyynnit..
Meidän joulua värittää myös yksi iso valkoinen vieras - ei, ei se ole joulupukki.. vaan valkoinen paimenkoira Urho, joka on tullut hoitoon siksi aikaa kun muu lauma lähti viikon rantalomalle. Urkki on nuori ja energinen, ja saa Rekun näyttämään vanhalta ja kärttyiseltä ;) Odotan mielenkiinnolla millainen viikko meillä on edessä!
Oikein hyvää joulua kaikille! Merry Christmas everyone!
Thursday, December 17, 2009
Exchanging cultural experiences
Last Sunday our local friends Tracey, Chika, Nin and Dan were over to taste a bit of the Finnish Christmas flavours: rice porridge, raisin soup, gingerbread cookies and glögi. Heli, Hanna and I had also baked cinnamon rolls in our Finnish baking afternoon last week (in which we produced a respectable amount of 60 cinnamon rolls, an uncounted amount of gingerbread cookies from dough (thanks Ikea!) and every Finnish man's favourite: makaroonilaatikko, and had a pre-Christmas dinner afterwards).
It's quite difficult to say whether our guests liked our seasonal delicacies or not, as it is not culturally typical to answer "no", or say anything that would make the other look bad, especially the hosts. On the other hand it is plain common sense, and I wouldn't be my usual direct self in a similar situation either. We had plenty of fun for sure, talking about the traditions of this time a year, trying out the food and exchanging gifts (thanks to our most recent visitors, we had 'Pandan juhlakonvehteja' for our guests!)
The moment everyone was waiting for did not go as planned - I got the almond from the porridge. Superstition over all things bringing luck, good health etc. is an important part of the Asian cultures, and it was only natural that our guests searched through their plates of porridge looking for the one almond in the pot that would bring good luck before even tasting the porridge itself.
Tracey brought over a magnificent looking log cake, a seasonal sweet that can at the moment be found in all bakery shop windows in various flavours and decorations. It must be one of those British traditions of Singapore, as although one might not believe this from looking at the Christmas carnival madness on Orchard road and in the biggest shopping malls, Christmas is not really celebrated in the local families. There's no religious background for it, and there are no national holidays in the calendar. For a non-religious, low-key Christmas fan like me this is both good and bad - no need to make a fuss about it (a word of warning, this translates into practice in the form of unsent Christmas cards and minimum gifts!) - but also no slowing down and staying in, which I love about Christmas time.
Now it would not have been exchange of cultural experiences without a local experience as well. A few weeks back we went out to Bugis area of Singapore, to Liang Seah street that is filled with restaurants and among them a place for deserts only: Ah Chew Deserts.
Tracey, Nin and Dan ordered a good variety of the Chinese style (or more Hong Kong style to be exact) deserts for us to taste, must have been at least third of the menu..
All of the deserts were soupy-style, so no pastries or such. There was Gingko Nut with Beancurd shavings, Black Sesame Paste with ah-Balling, Steamed Milk with Egg, Peanut Paste, White Fungus with Papaya, Tapioca with Sago, Black Glutinous Rice with Coconut Milk & ah-Balling, Mango Sago with Pamelo & Durian, Mango Sago with Pamelo and Almond Paste.. (yes, I confess, I couldn't remember all of this, had to peak into Nin's facebook album). Most of them were so pretty to look at that it took as a while to start!
My favourite was not (suprise?) the durian flavoured one, but the 'muddy golf balls' as I renamed it, I think it was Black Sesame Paste with ah-Balling?
The desert tasting was another fun night sitting around, tasting new flavours and exchanging cultural experiences. I so hope we'll continue these outings next year too; I'm looking forward to visiting a true S'pore suburb with a local guide and experiencing the Chinese New Year. And in exchange I will hopefully be able to offer 'mämmi' and curd cheese tart (rahkapiirakka) at easter time!
We finished almost everything (although Dan 'had to' eat all of the peanut paste!).
It's quite difficult to say whether our guests liked our seasonal delicacies or not, as it is not culturally typical to answer "no", or say anything that would make the other look bad, especially the hosts. On the other hand it is plain common sense, and I wouldn't be my usual direct self in a similar situation either. We had plenty of fun for sure, talking about the traditions of this time a year, trying out the food and exchanging gifts (thanks to our most recent visitors, we had 'Pandan juhlakonvehteja' for our guests!)
The moment everyone was waiting for did not go as planned - I got the almond from the porridge. Superstition over all things bringing luck, good health etc. is an important part of the Asian cultures, and it was only natural that our guests searched through their plates of porridge looking for the one almond in the pot that would bring good luck before even tasting the porridge itself.
Tracey brought over a magnificent looking log cake, a seasonal sweet that can at the moment be found in all bakery shop windows in various flavours and decorations. It must be one of those British traditions of Singapore, as although one might not believe this from looking at the Christmas carnival madness on Orchard road and in the biggest shopping malls, Christmas is not really celebrated in the local families. There's no religious background for it, and there are no national holidays in the calendar. For a non-religious, low-key Christmas fan like me this is both good and bad - no need to make a fuss about it (a word of warning, this translates into practice in the form of unsent Christmas cards and minimum gifts!) - but also no slowing down and staying in, which I love about Christmas time.
Now it would not have been exchange of cultural experiences without a local experience as well. A few weeks back we went out to Bugis area of Singapore, to Liang Seah street that is filled with restaurants and among them a place for deserts only: Ah Chew Deserts.
Tracey, Nin and Dan ordered a good variety of the Chinese style (or more Hong Kong style to be exact) deserts for us to taste, must have been at least third of the menu..
All of the deserts were soupy-style, so no pastries or such. There was Gingko Nut with Beancurd shavings, Black Sesame Paste with ah-Balling, Steamed Milk with Egg, Peanut Paste, White Fungus with Papaya, Tapioca with Sago, Black Glutinous Rice with Coconut Milk & ah-Balling, Mango Sago with Pamelo & Durian, Mango Sago with Pamelo and Almond Paste.. (yes, I confess, I couldn't remember all of this, had to peak into Nin's facebook album). Most of them were so pretty to look at that it took as a while to start!
My favourite was not (suprise?) the durian flavoured one, but the 'muddy golf balls' as I renamed it, I think it was Black Sesame Paste with ah-Balling?
The desert tasting was another fun night sitting around, tasting new flavours and exchanging cultural experiences. I so hope we'll continue these outings next year too; I'm looking forward to visiting a true S'pore suburb with a local guide and experiencing the Chinese New Year. And in exchange I will hopefully be able to offer 'mämmi' and curd cheese tart (rahkapiirakka) at easter time!
We finished almost everything (although Dan 'had to' eat all of the peanut paste!).
Wednesday, December 16, 2009
Väsynyt mutta iloinen
..tai iloinen mutta niiiiin väsynyt. Taas on nimittäin kiirettä pitänyt ja tää mun 'blogi postaus päivässä' proggikseni kaatui rähmälleen heti alkumetreillä kun eilen töiden jälkeen vaan hoidin maileja ja skypetin enkä kerennyt kirjoittamisessa otsikkoa pidemmälle. Mutta nyt koitetaan:
En ookkaan viel ollenkaan bloggaillut mun vapaaehtoistöistä täällä, vaikka kerran viikossa tiistaisin matkaan toiselle puolelle Singaporea hoivaamaan kodittomia koiria Pets Villa nimiseen koirasuojaan jota ylläpitää Animal Lovers League -järjestö. ALL:n päädyin kun SPCA:lla (tunnetuin) tuntui olevan jo tarpeeksi vapaaehtoistyöntekijöitä ja ASD:n (toiseksi tunnetuin) sivuilta ei silloin löytynyt mahdollisuutta käydä vapaaehtoistöissä koirasuojalla. ALL:n vapaaehtoiskoordinaattori otti heti vapaat kädet ilolla vastaan, tutustutti Pets Villaan ja sen asukkeihin ja sitten vaan alettiin hommiin ;)
Nyt käyn töissä yhdessä Hannan kanssa, taittuu tuo pitkä matka (bussi-metro-bussi-kävely, noin tunti suuntaansa) nopeammin ja mukavammin :) Meillä on koirasuojalla vähän vakkarihommia, kuten tiettyjen kennelissä asuvien koirien pesua, mutta usein tehdään ihan mitä vaan tarvii tehä - pestään koirien kippoja, lenkitetään koiria, autetaan ruokinnassa, korjataan kakkoja.. ihan siis aitoa työntekoa :D Päivään mahtuu kyllä paljon myös rentoa ajanviettoa ja rapsuttelua, hellyyden jakamista kovia kokeneille. Sen lisäksi että tällaisesta vapaaehtoistyöstä saa hyvän mielen (hännän heiluminen ja kasvojen pesu kylpyhetken päätteeksi on mitä kaunein kiitos!) niin samalla itse oppii koirien kommunikaatiosta ja käytöksestä.
Laskin juuri että eilen olin töissä seitsemättä kertaa. Enää ei kuulunut minkäänlaista haukkua kun menimme portista sisään, ja kenneliin mennessäkin haukku nopeasti lakkasi - taisivat jo tuntea hajumme. Toiset koirista tulee tervehtimään iloisesti, toiset suorastaan innoissaan.. ja toiset on vielä varuillaan, tulevat kun hetken paikoillaan odottaa. Suurin luottamuksen saavutus on kyllä Mangon, jota ei kuulema ole voitu edes rokottaa kun se ei anna koskea itseään, rapsuttelu. Lähelle menee machoilevan KamKamin rauhallinen käytös eilen, ottikohan se näin nopeasti opikseen että näiden suomalaisten jalat tulee jättää rauhaan nylkytykseltä?
Suurin osa koirista PetsVillassa on omistajiensa hylkäämiä, tai syystä tai toisesta kiinniotettuja kulkukoiria. ALL:lla on ns. no kill -politiikka, eli siellä koirat hoidetaan kuntoon niin pitkään kun voidaan. Suojalta voi adoptoida koiran, ja monta kotikoiraksi sopivaa siellä uutta laumaa odotteleekin, mm. oma suosikkini (tai yksi niistä) Dixie, joka on pieni tummanruskea labbissekoitus, ketterä ja leikkisä (sopiva agilityyn..?). Koiria (ja kissoja, joita on niitäkin suojalla kymmeniä tai jopa satoja) ja Pets Villan toimintaa voi auttaa myös erilaisin lahjoituksin sekä sponsoroimalla jotakuta koirista, kaukomaiden kummilapsien tapaan. (Jos haluat auttaa, ole yhteydessä niin kerron lisää!)
Pets Villassa on muutamia todella sydäntäsärkeviä tapauksia. Kaksi pomeriania löydettiin karvattomina ja puolikuoliaina roskapussista - toinen selvisi ja kasvattaa nyt hiljalleen itselleen uutta turkkia. Silver, yorkshirenterrieri, kärsi omistajiensa ajattelemattomuudesta kun he etsivät oikoreittiä punkkien poistoon; punkithan kuolee kun ne upottaa kerosiiniin, niin Silverin omistajat kokeili nopeampaa keinoa - kaatoivat koiran päälle kerosiinia. Silver raukka menetti kaikki karvansa, osan ihoaan ja toisen silmänsä. Lisäksi omistajat hylkäsivät koiran. ALL on hoitanut Silveriä kuntoon, ja vaikka karvankasvua ja ihon paranemista vielä odotellaan, on koiruus jo hyvinvoiva ja iloinen, eikä siis enää kärsi. Olen vienyt Silverille nameja, ja pikkuinen on oppinut nopeasti - saan osakseni hienoja pyörähdyksiä kun Silver kerjää lisää :)
Kodittomien koirien ongelma Singaporessa on mieletön. Olemme paikallisten ystävien kanssa muutamaan otteeseen tästä jutelleet - mistä johtuu että koira saatetaan ostaa hetken mielijohteesta kauppareissulla ja sitten hylätä kun se ei opi sisäsiistiksi tai sitä ei jakseta kouluttaa? Siksikö että pennun voi ostaa alk. 44 eurolla, eikä kukaan pentua ostaessa kerro etteivät ne kulut siihen lopu? Vai onko syy syvemmällä kulttuurissa, siinä miten (yleistäen) aasialaisessa kulttuurissa eläimille ja luonnolle (ihmisillekin) annetaan kovin vähän arvoa?
