10 km

Nyt se on sitten juostu. Naisten kymppi. Tais olla vuoden vaihteessa kun ilmoittauduin, harjoitteluaikaa oli siis vaikka maratoonia varten.. vaan jotenkin sitä oli aina kaikkea muutakin tekemistä ja menoa ja harjoiteltua tuli kyllä aika huonosti. Lähdinkin juoksuun vain yksi tavoite mielessäni: selvitä maaliin ja hölkätä koko 10km, vaikka siihen menisi kuinka kauan. Yllätyksekseni selvisin kevyin askelin, eikä ees tuntunut pahalta! Koko tarina on kuitenkin kuin jännitysnäytelmästä:

Juoksupartnerini Heli soitti pari tuntia ennen lähtöä - lunssa oli äitynyt pahemmaksi eikä juoksemaan voinut lähteä. Tunnelma hieman lässähti, yksin kun oli kurjenpi lähteä, ja varsinkin kun olin ensikertalainen ja hieman jännitin ihan pelkkää massatapahtumaa. Heitin kuitenkin lenkkikamat päälle, otin mukaan matkakortin ja rahaa, iPodin (jollain se jutteluseura pitää korvata) ja pieneen muovipussiin banaanin, vesipullon ja numerolappuni, ja suuntasin julkisilla Pasir Risiin, josta oli bussikuljetus kisapaikalle. Metrossa melkein nukahdin ja aloin miettimään olinkohan sittenkin syönyt iltapäivällä liikaa pastaa tai olisiko aamun pitkä kävelylenkki Rekun kanssa pitänyt vaihtaa pitkään uneen.. Perillä Pasir Risissä koitti kuitenkin aikamoinen herätys. Bussikuljetuksen jono oli kilometrin pituinen ja lähtöön oli enää vajaat puoli tuntia. Jaiks!!!

Menin taksijonoon, joka oli yllättävän lyhyt, ja tapasin intialaisen Nimishan, jolla oli samanvärinen kisanumero - kympille menossa siis myös. Päätimme jakaa taksin. Ensimmäinen taksi johon hyppäsimme, ei tiennyt minne mennä (osoitteesta huolimatta), eikä ilmeisesti myöskään osannut käyttää kaikissa takseissa olevaa navigaattoria.. Toinen taksi keksi hieman mietittyään miten ajaa meidät perille - mutta aika epätoivoiselta yrityksemme vaikutti kun matkan aloitusaika oli 18:44. Ja siellähän me vielä istuttiin, taksissa liikenneruuhkassa muiden kisapaikalle menijöiden joukossa kun klo tuli 19, naisten kympin lähdön aika. Vaan miksipä sitä luovuttamaan, mennään katsomaan jos vaikka antaisivat meidän juosta myöhästymisestä huolimatta?

Lähdimme hölkkäämään maalia kohti heti kun saimme taksin maksettua - banaanini jäi kuskille, Nimishan pieni kansgaspussi ja vesipulloni matkalle - ja juoksimme lähtöviivan yli juuri kun sanat 'Last Call for Women's 10K' kaikuivat kuuluttimista. Teki mieli hyppiä, kerettiin!

Kun kerran vaikean alun jälkeen olimme matkaan päässeet, päädyimme juoksemaan yhdessä. Nimisha oli myös ekaa kertaa juoksemassa kymppiä, koiraihminen, vapaaehtoistöitä tehnyt ja kasvissyöjä - juttua siis riitti vaikka viivyimmekin matkalla reilun tunnin. Kymppi oli kivasti osiin pilkottu, ensin lähtöalueelta ulos, sitten 2km, mutka, 2km ja täyskännös, 2km, mutka, 2km ja maalisuora. Alkumatka meni ihaillessa auringonlaskua ja juoksu tunnelmaa, välillä kun kuului vaan juoksutossujen tasainen 'töminä' ja heinäsirkkojen ja sammakoiden äänet.. Reitti oli pelkkää vanhaa kiitoradan pohjaa, joten ylä- ja alamäkeä oli vain nimeksi. Yleisöä ei reitin varrella myöskään ollut, mutta kisajärjestäjä oli hoitanut paikalle nuoria palkollisia kannustajia, he hoitivat hommansa ihan kivasti :D! Loppusuora olikin sitten kuin tekkarista, kirkkaat valot, musiikkia, kuulutukset ja yleisöä sekä valokuvaajia - ihan teki mieli ottaa kunnon spurtti maaliin!

Maaliin päästyämme saimme heti kaulaamme mitallit (ensimmäinen mitallini!), käteemme 100PLUS juomaa ja menimme valokuvaukseen (kuvien pitäisi tulla nettiin myöhemmin). Ja sitten kotiin. Tai niin me ainakin luultiin. Vaan bussi, jonka piti viedä meidät metrolle, ei päässytkään lähtemään kun tiet olivat suljettuina puolimaratonin vuoksi. Vaihtoehdot olivat joko odottaa tunti ja ryysätä muiden mukana bussiin (hikiset märät vaatteet päällä tämä ei jotenkin houkuttanut..), tai kävellä kolmisen kilometriä ja ottaa taksi. Kävely, ihmeen hyvin kun se juoksun jälkeen sujuikin, kesti kuitenkin 45 min. ja matkaa taisi kertyä lähemmäs 5 kilsaa.. emmekä olleet ainoita jotka tilanetta kirosivat kun taksia oli vaikea saada - ja kun sen sai, oli ruuhka niin mieletön että matkamme kotiin alkoi vasta puolitoista tuntia bussista pois nousun jälkeen. Taksilla tulinkin sitten kotiin saakka ja nautiskelin melkein tunnin kuumasta kylvystä - tulipahan käytettyä ammettakin ekaa kertaa ;).

Nyt sitten katse on kohdistettuna joulukuun alun puolimaratonille. Olenko sittenkin perinyt maratoonarigeenejä isältäni? Heh, harjoittelun aloitan kyllä vasta muutaman viikon päästä, nyt on päästävä paikkaamaan hot yoga vajausta!