No siltä se kyllä tosissaan tuntuu. (Vaikka jos ulos nenänsä laittaa, voi todeta että kesäkelit on vasta saapuneet Singaporeen. Kesä- ja heinäkuussa satoi vaikka kuinka - nyt on viime päivät ollut sellaista paahtimessa asumista että.) On nimittäin ollut pikkasta haipakkaa - siinä määrin että on tää blogin pitäminen 'hiukka' jäänyt. Ajattelin nyt taas kun vapaa-aikaa on hieman aiempaa enemmän, koittaisin kirjoitella takautuvasti - nimittäin toiminnasta ei ole ollut puutetta:
Kesäkuussa Stella, singaporelainen Suomessa asuva ystäväni, oli täällä ja teimme mm. Jurongin paikalliskiertueen (erilaista kulttuuria). Singaporessa tulvi, Rekku harjoitteli Woofy Nannylla yöpymistä, minä apuopena olemista agilityn alkeiskurssilla ja valmistautuminen kansalliseen koirakävelyyn ja karnevaaliin oli jo vauhdissa. Ja sitten me lähdettiin ihanaan Irlantiin..
Heinäkuussa kun saavuimme Irlannista häitä tanssimasta, oli aika taas kohdata elämän kiertokulku kun setäni Tapio menehtyi. Suomeen hautajaisiin en kuitenkaan päässyt, sen sijaan uudet tehtävät ja vastuut töissä kasaantuivat entistä korkeampiin pinoihin ja pomo alkoi puhumaan sopimuksen vakinaistamisesta.. Tein myös ekat kotikäyntini adoptoitujen koirien luo.
Elokuussa tahti kiihtyi paikallisen kennelklubin vapaaehtoishommissa, Singapore juhli synttäreitään, agilitykisatkin siinä vilahti.. ja uusia kasvoja koirineen muutti Singaporeen. Naapurin koira haukkasi palan sormestani ja nyt koitetaan kirjeillä saada omistajia kattamaan keskiyöllä tikatun peukalon lääkärikulut.
Syyskuukin on jo puolivälissä, ja taas on yks 10km juoksu takana, samoin parit koiratapahtumat (mm. meidän ekat jenkkityyliset kisat!) ja Hari Raya Puasa (Ramadanin loppu). Kaiken lisäksi pian lennän taas Suomeen, ukkini hautajaisiin. Niin, ja tänään allekirjoitin vakkarisopparin töissä. Että täällä ollaan, tulkaahan kylään, menoa ja meininkiä kyllä riittää..
Monday, September 13, 2010
Saturday, May 29, 2010
10 km
Nyt se on sitten juostu. Naisten kymppi. Tais olla vuoden vaihteessa kun ilmoittauduin, harjoitteluaikaa oli siis vaikka maratoonia varten.. vaan jotenkin sitä oli aina kaikkea muutakin tekemistä ja menoa ja harjoiteltua tuli kyllä aika huonosti. Lähdinkin juoksuun vain yksi tavoite mielessäni: selvitä maaliin ja hölkätä koko 10km, vaikka siihen menisi kuinka kauan. Yllätyksekseni selvisin kevyin askelin, eikä ees tuntunut pahalta! Koko tarina on kuitenkin kuin jännitysnäytelmästä:
Juoksupartnerini Heli soitti pari tuntia ennen lähtöä - lunssa oli äitynyt pahemmaksi eikä juoksemaan voinut lähteä. Tunnelma hieman lässähti, yksin kun oli kurjenpi lähteä, ja varsinkin kun olin ensikertalainen ja hieman jännitin ihan pelkkää massatapahtumaa. Heitin kuitenkin lenkkikamat päälle, otin mukaan matkakortin ja rahaa, iPodin (jollain se jutteluseura pitää korvata) ja pieneen muovipussiin banaanin, vesipullon ja numerolappuni, ja suuntasin julkisilla Pasir Risiin, josta oli bussikuljetus kisapaikalle. Metrossa melkein nukahdin ja aloin miettimään olinkohan sittenkin syönyt iltapäivällä liikaa pastaa tai olisiko aamun pitkä kävelylenkki Rekun kanssa pitänyt vaihtaa pitkään uneen.. Perillä Pasir Risissä koitti kuitenkin aikamoinen herätys. Bussikuljetuksen jono oli kilometrin pituinen ja lähtöön oli enää vajaat puoli tuntia. Jaiks!!!