Beauty on kova syömään muidenkin ruoat, mutta se myös tulee luokse juosten ja häntä viuhuen heti pannan ja hihnan nähdessään - lenkityksen toivossa tottakai!
En ookkaan viel ollenkaan bloggaillut mun vapaaehtoistöistä täällä, vaikka kerran viikossa tiistaisin matkaan toiselle puolelle Singaporea hoivaamaan kodittomia koiria Pets Villa nimiseen koirasuojaan jota ylläpitää Animal Lovers League -järjestö. ALL:n päädyin kun SPCA:lla (tunnetuin) tuntui olevan jo tarpeeksi vapaaehtoistyöntekijöitä ja ASD:n (toiseksi tunnetuin) sivuilta ei silloin löytynyt mahdollisuutta käydä vapaaehtoistöissä koirasuojalla. ALL:n vapaaehtoiskoordinaattori otti heti vapaat kädet ilolla vastaan, tutustutti Pets Villaan ja sen asukkeihin ja sitten vaan alettiin hommiin ;)
Nyt käyn töissä yhdessä Hannan kanssa, taittuu tuo pitkä matka (bussi-metro-bussi-kävely, noin tunti suuntaansa) nopeammin ja mukavammin :) Meillä on koirasuojalla vähän vakkarihommia, kuten tiettyjen kennelissä asuvien koirien pesua, mutta usein tehdään ihan mitä vaan tarvii tehä - pestään koirien kippoja, lenkitetään koiria, autetaan ruokinnassa, korjataan kakkoja.. ihan siis aitoa työntekoa :D Päivään mahtuu kyllä paljon myös rentoa ajanviettoa ja rapsuttelua, hellyyden jakamista kovia kokeneille. Sen lisäksi että tällaisesta vapaaehtoistyöstä saa hyvän mielen (hännän heiluminen ja kasvojen pesu kylpyhetken päätteeksi on mitä kaunein kiitos!) niin samalla itse oppii koirien kommunikaatiosta ja käytöksestä.
Laskin juuri että eilen olin töissä seitsemättä kertaa. Enää ei kuulunut minkäänlaista haukkua kun menimme portista sisään, ja kenneliin mennessäkin haukku nopeasti lakkasi - taisivat jo tuntea hajumme. Toiset koirista tulee tervehtimään iloisesti, toiset suorastaan innoissaan.. ja toiset on vielä varuillaan, tulevat kun hetken paikoillaan odottaa. Suurin luottamuksen saavutus on kyllä Mangon, jota ei kuulema ole voitu edes rokottaa kun se ei anna koskea itseään, rapsuttelu. Lähelle menee machoilevan KamKamin rauhallinen käytös eilen, ottikohan se näin nopeasti opikseen että näiden suomalaisten jalat tulee jättää rauhaan nylkytykseltä?
Suurin osa koirista PetsVillassa on omistajiensa hylkäämiä, tai syystä tai toisesta kiinniotettuja kulkukoiria. ALL:lla on ns. no kill -politiikka, eli siellä koirat hoidetaan kuntoon niin pitkään kun voidaan. Suojalta voi adoptoida koiran, ja monta kotikoiraksi sopivaa siellä uutta laumaa odotteleekin, mm. oma suosikkini (tai yksi niistä) Dixie, joka on pieni tummanruskea labbissekoitus, ketterä ja leikkisä (sopiva agilityyn..?). Koiria (ja kissoja, joita on niitäkin suojalla kymmeniä tai jopa satoja) ja Pets Villan toimintaa voi auttaa myös erilaisin lahjoituksin sekä sponsoroimalla jotakuta koirista, kaukomaiden kummilapsien tapaan. (Jos haluat auttaa, ole yhteydessä niin kerron lisää!)
Pets Villassa on muutamia todella sydäntäsärkeviä tapauksia. Kaksi pomeriania löydettiin karvattomina ja puolikuoliaina roskapussista - toinen selvisi ja kasvattaa nyt hiljalleen itselleen uutta turkkia. Silver, yorkshirenterrieri, kärsi omistajiensa ajattelemattomuudesta kun he etsivät oikoreittiä punkkien poistoon; punkithan kuolee kun ne upottaa kerosiiniin, niin Silverin omistajat kokeili nopeampaa keinoa - kaatoivat koiran päälle kerosiinia. Silver raukka menetti kaikki karvansa, osan ihoaan ja toisen silmänsä. Lisäksi omistajat hylkäsivät koiran. ALL on hoitanut Silveriä kuntoon, ja vaikka karvankasvua ja ihon paranemista vielä odotellaan, on koiruus jo hyvinvoiva ja iloinen, eikä siis enää kärsi. Olen vienyt Silverille nameja, ja pikkuinen on oppinut nopeasti - saan osakseni hienoja pyörähdyksiä kun Silver kerjää lisää :)
Kodittomien koirien ongelma Singaporessa on mieletön. Olemme paikallisten ystävien kanssa muutamaan otteeseen tästä jutelleet - mistä johtuu että koira saatetaan ostaa hetken mielijohteesta kauppareissulla ja sitten hylätä kun se ei opi sisäsiistiksi tai sitä ei jakseta kouluttaa? Siksikö että pennun voi ostaa alk. 44 eurolla, eikä kukaan pentua ostaessa kerro etteivät ne kulut siihen lopu? Vai onko syy syvemmällä kulttuurissa, siinä miten (yleistäen) aasialaisessa kulttuurissa eläimille ja luonnolle (ihmisillekin) annetaan kovin vähän arvoa?
Beauty on kova syömään muidenkin ruoat, mutta se myös tulee luokse juosten ja häntä viuhuen heti pannan ja hihnan nähdessään - lenkityksen toivossa tottakai!
Sunday, December 13, 2009
Blogging as it should be
It's been a few weeks again. For those who do bother to actually read what I write, know me well enough not to be suprised when I say I've been busy. Busy living and experiencing instead of documenting? Perhaps, although writing and taking photos is an important part of living to me and it's been eating me up that I have not found the right moment to sit down with my thoughts. (Perhaps I should find out how to blog with my mobile phone..)
Now, both inspired by the Saturday Morning Writer's group (which I was able to join last Sat for the longest time) and the excercises we did, and to substitute to the suspension of the group's meetings for the holiday season, I'm going to write everyday this week. No other limitations, just that I will post something everyday. Blogging as it should be..?
This 'as it should be' has stuck in my mind from one of the newest shopping malls in Singapore, 313@Somerset, where shopping is as it should be. Their grand opening catalogue was delivered to our mailbox, and the 'as it should be' kept repeating it self on the catalogue pages. There was no mention of the environmentally friendly features of the mall, which I learned about in the Straits Times. The mall, together with two other malls, has got an award for it's energy and water conservation efforts. Although much more radical efforts are needed to really slow down climate change, it is still good news - and truly as it should be.
Now, both inspired by the Saturday Morning Writer's group (which I was able to join last Sat for the longest time) and the excercises we did, and to substitute to the suspension of the group's meetings for the holiday season, I'm going to write everyday this week. No other limitations, just that I will post something everyday. Blogging as it should be..?
This 'as it should be' has stuck in my mind from one of the newest shopping malls in Singapore, 313@Somerset, where shopping is as it should be. Their grand opening catalogue was delivered to our mailbox, and the 'as it should be' kept repeating it self on the catalogue pages. There was no mention of the environmentally friendly features of the mall, which I learned about in the Straits Times. The mall, together with two other malls, has got an award for it's energy and water conservation efforts. Although much more radical efforts are needed to really slow down climate change, it is still good news - and truly as it should be.
Sunday, November 22, 2009
Ajatuksia Singaporesta
Meillä oli vieraita Suomesta muutaman viikon, ja vaikka vieraat nauttivatkin Singaporen keskeisestä sijainnista ja pyrähtivät sekä Malesiaan että Hongkongiin, jäi tämä bloggaaminen muiden aktiviteettien jalkoihin ja kirjoitteluun tuli taukoa. Vieraiden kanssa tuli taas tutustuttua moneen uuteen paikkaan, ja niin uudet kokemukset & näkemiset kuin näkemyksetkin pistivät liikkeelle monia ajatusketjuja Singaporesta. Jaan muutamia tässä - kommentoida saa :)
Singapore on kaupallisin paikka missä olen koskaan käynyt / asunut. Raha, tai siihen pyrkiminen, pyörittää koko paikkaa (tai no, ainakin melkein). Kaikki mahdolliset mainospaikat on käytetty (muutama esim. alla) ja myynnin edistämisellä ei välillä tunnu olevan rajoja.. Mitään ei kannata ostaa ilman alea (joko tinkaamalla tai sitten muuten vaan tarjottuna ("By the way, we have 10% off today, for a rainy day!") ja pikkuprintti kannattaa aina lukea huolella (rajoitukset siihen isolla mainostettuun tarjoukseen..). Joulukin on täysin kaupallinen juhla, sillä eihän täällä ole paljoakaan joulua uskonnollisena juhlana juhlivia, ja siitä huolimatta jouluvalot ja koristeet tulivat katukuvaan lokakuussa ja joululauluja on kuunneltu kauppakeskuksissa jo monta viikkoa..
Ja kun sitten alkaa ajattelemaan kaupallisuutta, niin esimerkkejä tulee mieleen vaikka kuinka. Annukan ja Peten kanssa käytiin Singaporen yösafarilla, joka siis on eläintarhan yö-osio (eläintarha menee kiinni kuudelta, yösafari aukeaa puol kasi - mitä teet siinä välissä? Syöt ja juot kolminkertaisilla hinnoilla..). Yösafarilla kävijät menevät todennäköisemmin ns. ratikan kyytiin kuin kävelevät - joten ratikka on tupla-hintainen päivällä auki olevan eläintarhan ratikkaan verrattuna, ja kulkee paljon reippaammin kuin kyydissä olevat haluaisivat (eläimiä ei kauaa kerkeä katsella) - olettaenkin siitä syystä että useampi ratikka kerkeäisi maksavia asiakkaita kyyditsemään.. Myös eläinten 'nimi'kyltit on hyödynnetty mainospaikkoina. Kekseliästä, eikö?
Toisaalta voisi ajatella että tuohan nyt on ihan normaalia bisneksen pyörittämistä, mutta jotenkin tuntuu että täällä kaupallisuus jättää kaiken muun varjoonsa ja hyödyntäminen - oli se sitten eläinten tai ihmisten - on häikäilemättömämpää. Eettisyyttä ei voi olettaa perusarvoksi samalla tavalla kuin esim. Euroopassa, sen sijaan sitä pitää etsiä ja vaatia. Toki täällä myös tehdään paljon hyväntekeväisyyttä - mutta miksi kaupallisuus porskuttaa eteenpäin muita hyödyntäen ja hyväntekeväisyys tulee perässä jälkiä siivoten - miksei systeemiä voida muuttaa?
Singapore on todella monikulttuurinen paikka. Täällä normaaliin katukuvaan kuuluu niin länsimaalaiset kuin monenmaalaiset aasialaisetkin. Oikeastaan vain Afrikkalaiset ja Etelä-Amerikkalaiset / tai alkuperää olevat ovat harvinainen näky. Yleisesti kaikki tuntuvat tulevan hyvin toimeen keskenään ja lähes kaikkien kansalaisuuksien / rotujen (voiko näin poliittisesti korrektisti edes sanoa?) edustajia löytyy kaikista sosiaalisista luokista, vaikkakaan ei tasaisesti. Kulttuurien sekamelska on niin arkipäiväistä ettei rasismia juurikaan esiinny, joskin viime aikoina olemme suunnitelleet vastarintaa jalkakäytäväsorrolle jota osa aasialaisista harjoittaa länsimaalaisia kohtaan. Syy siihen että asialaiset eivät anna tietä tai väistä yhtään (esim. kaksi aasialaista tulee vierekkäin jalkakäytävää pitkin vastaan, eivät väistä, länsimaalainen menee nurmikkoa pitkin ohi..) ei oikein ole selvinnyt, sillä tätä tapahtuu kaikkien kulttuurien edustajien, naisten ja miesten, nuorten ja vanhojen, ja kaikkien tulotasoisten toimesta. Ainoastaan koirankanssa kulkevana saan toisinaan tietä!
Monikulttuurisuus, ja sen arkipäiväisyys, on omalla tavallaan rikkaus. Moni kuitenkin sanoo, että Singaporen nuoruus maana (44v. tänä vuonna) ja monikulttuurisuus tekevät paikasta sieluttoman. Singaporella ei ole omaa kulttuuria, taidetta, historiaa. Kaikki on lainattua; brittivallan aikaisia perinteitä ja arkkitehtuuria, kiinalaisia, malesialaisia ja intialaisia juhlapyhiä ja tapoja.. Eikä Singaporen valtion tiukkaa linjaa määräyksien, suosituksien ja sakkojen kanssa voi oikein kulttuuriperinnöksi laskea. Kuitenkin Singaporessa kovasti yritetään rakentaa yhtenäistä kansakuntaa mm. 'We are one' kampanjalla ja näyttävällä itsenäisyyspäivän juhlinnalla. Valtio kannustaa kansalaisia puhtaan englannin ja mandariini kiinan puhumiseen, mutta toisaalta ollaan ylpeitä Singlishistä, omasta slangista, jonka voi mielestäni vähintäänkin Singaporen 'luonteenpiirteeksi' laskea. Itsekin olen jo aloittanut 'can, can' ja 'cannot' sanojen käytön ja taisi se 'lah' päätekin kerran suusta lipsahtaa.. :D
Singapore on kaupallisin paikka missä olen koskaan käynyt / asunut. Raha, tai siihen pyrkiminen, pyörittää koko paikkaa (tai no, ainakin melkein). Kaikki mahdolliset mainospaikat on käytetty (muutama esim. alla) ja myynnin edistämisellä ei välillä tunnu olevan rajoja.. Mitään ei kannata ostaa ilman alea (joko tinkaamalla tai sitten muuten vaan tarjottuna ("By the way, we have 10% off today, for a rainy day!") ja pikkuprintti kannattaa aina lukea huolella (rajoitukset siihen isolla mainostettuun tarjoukseen..). Joulukin on täysin kaupallinen juhla, sillä eihän täällä ole paljoakaan joulua uskonnollisena juhlana juhlivia, ja siitä huolimatta jouluvalot ja koristeet tulivat katukuvaan lokakuussa ja joululauluja on kuunneltu kauppakeskuksissa jo monta viikkoa..
Ja kun sitten alkaa ajattelemaan kaupallisuutta, niin esimerkkejä tulee mieleen vaikka kuinka. Annukan ja Peten kanssa käytiin Singaporen yösafarilla, joka siis on eläintarhan yö-osio (eläintarha menee kiinni kuudelta, yösafari aukeaa puol kasi - mitä teet siinä välissä? Syöt ja juot kolminkertaisilla hinnoilla..). Yösafarilla kävijät menevät todennäköisemmin ns. ratikan kyytiin kuin kävelevät - joten ratikka on tupla-hintainen päivällä auki olevan eläintarhan ratikkaan verrattuna, ja kulkee paljon reippaammin kuin kyydissä olevat haluaisivat (eläimiä ei kauaa kerkeä katsella) - olettaenkin siitä syystä että useampi ratikka kerkeäisi maksavia asiakkaita kyyditsemään.. Myös eläinten 'nimi'kyltit on hyödynnetty mainospaikkoina. Kekseliästä, eikö?
Toisaalta voisi ajatella että tuohan nyt on ihan normaalia bisneksen pyörittämistä, mutta jotenkin tuntuu että täällä kaupallisuus jättää kaiken muun varjoonsa ja hyödyntäminen - oli se sitten eläinten tai ihmisten - on häikäilemättömämpää. Eettisyyttä ei voi olettaa perusarvoksi samalla tavalla kuin esim. Euroopassa, sen sijaan sitä pitää etsiä ja vaatia. Toki täällä myös tehdään paljon hyväntekeväisyyttä - mutta miksi kaupallisuus porskuttaa eteenpäin muita hyödyntäen ja hyväntekeväisyys tulee perässä jälkiä siivoten - miksei systeemiä voida muuttaa?
Singapore on todella monikulttuurinen paikka. Täällä normaaliin katukuvaan kuuluu niin länsimaalaiset kuin monenmaalaiset aasialaisetkin. Oikeastaan vain Afrikkalaiset ja Etelä-Amerikkalaiset / tai alkuperää olevat ovat harvinainen näky. Yleisesti kaikki tuntuvat tulevan hyvin toimeen keskenään ja lähes kaikkien kansalaisuuksien / rotujen (voiko näin poliittisesti korrektisti edes sanoa?) edustajia löytyy kaikista sosiaalisista luokista, vaikkakaan ei tasaisesti. Kulttuurien sekamelska on niin arkipäiväistä ettei rasismia juurikaan esiinny, joskin viime aikoina olemme suunnitelleet vastarintaa jalkakäytäväsorrolle jota osa aasialaisista harjoittaa länsimaalaisia kohtaan. Syy siihen että asialaiset eivät anna tietä tai väistä yhtään (esim. kaksi aasialaista tulee vierekkäin jalkakäytävää pitkin vastaan, eivät väistä, länsimaalainen menee nurmikkoa pitkin ohi..) ei oikein ole selvinnyt, sillä tätä tapahtuu kaikkien kulttuurien edustajien, naisten ja miesten, nuorten ja vanhojen, ja kaikkien tulotasoisten toimesta. Ainoastaan koirankanssa kulkevana saan toisinaan tietä!
Monikulttuurisuus, ja sen arkipäiväisyys, on omalla tavallaan rikkaus. Moni kuitenkin sanoo, että Singaporen nuoruus maana (44v. tänä vuonna) ja monikulttuurisuus tekevät paikasta sieluttoman. Singaporella ei ole omaa kulttuuria, taidetta, historiaa. Kaikki on lainattua; brittivallan aikaisia perinteitä ja arkkitehtuuria, kiinalaisia, malesialaisia ja intialaisia juhlapyhiä ja tapoja.. Eikä Singaporen valtion tiukkaa linjaa määräyksien, suosituksien ja sakkojen kanssa voi oikein kulttuuriperinnöksi laskea. Kuitenkin Singaporessa kovasti yritetään rakentaa yhtenäistä kansakuntaa mm. 'We are one' kampanjalla ja näyttävällä itsenäisyyspäivän juhlinnalla. Valtio kannustaa kansalaisia puhtaan englannin ja mandariini kiinan puhumiseen, mutta toisaalta ollaan ylpeitä Singlishistä, omasta slangista, jonka voi mielestäni vähintäänkin Singaporen 'luonteenpiirteeksi' laskea. Itsekin olen jo aloittanut 'can, can' ja 'cannot' sanojen käytön ja taisi se 'lah' päätekin kerran suusta lipsahtaa.. :D
Monday, November 9, 2009
Hot hot sun - who's the tourist?
I know it's boring to talk about the weather again, but as my body hurts in several areas nearly constantly, I must post about it. It is kind of amazing that in the middle of the constant showers of rain there is a day of such hot, burning sun. That was last Sunday. We went to Sentosa with our friends who are visiting from Finland. We talked about how hot the sun is, and used sunscreen (a bit old it was, and with just factor 15), but I did not really put any thought into it, applying the sunscreen too late, forgetting my face completely, and for some unexplainable reason thinking that my legs did not need it. - I think you get the picture without me going into details..
Unfortunately this was not the first time I burned badly, and might not be the last either. Live and learn.. The funny part of this was that only the ones living in Singapore (who should know better?) got burned. The 'tourists' were more sensible with their factor 30 fresh sunscreen and sitting in the shade. So, as we were all in the lift later, looking at each other and our selves in the mirror, the question was 'Who exactly are the tourists here?'. :D!
Unfortunately this was not the first time I burned badly, and might not be the last either. Live and learn.. The funny part of this was that only the ones living in Singapore (who should know better?) got burned. The 'tourists' were more sensible with their factor 30 fresh sunscreen and sitting in the shade. So, as we were all in the lift later, looking at each other and our selves in the mirror, the question was 'Who exactly are the tourists here?'. :D!
Thursday, November 5, 2009
Rain, rain, rain..
The monsoon season has kicked in. For about two weeks now it has rained approximately once per day. Mostly the showers go by fast, in just 10-15 minutes (longest ones lasting a few hours), which is nice as they don't really get to spoil anyone’s day. Sometimes they also start so fast and come down so hard that as soon as you feel the first drops you better run (really run) for cover. Much of the rain is accompanied by thunder and lightning. The thunder here is so much more magnificent and louder than in Finland - one cannot stop admiring it (through the window, naturally). Unfortunately even our fearless fox terrier is a bit afraid of the thunder..
The monsoon season will last until early next year, but will most likely start drying out already in December. As we have guests coming to visit, it's kind of a bummer that there's more rain than usual, but since it is just showers and still warm, it's ok, and surely beats for example the Scottish November-December continuous rain and cold, damp weather (our previous living-abroad-home). But I'm not sure about it necessarily beating the snow in Finland..
The rain makes the weather even more humid than it has been, and we are forced to use the air conditioning more just to keep the place dry. We would not really need it that much since the weather is also cooler. I believe it has been below +30 during a few days recently, and I actually wore long pants the other day!
Since it rains every day, the ground can't really take in all the water, and even though the grass seemed ok to walk on.. My shoes were soaked after a few steps. It doesn't really matter since I try to wear shoes that can take the wetness, and they usually dry up outside quite quickly (btw, I noticed that laundry takes longer to dry outside, might have to start using the dryer..), but it is the air conditioned spaces that are a problem when your feet are wet. Maybe I need to buy one of those woollen jumpers to keep me warm?
The monsoon season will last until early next year, but will most likely start drying out already in December. As we have guests coming to visit, it's kind of a bummer that there's more rain than usual, but since it is just showers and still warm, it's ok, and surely beats for example the Scottish November-December continuous rain and cold, damp weather (our previous living-abroad-home). But I'm not sure about it necessarily beating the snow in Finland..
The rain makes the weather even more humid than it has been, and we are forced to use the air conditioning more just to keep the place dry. We would not really need it that much since the weather is also cooler. I believe it has been below +30 during a few days recently, and I actually wore long pants the other day!
Since it rains every day, the ground can't really take in all the water, and even though the grass seemed ok to walk on.. My shoes were soaked after a few steps. It doesn't really matter since I try to wear shoes that can take the wetness, and they usually dry up outside quite quickly (btw, I noticed that laundry takes longer to dry outside, might have to start using the dryer..), but it is the air conditioned spaces that are a problem when your feet are wet. Maybe I need to buy one of those woollen jumpers to keep me warm?