Menin taksijonoon, joka oli yllättävän lyhyt, ja tapasin intialaisen Nimishan, jolla oli samanvärinen kisanumero - kympille menossa siis myös. Päätimme jakaa taksin. Ensimmäinen taksi johon hyppäsimme, ei tiennyt minne mennä (osoitteesta huolimatta), eikä ilmeisesti myöskään osannut käyttää kaikissa takseissa olevaa navigaattoria.. Toinen taksi keksi hieman mietittyään miten ajaa meidät perille - mutta aika epätoivoiselta yrityksemme vaikutti kun matkan aloitusaika oli 18:44. Ja siellähän me vielä istuttiin, taksissa liikenneruuhkassa muiden kisapaikalle menijöiden joukossa kun klo tuli 19, naisten kympin lähdön aika. Vaan miksipä sitä luovuttamaan, mennään katsomaan jos vaikka antaisivat meidän juosta myöhästymisestä huolimatta?
Lähdimme hölkkäämään maalia kohti heti kun saimme taksin maksettua - banaanini jäi kuskille, Nimishan pieni kansgaspussi ja vesipulloni matkalle - ja juoksimme lähtöviivan yli juuri kun sanat 'Last Call for Women's 10K' kaikuivat kuuluttimista. Teki mieli hyppiä, kerettiin!
Kun kerran vaikean alun jälkeen olimme matkaan päässeet, päädyimme juoksemaan yhdessä. Nimisha oli myös ekaa kertaa juoksemassa kymppiä, koiraihminen, vapaaehtoistöitä tehnyt ja kasvissyöjä - juttua siis riitti vaikka viivyimmekin matkalla reilun tunnin. Kymppi oli kivasti osiin pilkottu, ensin lähtöalueelta ulos, sitten 2km, mutka, 2km ja täyskännös, 2km, mutka, 2km ja maalisuora. Alkumatka meni ihaillessa auringonlaskua ja juoksu tunnelmaa, välillä kun kuului vaan juoksutossujen tasainen 'töminä' ja heinäsirkkojen ja sammakoiden äänet.. Reitti oli pelkkää vanhaa kiitoradan pohjaa, joten ylä- ja alamäkeä oli vain nimeksi. Yleisöä ei reitin varrella myöskään ollut, mutta kisajärjestäjä oli hoitanut paikalle nuoria palkollisia kannustajia, he hoitivat hommansa ihan kivasti :D! Loppusuora olikin sitten kuin tekkarista, kirkkaat valot, musiikkia, kuulutukset ja yleisöä sekä valokuvaajia - ihan teki mieli ottaa kunnon spurtti maaliin!
Maaliin päästyämme saimme heti kaulaamme mitallit (ensimmäinen mitallini!), käteemme 100PLUS juomaa ja menimme valokuvaukseen (kuvien pitäisi tulla nettiin myöhemmin). Ja sitten kotiin. Tai niin me ainakin luultiin. Vaan bussi, jonka piti viedä meidät metrolle, ei päässytkään lähtemään kun tiet olivat suljettuina puolimaratonin vuoksi. Vaihtoehdot olivat joko odottaa tunti ja ryysätä muiden mukana bussiin (hikiset märät vaatteet päällä tämä ei jotenkin houkuttanut..), tai kävellä kolmisen kilometriä ja ottaa taksi. Kävely, ihmeen hyvin kun se juoksun jälkeen sujuikin, kesti kuitenkin 45 min. ja matkaa taisi kertyä lähemmäs 5 kilsaa.. emmekä olleet ainoita jotka tilanetta kirosivat kun taksia oli vaikea saada - ja kun sen sai, oli ruuhka niin mieletön että matkamme kotiin alkoi vasta puolitoista tuntia bussista pois nousun jälkeen. Taksilla tulinkin sitten kotiin saakka ja nautiskelin melkein tunnin kuumasta kylvystä - tulipahan käytettyä ammettakin ekaa kertaa ;).