Wednesday, November 4, 2009
Homesick
Finally. I have been waiting for it to get to me, and finally it did. Not in a very strong sense, since I'm not feeling blue or depressed in any way, but I do miss home. Or Finland, really, since Singapore is my home now :) So I'm not really homesick, am I? I'm more like Finland-sick, ha!
I suppose I have had it coming for a while. I haven't really felt the usual phases of culture shock, perhaps because of my 'pre-visit' in June, and I don't feel irritated by Singapore or the local culture (not more than I usually do anyhow!) but I do have a longing for snow, crisp, cool weather, friends and family..
I think the 'last nail in the coffin' was the snow they got in Finland last night. I read about it just now on Facebook, naturally, due to time difference. I miss it! The glorious moment of first snow of the autumn. The atmosphere it brings, the exitement and the light. True magic, as my good friend knows :) Now that i think of it, I completely understand that snow is one of Finland's most important tourism arguments.
I spoke to family last night on skype. My smallest brother has his birthday on Friday and I'll miss it. Work colleagues are at one of the most fun annual seminars, experiencing the culture and hospitality on Bydgoszcz (Poland) and I'm missing it. My teammates at the local kennel club in Hyvinkää have been really pouring in the congrats for our win on Sunday. I miss the peer support they give. And yesterday at the mall, I was looking at the jackets, jumpers, woollen scarves and hats (I'm getting use to the craziness of them being sold here) and felt an urge to touch them, to wear them. I miss wearing winter clothes, how crazy is that?
Naturally, there are plenty of things, activities, people etc. to make up for all I miss, and I can put the air conditioning to as low as it goes and start 'rolling' my own snowball (should put it in the freezer for a bit, I think), but perhaps the best medicine is getting a good friend, with her bag hopefully full of rye bread and real liquorice, to visit. Just a few more days now!
I suppose I have had it coming for a while. I haven't really felt the usual phases of culture shock, perhaps because of my 'pre-visit' in June, and I don't feel irritated by Singapore or the local culture (not more than I usually do anyhow!) but I do have a longing for snow, crisp, cool weather, friends and family..
I think the 'last nail in the coffin' was the snow they got in Finland last night. I read about it just now on Facebook, naturally, due to time difference. I miss it! The glorious moment of first snow of the autumn. The atmosphere it brings, the exitement and the light. True magic, as my good friend knows :) Now that i think of it, I completely understand that snow is one of Finland's most important tourism arguments.
I spoke to family last night on skype. My smallest brother has his birthday on Friday and I'll miss it. Work colleagues are at one of the most fun annual seminars, experiencing the culture and hospitality on Bydgoszcz (Poland) and I'm missing it. My teammates at the local kennel club in Hyvinkää have been really pouring in the congrats for our win on Sunday. I miss the peer support they give. And yesterday at the mall, I was looking at the jackets, jumpers, woollen scarves and hats (I'm getting use to the craziness of them being sold here) and felt an urge to touch them, to wear them. I miss wearing winter clothes, how crazy is that?
Naturally, there are plenty of things, activities, people etc. to make up for all I miss, and I can put the air conditioning to as low as it goes and start 'rolling' my own snowball (should put it in the freezer for a bit, I think), but perhaps the best medicine is getting a good friend, with her bag hopefully full of rye bread and real liquorice, to visit. Just a few more days now!
Sunday, November 1, 2009
Voitto kotiin
Elinen oli rankka päivä. Lähdettiin kotoa sillä oletuksella että palataan muutaman tunnin kuluttua, sillä täällä agility on vasta ihan lapsen kengissä Suomeen verrattuna eikä osallistujia ole paljoa. Ja ennenkuin kukaan tuomitsee, niin voin kyllä ihan ilman ilkeyttä äänessäni sanoa että touhu on lapsen kengissä - nimittäin kisakirjettä en ikinä saanut (kennelklubi sanoi kyllä lähettäneensä sen, mutta eipä saapunut perille, ja posti täällä kyllä kulkee ihan hyvin), joten soittamalla sain selville että paikalla tulee olla viimeistään 11.45 - mutta se olikin kaikki mitä tiesin. Aiempien kisojen perusteella arvioin ettei osallistujia ole paljoa eikä kisaan siis pitäisi mennä kuin pari tuntia. Mutta toisinhan kävi..
Kisat oli Singaporen messukeskuksessa, samassa koko päivän tapahtumassa kuin kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely, tottelevaisuuskisat ja lemmikkikoirien hupailut (naamiaisasukisaa yms.). Paikalla oli myös kymmeniä tarvike-, ruoka- yms. myyjiä ja mm. SPCA ja Action for Singapore Dogs (ASD). Sain yllättävän nopeasti selvitettyä 'ilmoittautumiseni' (kirjeessä olisi pitänyt tulla numerolaput valmiina), eikä ekan kisan alkuakaan tarvinnut kauaa odottaa, vaikka paikalle saapuessamme meneillään oli vielä vika tokokisa. Tokokisan päätyttyä ja kun agility esteet oli saatu paikoilleen, kisasihteeri kuulutti "15 minuuttia rataan tutustumiseen", joten lähdin Rekun kanssa ulos. Kun tulimme takaisin, Antti tuli meitä vastaan kertoen että rataan tutustuminen oli jo alkanut! Siis voi helv.. mutta eihän siinä mitään hätää ollut, rataan tutustuminen tehtiin täällä nimittäin käänteisessä järjestyksessä Suomeen verrattuna; ensin tutustuttiin vapaasti rataan 10-15 minuuttia (!! Suomessa aikaa on 5min..), sitten tuomari antoi ohjeita ja vastaili kysymyksiin, ja vasta sitten rata mitattiin että saatiin ihanneaika..
Kysyin tuomarilta kuinka nopeasti tulee olla valmiina lähtöön - lähtö ja maali kun olivat suht vierekkäin ja samaa 'kujaa' käytettiin omaa vuoroa odottaessa, lisäjännitystä siis kuumenevan Rekun ohjaajalle.. - ja hän sanoi että heti sitten pitää olla valmiina kun edellinen tulee maaliin. Höh, eihän tarvinnut, siinä välissä tuomari kävi varmistamassa että ajanottajat oli saaneet ajan otettua (yksi koirakko joutui avoimessa uusimaan lähtönsä kun ajanottajat kämmäsivät) ja että virheet tuli kirjattua (ratatyöntekijät ei oikeen olleet hereillä (ja heitä oli vain 2) sillä yhden koirakon tiputtamaa rimaa ei oltu nostettu siihen mennessä kun koira tuli esteelle uudestaan), ja vielä kysyi meiltä olemmeko valmiita ennenkuin antoi lähtöluvan! Ei ihme että kisat venyi..
Mini Novice Agility luokka aloitti kisan, ja Rekku pääsi radalle yhdeksäntenä kymmenestä koirasta. Rata vaikutti helpolta. Suht' suoraviivainen rata, vain 14 estettä, ei keinua eikä muuria, eikä putkia puomin alla tms. haastavampaa. Ajattelin että vain se yksi esteen takapuolelta hyppy olisi hankalampi kohta, mutta en tietty osannut varautua lyhyeeseen väliin tokan hypyn ja kepeille menon välissä - ja siihenhän se kosahti kun koitin ottaa Rekun haltuun ja ohjata kepeille enkä kaikkea kerennyt, joten Rekku meni väärästä välistä sisään ja jouduimme uusimaan kepit. Muuten menikin sitten hyvin ja ripeästi, eikä Rekku edes rynnännyt seuraavana vuoroaan odottavan päälle :D
Rekku kuuluu täällä siis miniluokkaan ja aloittaa kisaamisen 'alusta' eli noviisi luokasta (Suomen 1-taso) kun Suomessa saavutettua avoimeen luokkaan (Suomen 2-taso) nousua ei täällä voida hyvittää - eikä siis ihme, kun täällä kisataan aika erilaisilla säännöillä:
- Jos koirakon suoritus menee yli ihanneajan = hylkäys.
- Jos koirakolle tulee yksikin virhe esteiltä = ei sijoitusta.
-> Vain siis virheettömät, alle ihanneajan olevat suoritukset kelpaavat, ja nopein voittaa. Aika raakaa, täydellisyyteen pyrkivää touhua..
Mini Novice Agility luokassa vain yksi suoritti radan virheettömästi alle ihanneajan, luokassa oli siis vain voittaja eikä muita sijoittuneita. Voittaneet Robert ja Cyber ('taksikuskimme' treeneihin ja siis treenikaverimme) nousivat voitollaan minien avoimeen luokkaan, jossa kilpailee tulevaisuudessa 'jo' neljä koirakkoa. Mestariluokassa (3-taso) ei kilpaile mineissä eikä makseissa vielä yksikään koirakko Singaporessa.
Joitakin tunteja myöhemmin, kun vihdoin kaikki 29 agility starttia oli saatu kisattua ja esteet korjattua & uudelleen järjesteltyä, alkoi hyppyradat. Oltiin Rekun kanssa odoteltaessa käyty ostoksilla ja vyölaukussa oli uusi vinkuva, muovinen hot dog. Ehkä sillä oli merkitystä, sillä meidän suoritus Mini Novice Jumpers - luokassa meni aivan nappiin. Rata oli mielestäni vähän vaikeampi kuin agilityrata (mutta ei siis siltikään vakea), sillä vaikka radalla oli jälleen vain 14 estettä, oli se niin lyhyt että ihanneajaksi tuli 27 sekunttia. Me ei olla ikinä menty rataa joka pitäisi niin nopeasti suorittaa :o! Kuitenkin kun kaikki menee nappiin, ei virheitä, Rekku paineli kuin tuulispää, mun valinnat ohjauksessa osui oikeaan - niin mehän oltiin maalissa alle 18,34 sekunnissa! Wow, en ois uskonut :)
Kukaan ei onnistunut alittamaan meidän aikaa, joten me voitettiin kisa. Ja siis vaikka hauskanpitohan on ehdottomasti voittoa tärkeämpää niin JIPPIIIII!!!! Agilityradan voittaneet Robert&Cyber tuli maaliin vähän meitä jäljessä ja sijoittuivat kakkoseksi.
Tässä vaiheessa me oltiin oltu kisoissa jo neljä tuntia. Kun meillä kuitenkin meni hyvin niin odotettiin sitten vielä viralliset tulokset (mitkä vahvisti meidän voiton) ja päätettiin oottaa palkintojen jako ennen kotiin lähtöä vaikka huoltojoukoilla alkoikin pinna kiristyä ja Rekku mökötti. Mut voi ei - palkintoja ei jaettukaan heti vaan agilityn jälkeen vuorossa oli vielä avoimen luokan tokokisa! Kyllä ois tämmöinen suomalaiseen tehokkuuteen ja järjestelmällisyyteen tottunut taas kaivannut jotain kisakirjettä, aikataulua, mitä tahansa infoa.. Hammasta purren ja mukavien treenikaverien ja muiden agilityharrastajien kanssa jutellen (ja vähän tokokisaajien taitoja ihaillen) sitten vietettiin pari tuntia kehän laidalla. Treenikaverit kyllä selitti miten kustannussyistä kisat on pakko pitää näyttelyn kanssa samassa ja kun tuomareita ei naapurimaista löydy, niin samaa, Ausseista tai Uudesta-Seelannista lennätettyä tuomaria käytetään sekä tokoon että agilityyn, eikä kisoja siis voida esim. pitää päällekkäin. Rekku oli niin poikki että se tuli syliin..
Palkintojen jaossa Rekkukin kuitenkin piristyi, ja vaikka odotus oli ollut puuduttavan pitkä niin oli se hienoa käydä ykköspokaali pokkaamassa! Täällä kolme parasta käy yksitellen hakemassa pokaalin ja ruusukkeen tuomarilta ja tilanne kuvataan kennelklubin lehteen. Ykköseksi tullut saa lisäksi ison, painavan lasisen maljan, joka on kiertopalkinto. Uuno Utelias tietty tsekkas oisko maljassa mitään syötävää palkintoa :D
Onneksi me saatiin taksi heti messukeskuksen ulkopuolelta, sillä niin poikki oli koko meidän porukka painavine palkintoineen vietettyään kahdeksan tuntia kisoissa. Rekku nukkui koko taksimatkan kotiin, ja kesken voittajan kuvaussession kotona:
Kisat oli Singaporen messukeskuksessa, samassa koko päivän tapahtumassa kuin kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely, tottelevaisuuskisat ja lemmikkikoirien hupailut (naamiaisasukisaa yms.). Paikalla oli myös kymmeniä tarvike-, ruoka- yms. myyjiä ja mm. SPCA ja Action for Singapore Dogs (ASD). Sain yllättävän nopeasti selvitettyä 'ilmoittautumiseni' (kirjeessä olisi pitänyt tulla numerolaput valmiina), eikä ekan kisan alkuakaan tarvinnut kauaa odottaa, vaikka paikalle saapuessamme meneillään oli vielä vika tokokisa. Tokokisan päätyttyä ja kun agility esteet oli saatu paikoilleen, kisasihteeri kuulutti "15 minuuttia rataan tutustumiseen", joten lähdin Rekun kanssa ulos. Kun tulimme takaisin, Antti tuli meitä vastaan kertoen että rataan tutustuminen oli jo alkanut! Siis voi helv.. mutta eihän siinä mitään hätää ollut, rataan tutustuminen tehtiin täällä nimittäin käänteisessä järjestyksessä Suomeen verrattuna; ensin tutustuttiin vapaasti rataan 10-15 minuuttia (!! Suomessa aikaa on 5min..), sitten tuomari antoi ohjeita ja vastaili kysymyksiin, ja vasta sitten rata mitattiin että saatiin ihanneaika..
Kysyin tuomarilta kuinka nopeasti tulee olla valmiina lähtöön - lähtö ja maali kun olivat suht vierekkäin ja samaa 'kujaa' käytettiin omaa vuoroa odottaessa, lisäjännitystä siis kuumenevan Rekun ohjaajalle.. - ja hän sanoi että heti sitten pitää olla valmiina kun edellinen tulee maaliin. Höh, eihän tarvinnut, siinä välissä tuomari kävi varmistamassa että ajanottajat oli saaneet ajan otettua (yksi koirakko joutui avoimessa uusimaan lähtönsä kun ajanottajat kämmäsivät) ja että virheet tuli kirjattua (ratatyöntekijät ei oikeen olleet hereillä (ja heitä oli vain 2) sillä yhden koirakon tiputtamaa rimaa ei oltu nostettu siihen mennessä kun koira tuli esteelle uudestaan), ja vielä kysyi meiltä olemmeko valmiita ennenkuin antoi lähtöluvan! Ei ihme että kisat venyi..
Mini Novice Agility luokka aloitti kisan, ja Rekku pääsi radalle yhdeksäntenä kymmenestä koirasta. Rata vaikutti helpolta. Suht' suoraviivainen rata, vain 14 estettä, ei keinua eikä muuria, eikä putkia puomin alla tms. haastavampaa. Ajattelin että vain se yksi esteen takapuolelta hyppy olisi hankalampi kohta, mutta en tietty osannut varautua lyhyeeseen väliin tokan hypyn ja kepeille menon välissä - ja siihenhän se kosahti kun koitin ottaa Rekun haltuun ja ohjata kepeille enkä kaikkea kerennyt, joten Rekku meni väärästä välistä sisään ja jouduimme uusimaan kepit. Muuten menikin sitten hyvin ja ripeästi, eikä Rekku edes rynnännyt seuraavana vuoroaan odottavan päälle :D
Rekku kuuluu täällä siis miniluokkaan ja aloittaa kisaamisen 'alusta' eli noviisi luokasta (Suomen 1-taso) kun Suomessa saavutettua avoimeen luokkaan (Suomen 2-taso) nousua ei täällä voida hyvittää - eikä siis ihme, kun täällä kisataan aika erilaisilla säännöillä:
- Jos koirakon suoritus menee yli ihanneajan = hylkäys.
- Jos koirakolle tulee yksikin virhe esteiltä = ei sijoitusta.
-> Vain siis virheettömät, alle ihanneajan olevat suoritukset kelpaavat, ja nopein voittaa. Aika raakaa, täydellisyyteen pyrkivää touhua..
Mini Novice Agility luokassa vain yksi suoritti radan virheettömästi alle ihanneajan, luokassa oli siis vain voittaja eikä muita sijoittuneita. Voittaneet Robert ja Cyber ('taksikuskimme' treeneihin ja siis treenikaverimme) nousivat voitollaan minien avoimeen luokkaan, jossa kilpailee tulevaisuudessa 'jo' neljä koirakkoa. Mestariluokassa (3-taso) ei kilpaile mineissä eikä makseissa vielä yksikään koirakko Singaporessa.
Joitakin tunteja myöhemmin, kun vihdoin kaikki 29 agility starttia oli saatu kisattua ja esteet korjattua & uudelleen järjesteltyä, alkoi hyppyradat. Oltiin Rekun kanssa odoteltaessa käyty ostoksilla ja vyölaukussa oli uusi vinkuva, muovinen hot dog. Ehkä sillä oli merkitystä, sillä meidän suoritus Mini Novice Jumpers - luokassa meni aivan nappiin. Rata oli mielestäni vähän vaikeampi kuin agilityrata (mutta ei siis siltikään vakea), sillä vaikka radalla oli jälleen vain 14 estettä, oli se niin lyhyt että ihanneajaksi tuli 27 sekunttia. Me ei olla ikinä menty rataa joka pitäisi niin nopeasti suorittaa :o! Kuitenkin kun kaikki menee nappiin, ei virheitä, Rekku paineli kuin tuulispää, mun valinnat ohjauksessa osui oikeaan - niin mehän oltiin maalissa alle 18,34 sekunnissa! Wow, en ois uskonut :)
Kukaan ei onnistunut alittamaan meidän aikaa, joten me voitettiin kisa. Ja siis vaikka hauskanpitohan on ehdottomasti voittoa tärkeämpää niin JIPPIIIII!!!! Agilityradan voittaneet Robert&Cyber tuli maaliin vähän meitä jäljessä ja sijoittuivat kakkoseksi.
Tässä vaiheessa me oltiin oltu kisoissa jo neljä tuntia. Kun meillä kuitenkin meni hyvin niin odotettiin sitten vielä viralliset tulokset (mitkä vahvisti meidän voiton) ja päätettiin oottaa palkintojen jako ennen kotiin lähtöä vaikka huoltojoukoilla alkoikin pinna kiristyä ja Rekku mökötti. Mut voi ei - palkintoja ei jaettukaan heti vaan agilityn jälkeen vuorossa oli vielä avoimen luokan tokokisa! Kyllä ois tämmöinen suomalaiseen tehokkuuteen ja järjestelmällisyyteen tottunut taas kaivannut jotain kisakirjettä, aikataulua, mitä tahansa infoa.. Hammasta purren ja mukavien treenikaverien ja muiden agilityharrastajien kanssa jutellen (ja vähän tokokisaajien taitoja ihaillen) sitten vietettiin pari tuntia kehän laidalla. Treenikaverit kyllä selitti miten kustannussyistä kisat on pakko pitää näyttelyn kanssa samassa ja kun tuomareita ei naapurimaista löydy, niin samaa, Ausseista tai Uudesta-Seelannista lennätettyä tuomaria käytetään sekä tokoon että agilityyn, eikä kisoja siis voida esim. pitää päällekkäin. Rekku oli niin poikki että se tuli syliin..
Palkintojen jaossa Rekkukin kuitenkin piristyi, ja vaikka odotus oli ollut puuduttavan pitkä niin oli se hienoa käydä ykköspokaali pokkaamassa! Täällä kolme parasta käy yksitellen hakemassa pokaalin ja ruusukkeen tuomarilta ja tilanne kuvataan kennelklubin lehteen. Ykköseksi tullut saa lisäksi ison, painavan lasisen maljan, joka on kiertopalkinto. Uuno Utelias tietty tsekkas oisko maljassa mitään syötävää palkintoa :D
Onneksi me saatiin taksi heti messukeskuksen ulkopuolelta, sillä niin poikki oli koko meidän porukka painavine palkintoineen vietettyään kahdeksan tuntia kisoissa. Rekku nukkui koko taksimatkan kotiin, ja kesken voittajan kuvaussession kotona:
Friday, October 30, 2009
Busy as a bee
I'm busy again. It took 1,5 months. I'm not sure if it is more or less than I expected, but I'm sure that some had their guesses ;) I no longer find it fun to go to the pool in the middle of the day, or to spend half a day reading a good novel. I want action, I want a full schedule, commitments, things to do, bzzz :D!
And that's what I have got..
Besides doing a bit of work to my 'real' employer Laurea, I have started at a new job. It's once a week, practical, hands-on work with one great reward: feeling good about doing good. I volunteer at Animal Lover's League's dog shelter. (Will blog more about this later, promise.) And greedy as I am in this way, I have also been in contact with ACRES, an animal welfare organisation similar to Animalia in Finland (+wildlife rescue), about volunteering with them. I got such nice e-mails from them I can't resist helping out!
And naturally, then there are the practical things to do, housework, sports, weekly visits to the wet market and the dog run.. and I have not forgotten about getting to know Singapore either. Today I plan to visit the Clean and Green Singapore 2010 Carnival at Hortpark, and for next week a plan has been set to visit some of the few farms Singapore has (yep, not all land on this island is built). But before that, I will attend a 'self-developing' activity and join our downstairs neighbour to a informal writing group that gets together on Saturdays to do writing exercises. So, keeping busy.. (gotta start using a calendar!)
And that's what I have got..
Besides doing a bit of work to my 'real' employer Laurea, I have started at a new job. It's once a week, practical, hands-on work with one great reward: feeling good about doing good. I volunteer at Animal Lover's League's dog shelter. (Will blog more about this later, promise.) And greedy as I am in this way, I have also been in contact with ACRES, an animal welfare organisation similar to Animalia in Finland (+wildlife rescue), about volunteering with them. I got such nice e-mails from them I can't resist helping out!
And naturally, then there are the practical things to do, housework, sports, weekly visits to the wet market and the dog run.. and I have not forgotten about getting to know Singapore either. Today I plan to visit the Clean and Green Singapore 2010 Carnival at Hortpark, and for next week a plan has been set to visit some of the few farms Singapore has (yep, not all land on this island is built). But before that, I will attend a 'self-developing' activity and join our downstairs neighbour to a informal writing group that gets together on Saturdays to do writing exercises. So, keeping busy.. (gotta start using a calendar!)
Sunday, October 25, 2009
Celebs / Julkkikset
This news clipping is from the Straits Times (Singapore main newspaper) on Oct 14th (the day Rekku got out from the quarantine). It does not mean we are celebrities or anything, but one person at agility practice did say 'you were int he paper the other day!'
Tämä uutisartikkeli oli Straits Times:ssa (Hesaria vastaava lehti täällä Singaporessa) viime ke 14.10., päivä jona Rekku pääsi karanteenista :). Meistähän ei mitenkään julkkiksia ole tämän myötä tullut, mutta kyllä yksi ihminen agility treeneissä meidät tunnisti ja sanoi 'hei, tehän olitte lehdessä!'.
(kuvan saa suuremmaksi sitä klikkaamalla)
Se, miten me lehteen päädyttiin, meni näin: Karanteenissa henkilökunta vaan yks päivä kysyi saisiko mua haastatella kun yksi toimittaja tekee juttua karanteenista. Sanoin että tottakai ja lupasin kertoa vain hyviä asioita ;) Eihän mulla itseasiassa mitään pahaa sanottavaa karanteenilaitoksesta olisikaan, hyvää huoltahan siellä koirista pidetään. Koko karanteenin vaan olisi voinut jättää väliin..
Mun nimi taisi olla listassa ekana (haastattelivat muitakin) koska kun toimittaja soitti, me juteltiin pitkään eikä hänellä ollut vielä jutun fokus selvillä. Hän kysyi useampaan otteeseen että eikö tuontiprosessissa ollut mitään vaikeaa - ja kappas, mikä olikaan se ainoa asia pitkästä keskustelustamme joka lehteen pääsi? Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti uudestaan ja kysyi voisiko meitä myös kuvata. Karanteenistakin kuvaukseen suostuttiin, tosin karanteenin, tai siitä vastaavan osaston, johtaja oli paikalla tarkkailemassa ja varmistamassa ettei kuvaaja tule sisätiloihin kuvaamaan. Me leikittiin ja temppuiltiin Rekun kanssa liikuntavartilla niinkuin aina, ja kuvaaja kuvasi. Kun karanteenin henkilökunta sitten Rekun lähtöpäivänä vinkkasi että juttu on lehdessä, en meinannut löytää sitä, niin piskuinen se oli. Jotenkin sillä kuvien määrällä olin odottanut isompaa kuvaa.. :D
Tämä uutisartikkeli oli Straits Times:ssa (Hesaria vastaava lehti täällä Singaporessa) viime ke 14.10., päivä jona Rekku pääsi karanteenista :). Meistähän ei mitenkään julkkiksia ole tämän myötä tullut, mutta kyllä yksi ihminen agility treeneissä meidät tunnisti ja sanoi 'hei, tehän olitte lehdessä!'.
(kuvan saa suuremmaksi sitä klikkaamalla)
Se, miten me lehteen päädyttiin, meni näin: Karanteenissa henkilökunta vaan yks päivä kysyi saisiko mua haastatella kun yksi toimittaja tekee juttua karanteenista. Sanoin että tottakai ja lupasin kertoa vain hyviä asioita ;) Eihän mulla itseasiassa mitään pahaa sanottavaa karanteenilaitoksesta olisikaan, hyvää huoltahan siellä koirista pidetään. Koko karanteenin vaan olisi voinut jättää väliin..
Mun nimi taisi olla listassa ekana (haastattelivat muitakin) koska kun toimittaja soitti, me juteltiin pitkään eikä hänellä ollut vielä jutun fokus selvillä. Hän kysyi useampaan otteeseen että eikö tuontiprosessissa ollut mitään vaikeaa - ja kappas, mikä olikaan se ainoa asia pitkästä keskustelustamme joka lehteen pääsi? Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti uudestaan ja kysyi voisiko meitä myös kuvata. Karanteenistakin kuvaukseen suostuttiin, tosin karanteenin, tai siitä vastaavan osaston, johtaja oli paikalla tarkkailemassa ja varmistamassa ettei kuvaaja tule sisätiloihin kuvaamaan. Me leikittiin ja temppuiltiin Rekun kanssa liikuntavartilla niinkuin aina, ja kuvaaja kuvasi. Kun karanteenin henkilökunta sitten Rekun lähtöpäivänä vinkkasi että juttu on lehdessä, en meinannut löytää sitä, niin piskuinen se oli. Jotenkin sillä kuvien määrällä olin odottanut isompaa kuvaa.. :D
Thursday, October 22, 2009
feeling at home
Someone asked me earlier this week if our dog is yet feeling at home here in Singapore. I think he is getting there. In the flat he's at home, since we have all our own furniture, and outside he already knows the near neighbourhood; which corner to turn to get home, where his new good friend Urho lives and where his local shop is (I believe this is just as important to him as to me :D). Rekku is eating the same food as he has been for years, and from similar bowls as he did at the quarantine, but he is not eating very well. Today it hit me when he was again wanting to go out at about 5pm. The quarantine. 30 days of eating and going out at an exact time everyday.. that's why he has been hungry and wanting to go out 'at weird times'.
I've been also been thinking of myself. Am I feeling at home in Singapore? To me, being with my family and having things to do - things that I love to do - is the minimum. So when Rekku got home and we got into the agility practice group the minimum was filled. Having an internet connection and our own familiar furniture also helps, as does having an eco/organic store, grocery store, the body shop and a pet supplies store close by. Having great neighbours and a few good friends is a big bonus.. So yes, I can say that I feel at home here.
Today the feeling at home got a little stronger, as I visited the hairdresser's and survived. In Finland I've been going to the same excellent hairdresser for years, and the last time I lived abroad I grew my hair longer (due to bad experiences with Glaswegian hairdresser's 10 years ago), so I was seriously nervous today. I suppose the hairdresser (director of the place, I thought I ought to play it safe and ask for the highest ranking and most expensive) noticed, since the only small talk we made was about how long I have been in Singapore and is this my first time at hairdresser's. We also spoke about my hair, and when he said he has his own way of cutting hair, I remembered that being director does not necessarily mean skill in Asia as many get their jobs using their connections (i.e. who you know is more important than what you know..). But hey, my hair turned out just as it was supposed to, so all ok! :)!
I've been also been thinking of myself. Am I feeling at home in Singapore? To me, being with my family and having things to do - things that I love to do - is the minimum. So when Rekku got home and we got into the agility practice group the minimum was filled. Having an internet connection and our own familiar furniture also helps, as does having an eco/organic store, grocery store, the body shop and a pet supplies store close by. Having great neighbours and a few good friends is a big bonus.. So yes, I can say that I feel at home here.
Today the feeling at home got a little stronger, as I visited the hairdresser's and survived. In Finland I've been going to the same excellent hairdresser for years, and the last time I lived abroad I grew my hair longer (due to bad experiences with Glaswegian hairdresser's 10 years ago), so I was seriously nervous today. I suppose the hairdresser (director of the place, I thought I ought to play it safe and ask for the highest ranking and most expensive) noticed, since the only small talk we made was about how long I have been in Singapore and is this my first time at hairdresser's. We also spoke about my hair, and when he said he has his own way of cutting hair, I remembered that being director does not necessarily mean skill in Asia as many get their jobs using their connections (i.e. who you know is more important than what you know..). But hey, my hair turned out just as it was supposed to, so all ok! :)!
Saturday, October 17, 2009
Uutta ja ihmeellistä
On hauskaa, ja samalla ärsyttävää, seurata Rekun tutustumista uuteen naapurustoon. Hauskaa siksi että kuten kuvat alla kertovat, Rekku on todellinen Uuno Utelias. Ärsyttävää siksi että Rekun kanssa kävely on todella hidasta kun joka paikka pitää tutkia tarkkaan.
Eilen aamulla me käveltiin kasvitieteelliseen puutarhaan (Botanic Gardens) Rekun kanssa. Matkalla Rekku tutki Singaporen sadekuuroja varten tehtyjä sadevesiojia, jotka ovat hieman suurempia kuin Suomessa olevat..
Kun me vihdoin päästiin puistoon asti, Rekku oli valmis hieman vilvoittelemaan itseään.. tai sitten Uuno Utelias vain halusi selvittää mitä veden alla piilee ;)
Botanic Gardens:ssa on keskellä kiva terassikahvila joka on myös 'koiraystävällinen' eli sinne saa mennä koirien kanssa, ja sen kyllä huomasi - noin joka toisen pöydän luona oli myös karvaturri asiakkaana. Suosittua koiranomistajien lauantaiaamun huvia siis :) Koko kävelylle tuli matkaa yli 5km, ja vaikka se ei muuten ole matka eikä mikään, niin kun Rekku vielä vasta totuttelee ulkoiluun täällä kuumuudessa (karanteenissahan pääsi ilmastoidusta huoneesta ulos vain vartiksi kerrallaan) ja siihen nähden koiruus kyllä tsemppasi hyvin :)
Eilen aamulla me käveltiin kasvitieteelliseen puutarhaan (Botanic Gardens) Rekun kanssa. Matkalla Rekku tutki Singaporen sadekuuroja varten tehtyjä sadevesiojia, jotka ovat hieman suurempia kuin Suomessa olevat..
Kun me vihdoin päästiin puistoon asti, Rekku oli valmis hieman vilvoittelemaan itseään.. tai sitten Uuno Utelias vain halusi selvittää mitä veden alla piilee ;)
Botanic Gardens:ssa on keskellä kiva terassikahvila joka on myös 'koiraystävällinen' eli sinne saa mennä koirien kanssa, ja sen kyllä huomasi - noin joka toisen pöydän luona oli myös karvaturri asiakkaana. Suosittua koiranomistajien lauantaiaamun huvia siis :) Koko kävelylle tuli matkaa yli 5km, ja vaikka se ei muuten ole matka eikä mikään, niin kun Rekku vielä vasta totuttelee ulkoiluun täällä kuumuudessa (karanteenissahan pääsi ilmastoidusta huoneesta ulos vain vartiksi kerrallaan) ja siihen nähden koiruus kyllä tsemppasi hyvin :)
Friday, October 16, 2009
Hyvää Joulua!
Tää bloggaaminen menee kyllä nyt ihan överiksi, mutta en voi olla kirjoittamatta.. nimittäin multa meinas tippua leuka sijoiltaan kun hetki sitten kävelin Tanglin Mall:n ohi. Kauppakeskuksen pääsisäänkäynnin yläpuolella luki jättimäisessä valotaulussa "Season's Greetings". Tietääkseni se viittaa jouluun, ei seuraavana juhlittavaan Halloweeniin..
Orchard Roadin puolella kauppakeskusta oli jouluvalot kadun yllä paikoillaan, ja kaiken lisäksi kauppakeskuksen ulkopuolella oli isoja joulukoristeita ja lastenmentäviä muovisia 'jättipiparkakkutaloja'. Niiden luona olu kyllä kyltit "work in progress", eikä valotaulussakaan ollut valoja (mutta aurinko kyllä paistoikin niin ettei tarvinnutkaan olla), mutta silti.. kyllä tän täytyy olla ennätysmäisen aikainen joulunaloitus.
Ps. Kävin nappaamassa kuvalliset todisteet 17.10.:
Orchard Roadin puolella kauppakeskusta oli jouluvalot kadun yllä paikoillaan, ja kaiken lisäksi kauppakeskuksen ulkopuolella oli isoja joulukoristeita ja lastenmentäviä muovisia 'jättipiparkakkutaloja'. Niiden luona olu kyllä kyltit "work in progress", eikä valotaulussakaan ollut valoja (mutta aurinko kyllä paistoikin niin ettei tarvinnutkaan olla), mutta silti.. kyllä tän täytyy olla ennätysmäisen aikainen joulunaloitus.
Ps. Kävin nappaamassa kuvalliset todisteet 17.10.:
not-at-all-wet market
Following on from yesterdays deep (?) thoughts and anxiety over not being green enough to slow down climate change, this morning my neighbor and I set off to the local wet market instead of the air-conditioned-to-too-chilly mall and its western-style grocery store with far away imported, over packaged goods. And we walked. Well, coming back by taxi because we simply could not carry all we bought - which was not more than we need, it will all be consumed with bliss :)
Walking into the wet market (see above, it's really not wet at all, the markets are just called wet markets because the floors used to be wet with wash off water from fishmongers) it was no bliss for us animal lovers - there was this box full of toads on top of each other, barely their noses above water and certainly no room to move. I don't think they have moved anyway, they were probably panic-stricken. Who eats them? Or are only their legs used? Poor froggies, I say.
Despite of the poor start, it turned out to be a fab visit. We bought meaty bones for the dogs, fish, and lots of veggies and fruit, most of which were 'local' (i.e. from the neighboring countries) and some organic. The organic vegetables looked way better than the 'normal' ones, and now after lunch I can ad that they tasted good too :) There was hardly any difference in price, unlike at the supermarket, where most organic produce is flown in from across the world and can cost three times more than 'normal' products.
The stall holders were mostly Chinese, and not many of them spoke good English. So it was enough to get a fruit in the right kind of state of ripeness and to know how much to pay for it (not, much, the prices were generally 50% less than in the supermarket - so no wonder we needed a taxi home..), so I forgot to ask for the origin of the fish I bought and weather it had been sustainably fished. I kinda doubt it..
Although we had brought our own canvas bags (and a cooler bag), we kept getting everything separately bagged in small plastic bags (too small really to be reused as rubbish bags). Only once I refused a bag (was quick enough), so there's room for improvement for next time :D
Aah, the taste of the mangoes we bought still makes my mouth water.. A date for the next trip to the wet market has already set. Might make it a Friday tradition ;)
Walking into the wet market (see above, it's really not wet at all, the markets are just called wet markets because the floors used to be wet with wash off water from fishmongers) it was no bliss for us animal lovers - there was this box full of toads on top of each other, barely their noses above water and certainly no room to move. I don't think they have moved anyway, they were probably panic-stricken. Who eats them? Or are only their legs used? Poor froggies, I say.
Despite of the poor start, it turned out to be a fab visit. We bought meaty bones for the dogs, fish, and lots of veggies and fruit, most of which were 'local' (i.e. from the neighboring countries) and some organic. The organic vegetables looked way better than the 'normal' ones, and now after lunch I can ad that they tasted good too :) There was hardly any difference in price, unlike at the supermarket, where most organic produce is flown in from across the world and can cost three times more than 'normal' products.
The stall holders were mostly Chinese, and not many of them spoke good English. So it was enough to get a fruit in the right kind of state of ripeness and to know how much to pay for it (not, much, the prices were generally 50% less than in the supermarket - so no wonder we needed a taxi home..), so I forgot to ask for the origin of the fish I bought and weather it had been sustainably fished. I kinda doubt it..
Although we had brought our own canvas bags (and a cooler bag), we kept getting everything separately bagged in small plastic bags (too small really to be reused as rubbish bags). Only once I refused a bag (was quick enough), so there's room for improvement for next time :D
Aah, the taste of the mangoes we bought still makes my mouth water.. A date for the next trip to the wet market has already set. Might make it a Friday tradition ;)
Thursday, October 15, 2009
Climate change
Today is the Blog Action Day for climate change.
I signed up because I wanted participate in writing about something that I feel is an important and pressing issue. Now, as I think of the topic above, words, headlines and images are flying through my head and one question keeps popping up: Why doesn't the link between knowledge, awareness and action seem to work?
Until today I have not met anyone who would not have heard of climate change (small children excluded). I don't think I've met anyone who doesn't have knowledge of climate change either, but the depth and quality of knowledge varies. I have, however, met people who seem not to have reached the state of awareness yet (and I'm not including people who are aware but simply refuse to believe) and for some, the awareness is under the surface. I mean that they are aware of the reasons and consequences of climate change and how it all relates to their own life, but they do not really think about it. And certainly do not do anything about it. Not that the actively aware people do either - and many do, "as much as they can" they believe, but simply being aware of the problem is somehow not enough to act. It's like as if the impulse from brain to move the right leg forward isn't getting all the way to the leg.
And this is what continuously puzzles me. If we know about climate change, why aren't we aware of the big picture and our own role in it, and why aren't we doing anything about it? There are a million possibilities to change one's actions to more "climate friendly" ways, even if money, time, usability or other issues - sometimes even plain laziness - stand in the way.
Couple of years back, as part of my MSc studies, I designed an educational course on sustainable development for adults. The basic idea behind the course was to get participants to see the link between far-away global environmental problems, such as climate change, and their own life and the small choices they made every day, starting from the kind of breakfast to have, which soap to use in the shower, what to wear and how to get to work. I believed that by creating awareness, people would surely act. I mean if you know that micro waved porridge has a lower carbon footprint than fried bacon and eggs, thus contributing towards slowing down climate change, surely you'd choose the porridge? (better for you anyway!)
But as I think about that now, and look at my reflection against the window and question whether I myself always make the right choices and do I do enough.. and what is enough, really? What would it really take for us to make a real impact on slowing down climate change? Should I beat myself up about not doing enough, sometimes giving into the pressure from people around me, the societal and cultural ways, being busy or wanting to do something the easy way, not having to think every time making a choice between products? Or, would it only help if everyone tried a bit harder, changed even a tiny bit towards being "climate friendly"?
Some believe climate change is out of our hands, won’t make a difference what I do as it is another country to blame, or that terrible, polluting corporation. They are the ones with an impact. But corporations are made of people, and so are countries. So really, every person counts – and climate change is a global problem, so what does it matter who’s to blame more since everyone will be affected, some more, some less, and every one can do something, some more, some less? This reminds me of our housing cooperative back home. There’s only a little bit of common yard to take care of, but as some are so keen on everyone doing their equal share (which is not required, the law states it’s voluntary for all house owners) or “I won’t do anything either”, it’s come to the point that the work will have to be outsourced and everyone will have to pay extra (their equal share) for it. Another non-economic (the money invested into a common shed and tools wasted) and non-climate friendly (instead of "local people" doing the work, someone will drive to the site to carry out the work and drive back) decision made just because it mattered so much who does how much of the work. Or was there perhaps some broken links between the knowledge on the issue, awareness of the big picture and one's role in it and the action that could / should have been taken?
I signed up because I wanted participate in writing about something that I feel is an important and pressing issue. Now, as I think of the topic above, words, headlines and images are flying through my head and one question keeps popping up: Why doesn't the link between knowledge, awareness and action seem to work?
Until today I have not met anyone who would not have heard of climate change (small children excluded). I don't think I've met anyone who doesn't have knowledge of climate change either, but the depth and quality of knowledge varies. I have, however, met people who seem not to have reached the state of awareness yet (and I'm not including people who are aware but simply refuse to believe) and for some, the awareness is under the surface. I mean that they are aware of the reasons and consequences of climate change and how it all relates to their own life, but they do not really think about it. And certainly do not do anything about it. Not that the actively aware people do either - and many do, "as much as they can" they believe, but simply being aware of the problem is somehow not enough to act. It's like as if the impulse from brain to move the right leg forward isn't getting all the way to the leg.
And this is what continuously puzzles me. If we know about climate change, why aren't we aware of the big picture and our own role in it, and why aren't we doing anything about it? There are a million possibilities to change one's actions to more "climate friendly" ways, even if money, time, usability or other issues - sometimes even plain laziness - stand in the way.
Couple of years back, as part of my MSc studies, I designed an educational course on sustainable development for adults. The basic idea behind the course was to get participants to see the link between far-away global environmental problems, such as climate change, and their own life and the small choices they made every day, starting from the kind of breakfast to have, which soap to use in the shower, what to wear and how to get to work. I believed that by creating awareness, people would surely act. I mean if you know that micro waved porridge has a lower carbon footprint than fried bacon and eggs, thus contributing towards slowing down climate change, surely you'd choose the porridge? (better for you anyway!)
But as I think about that now, and look at my reflection against the window and question whether I myself always make the right choices and do I do enough.. and what is enough, really? What would it really take for us to make a real impact on slowing down climate change? Should I beat myself up about not doing enough, sometimes giving into the pressure from people around me, the societal and cultural ways, being busy or wanting to do something the easy way, not having to think every time making a choice between products? Or, would it only help if everyone tried a bit harder, changed even a tiny bit towards being "climate friendly"?
Some believe climate change is out of our hands, won’t make a difference what I do as it is another country to blame, or that terrible, polluting corporation. They are the ones with an impact. But corporations are made of people, and so are countries. So really, every person counts – and climate change is a global problem, so what does it matter who’s to blame more since everyone will be affected, some more, some less, and every one can do something, some more, some less? This reminds me of our housing cooperative back home. There’s only a little bit of common yard to take care of, but as some are so keen on everyone doing their equal share (which is not required, the law states it’s voluntary for all house owners) or “I won’t do anything either”, it’s come to the point that the work will have to be outsourced and everyone will have to pay extra (their equal share) for it. Another non-economic (the money invested into a common shed and tools wasted) and non-climate friendly (instead of "local people" doing the work, someone will drive to the site to carry out the work and drive back) decision made just because it mattered so much who does how much of the work. Or was there perhaps some broken links between the knowledge on the issue, awareness of the big picture and one's role in it and the action that could / should have been taken?
Wednesday, October 14, 2009
Rekku kotona
Vihdoin! 30 päivää karanteenia on ohi, ja tasan kk sen jälkeen kun Rekun kanssa saavuttiin Singaporeen, pääsi koira tänään kotiin karanteenista. Ihanaa :)
Karanteenin tarkoitushan on varmistaa ettei ulkomailta tuleva koira tuo maahan vesikauhua tai mitään muutakaan tarttuvaa tautia. Kun koira saapuu maahan, se saa raivotautirokotuksen (huolimatta siitä, että sillä täytyy olla voimassa oleva raivotautirokotus voidakseen saapua maahan) ja jää karanteeniin tarkkailtavaksi. Karanteenin aikana sen terveydentila tarkastetaan joitakin kertoja, mm. lämpö mitataan yms. Kuitenkin karanteenin aikana koiraa saa lääkitä itsenäisesti jos tarpeen. Tammikuussa Singaporen karanteenisäännökset muuttuu niin, että tähän asti neljä maata sisältänyt lista maista joista tuotavat koirat voivat jättää karanteenin väliin, laajenee, ja tietyistä maista koiran tarvitsee olla vain lyhyessä karanteenissa - mutta lopuista, mukaan lukien Suomi, karanteenikäytäntö jatkuu ennallaan. Miksiköhän raivotautivapaa Suomi on edelleen 30 pvän karanteenin ryhmässä? Siksikö että Suomeen voi koiria viedä lähes miten sattuu (eihän Rekun passia edes vilkaistu kun Saksan kautta kotiuduimme Skotlannista 2005..)?
Ennenkuin Rekku pääsi karanteenista kotiin, piti meidän hankkia koiranpitolupa ja tietysti maksaa koko kallis lysti (me kun "hemmottelimme" Rekkua kallilla ilmastoidulla huoneella..). Koiranpitoluvan sai helposti, kun vaan oli oikeat paperit mukana ja käväisi oikeassa toimistossa odottamassa 15min. Rekun kastroinnistakin kelpasi passissa ollut suomenkielinen eläinlääkärin merkintä, mikä nyt siis oli ihan rahan arvoinen, sillä kastroidun uroksen lupa on vain 14 dollaria (vajaa 7 euroa), kun kastroimattomasta tulee pulittaa 70 dollaria.
Eilen mä tilasin taksin valmiiksi hakemaan mua ja Rekkua, täällä kun ei saa koiria kuljettaa julkisissa kulkuneuvoissa. Ja olihan meillä myös Rekun lentoboksi ja ruokasäkin jämät - tai siis puolethan siel oli säkissä jäljellä vaikka olikin koira syönyt aina napansa täyteen, näytti muuten karanteenilaitoksen vaaka lähes 14kg kun lähdettiin, Rekun painoennätys! Lenkille, lenkille vaan.. Niin takseja täällä saattaa myös olla vaikea saada koiran kanssa, joskin helpompaa meille kun on "pieni" koira, ja lemmikkitaksit puolestaan on tavallisia takseja jopa kaksi kertaa kalliimpia. Mutta mä onneksi tapasin siellä agilitytreeneissä toissa sunnuntaina Robertin (treenien ainoa mies!) joka on sattumoisin myös taksikuski, joten hän kuskasi meidät kotiin ja samalla sovittiin treeneihin meno sunnuntaiksi :)
Nyt on sitten Rekku ja boksi kuurattu (haisivat ihan karanteenlta) ja ruokasäkki pussitettu pieniin puseihin jotka on ladottu jääkaappiin - ei sinne mun hedelmät ja muut meinaa enää mahtuakaan - ja käyty ekalla korttelilenkillä jättämässä viestit naapuruston koirille + tietty käyty tsekkaamassa naapurikorttelin lemmikkitarvikekaupan valikoima (Rekun häntä heilu ihan hulluna, taitaa olla pieni shopaholic :D!!). Tällä hetkellä Rekku makoilee pöytäni alla ja nauttii maahan asti olevien ikkunoiden tuomasta näköalasta:
Jokunen hetki sitten se kävi myös "parvekkeella" (tai siis ranskalaisen parvekkeen sadevesisyvennyksessä) vilkuilemassa naapuritalon uima-allasta:
Karanteenin tarkoitushan on varmistaa ettei ulkomailta tuleva koira tuo maahan vesikauhua tai mitään muutakaan tarttuvaa tautia. Kun koira saapuu maahan, se saa raivotautirokotuksen (huolimatta siitä, että sillä täytyy olla voimassa oleva raivotautirokotus voidakseen saapua maahan) ja jää karanteeniin tarkkailtavaksi. Karanteenin aikana sen terveydentila tarkastetaan joitakin kertoja, mm. lämpö mitataan yms. Kuitenkin karanteenin aikana koiraa saa lääkitä itsenäisesti jos tarpeen. Tammikuussa Singaporen karanteenisäännökset muuttuu niin, että tähän asti neljä maata sisältänyt lista maista joista tuotavat koirat voivat jättää karanteenin väliin, laajenee, ja tietyistä maista koiran tarvitsee olla vain lyhyessä karanteenissa - mutta lopuista, mukaan lukien Suomi, karanteenikäytäntö jatkuu ennallaan. Miksiköhän raivotautivapaa Suomi on edelleen 30 pvän karanteenin ryhmässä? Siksikö että Suomeen voi koiria viedä lähes miten sattuu (eihän Rekun passia edes vilkaistu kun Saksan kautta kotiuduimme Skotlannista 2005..)?
Ennenkuin Rekku pääsi karanteenista kotiin, piti meidän hankkia koiranpitolupa ja tietysti maksaa koko kallis lysti (me kun "hemmottelimme" Rekkua kallilla ilmastoidulla huoneella..). Koiranpitoluvan sai helposti, kun vaan oli oikeat paperit mukana ja käväisi oikeassa toimistossa odottamassa 15min. Rekun kastroinnistakin kelpasi passissa ollut suomenkielinen eläinlääkärin merkintä, mikä nyt siis oli ihan rahan arvoinen, sillä kastroidun uroksen lupa on vain 14 dollaria (vajaa 7 euroa), kun kastroimattomasta tulee pulittaa 70 dollaria.
Eilen mä tilasin taksin valmiiksi hakemaan mua ja Rekkua, täällä kun ei saa koiria kuljettaa julkisissa kulkuneuvoissa. Ja olihan meillä myös Rekun lentoboksi ja ruokasäkin jämät - tai siis puolethan siel oli säkissä jäljellä vaikka olikin koira syönyt aina napansa täyteen, näytti muuten karanteenilaitoksen vaaka lähes 14kg kun lähdettiin, Rekun painoennätys! Lenkille, lenkille vaan.. Niin takseja täällä saattaa myös olla vaikea saada koiran kanssa, joskin helpompaa meille kun on "pieni" koira, ja lemmikkitaksit puolestaan on tavallisia takseja jopa kaksi kertaa kalliimpia. Mutta mä onneksi tapasin siellä agilitytreeneissä toissa sunnuntaina Robertin (treenien ainoa mies!) joka on sattumoisin myös taksikuski, joten hän kuskasi meidät kotiin ja samalla sovittiin treeneihin meno sunnuntaiksi :)
Nyt on sitten Rekku ja boksi kuurattu (haisivat ihan karanteenlta) ja ruokasäkki pussitettu pieniin puseihin jotka on ladottu jääkaappiin - ei sinne mun hedelmät ja muut meinaa enää mahtuakaan - ja käyty ekalla korttelilenkillä jättämässä viestit naapuruston koirille + tietty käyty tsekkaamassa naapurikorttelin lemmikkitarvikekaupan valikoima (Rekun häntä heilu ihan hulluna, taitaa olla pieni shopaholic :D!!). Tällä hetkellä Rekku makoilee pöytäni alla ja nauttii maahan asti olevien ikkunoiden tuomasta näköalasta:
Jokunen hetki sitten se kävi myös "parvekkeella" (tai siis ranskalaisen parvekkeen sadevesisyvennyksessä) vilkuilemassa naapuritalon uima-allasta:
Sunday, October 11, 2009
Meeting with the King
Last night I met with the King.
Durian, The King of Fruit to be exact (Singapore does not have a king). I was introduced to him by a group of very nice Singaporeans, Chika, Tracey, Nin and Dan (thank you!!). We went to meet the king in Geylang, the only area in Singapore that can be considered somewhat dangerous. It is not recommended for anyone to go there alone or drunk, especially ladies, due to the prostitution and black market sales around. And I have heard rumours that Geylang is the office of the Singapore mafia. If there is such a thing.. Well, anyway, we went as a group and on a Sunday night, so although it was busy in my eyes (our neighbourhood is really quiet) it was not. Just some people about, meeting the King!
After exploring our choice in different durian species at different stalls (and learning a lot about all the other fruit as well), we sat down to taste four different kinds of durians. It was exiting; what if I didn’t like it? What if I could not eat it? What if I had to throw up?
My guides were supportive, helping me every step of the way.. and surprise, surprise, as we sat down, the smell had gone and the durian was not so bad. Not bad at all. (Apart from that XO kind, that one I could not eat beyond two bites.)
The flesh of the durian looks like raw chicken meat, but it is softer and stickier than it looks, and it melts in your mouth. There’s a seed in every bit of flesh, and the seed is not edible.
Besides trying out the different durians, I learned many important facts about the king:
- durians are not picked, they fall of the trees when they are ripe, and they only fall of the trees in the evening and night time. If you were to get a durian that has just fallen from a tree, and opened it up, steam would come out and the flesh would be warm – durian at its best.
- the prices of durian vary from S$1 to 50, according to the quality of the fruit. They come in several flavours from bitter to sweet, and with a hint of cognac taste (the XO I did not like..).
- animals, such as tigers in the wild and dogs, also like durian. Chika’s two dogs beg for durian at home, and tigers are a work safety risk for durian pickers. (Another work safety risk is the durian itself, as the thongs are quite sharp.)
- especially Malaysians love durians (bit Singaporean Chinese do too). There’s a saying that a Malay man would give up his sarong for the last piece of durian. Another saying, Chinese if I remember correctly, is that when a man displeases his wife, the wife will tell him to go into the living room and kneel on durian shells.
- durian and alcohol don’t mix (can be lethal apparently.. ), instead the best drink is coconut juice from a real coconut. It cleans the taste from the mouth, so that the flavours of the durian come forward.
After eating all the durians (no, not me, I only had 4 or 5 pieces, I’m a beginner..) there was just seeds left, and we washed our hands using the empty durian shell as soap – the best way to get rid of the smell in your fingers.
Before heading home we, or I actually, tasted some other exotic fruit (and I think everyone else simply got a kick out of watching me tasting). I got to meet the Queen as well, and she tasted so good and sweet that I took home a kilo of her together with “new potatoes”, small potato-looking fruit whose name I already forgot.. they taste good too!
I took so many pictures that one could think I was doing a documentary ;) But no, I’m just fascinated by this fruit that stinks and looks like chicken and yet people absolutely love it. Thanks Tracey, Chika, Nin and Dan for the experience!
Durian, The King of Fruit to be exact (Singapore does not have a king). I was introduced to him by a group of very nice Singaporeans, Chika, Tracey, Nin and Dan (thank you!!). We went to meet the king in Geylang, the only area in Singapore that can be considered somewhat dangerous. It is not recommended for anyone to go there alone or drunk, especially ladies, due to the prostitution and black market sales around. And I have heard rumours that Geylang is the office of the Singapore mafia. If there is such a thing.. Well, anyway, we went as a group and on a Sunday night, so although it was busy in my eyes (our neighbourhood is really quiet) it was not. Just some people about, meeting the King!
After exploring our choice in different durian species at different stalls (and learning a lot about all the other fruit as well), we sat down to taste four different kinds of durians. It was exiting; what if I didn’t like it? What if I could not eat it? What if I had to throw up?
My guides were supportive, helping me every step of the way.. and surprise, surprise, as we sat down, the smell had gone and the durian was not so bad. Not bad at all. (Apart from that XO kind, that one I could not eat beyond two bites.)
The flesh of the durian looks like raw chicken meat, but it is softer and stickier than it looks, and it melts in your mouth. There’s a seed in every bit of flesh, and the seed is not edible.
Besides trying out the different durians, I learned many important facts about the king:
- durians are not picked, they fall of the trees when they are ripe, and they only fall of the trees in the evening and night time. If you were to get a durian that has just fallen from a tree, and opened it up, steam would come out and the flesh would be warm – durian at its best.
- the prices of durian vary from S$1 to 50, according to the quality of the fruit. They come in several flavours from bitter to sweet, and with a hint of cognac taste (the XO I did not like..).
- animals, such as tigers in the wild and dogs, also like durian. Chika’s two dogs beg for durian at home, and tigers are a work safety risk for durian pickers. (Another work safety risk is the durian itself, as the thongs are quite sharp.)
- especially Malaysians love durians (bit Singaporean Chinese do too). There’s a saying that a Malay man would give up his sarong for the last piece of durian. Another saying, Chinese if I remember correctly, is that when a man displeases his wife, the wife will tell him to go into the living room and kneel on durian shells.
- durian and alcohol don’t mix (can be lethal apparently.. ), instead the best drink is coconut juice from a real coconut. It cleans the taste from the mouth, so that the flavours of the durian come forward.
After eating all the durians (no, not me, I only had 4 or 5 pieces, I’m a beginner..) there was just seeds left, and we washed our hands using the empty durian shell as soap – the best way to get rid of the smell in your fingers.
Before heading home we, or I actually, tasted some other exotic fruit (and I think everyone else simply got a kick out of watching me tasting). I got to meet the Queen as well, and she tasted so good and sweet that I took home a kilo of her together with “new potatoes”, small potato-looking fruit whose name I already forgot.. they taste good too!
I took so many pictures that one could think I was doing a documentary ;) But no, I’m just fascinated by this fruit that stinks and looks like chicken and yet people absolutely love it. Thanks Tracey, Chika, Nin and Dan for the experience!
Subscribe to:
Posts (Atom)