Nyt sitten katse on kohdistettuna joulukuun alun puolimaratonille. Olenko sittenkin perinyt maratoonarigeenejä isältäni? Heh, harjoittelun aloitan kyllä vasta muutaman viikon päästä, nyt on päästävä paikkaamaan hot yoga vajausta!
Juoksupartnerini Heli soitti pari tuntia ennen lähtöä - lunssa oli äitynyt pahemmaksi eikä juoksemaan voinut lähteä. Tunnelma hieman lässähti, yksin kun oli kurjenpi lähteä, ja varsinkin kun olin ensikertalainen ja hieman jännitin ihan pelkkää massatapahtumaa. Heitin kuitenkin lenkkikamat päälle, otin mukaan matkakortin ja rahaa, iPodin (jollain se jutteluseura pitää korvata) ja pieneen muovipussiin banaanin, vesipullon ja numerolappuni, ja suuntasin julkisilla Pasir Risiin, josta oli bussikuljetus kisapaikalle. Metrossa melkein nukahdin ja aloin miettimään olinkohan sittenkin syönyt iltapäivällä liikaa pastaa tai olisiko aamun pitkä kävelylenkki Rekun kanssa pitänyt vaihtaa pitkään uneen.. Perillä Pasir Risissä koitti kuitenkin aikamoinen herätys. Bussikuljetuksen jono oli kilometrin pituinen ja lähtöön oli enää vajaat puoli tuntia. Jaiks!!!
Menin taksijonoon, joka oli yllättävän lyhyt, ja tapasin intialaisen Nimishan, jolla oli samanvärinen kisanumero - kympille menossa siis myös. Päätimme jakaa taksin. Ensimmäinen taksi johon hyppäsimme, ei tiennyt minne mennä (osoitteesta huolimatta), eikä ilmeisesti myöskään osannut käyttää kaikissa takseissa olevaa navigaattoria.. Toinen taksi keksi hieman mietittyään miten ajaa meidät perille - mutta aika epätoivoiselta yrityksemme vaikutti kun matkan aloitusaika oli 18:44. Ja siellähän me vielä istuttiin, taksissa liikenneruuhkassa muiden kisapaikalle menijöiden joukossa kun klo tuli 19, naisten kympin lähdön aika. Vaan miksipä sitä luovuttamaan, mennään katsomaan jos vaikka antaisivat meidän juosta myöhästymisestä huolimatta?
Lähdimme hölkkäämään maalia kohti heti kun saimme taksin maksettua - banaanini jäi kuskille, Nimishan pieni kansgaspussi ja vesipulloni matkalle - ja juoksimme lähtöviivan yli juuri kun sanat 'Last Call for Women's 10K' kaikuivat kuuluttimista. Teki mieli hyppiä, kerettiin!
Kun kerran vaikean alun jälkeen olimme matkaan päässeet, päädyimme juoksemaan yhdessä. Nimisha oli myös ekaa kertaa juoksemassa kymppiä, koiraihminen, vapaaehtoistöitä tehnyt ja kasvissyöjä - juttua siis riitti vaikka viivyimmekin matkalla reilun tunnin. Kymppi oli kivasti osiin pilkottu, ensin lähtöalueelta ulos, sitten 2km, mutka, 2km ja täyskännös, 2km, mutka, 2km ja maalisuora. Alkumatka meni ihaillessa auringonlaskua ja juoksu tunnelmaa, välillä kun kuului vaan juoksutossujen tasainen 'töminä' ja heinäsirkkojen ja sammakoiden äänet.. Reitti oli pelkkää vanhaa kiitoradan pohjaa, joten ylä- ja alamäkeä oli vain nimeksi. Yleisöä ei reitin varrella myöskään ollut, mutta kisajärjestäjä oli hoitanut paikalle nuoria palkollisia kannustajia, he hoitivat hommansa ihan kivasti :D! Loppusuora olikin sitten kuin tekkarista, kirkkaat valot, musiikkia, kuulutukset ja yleisöä sekä valokuvaajia - ihan teki mieli ottaa kunnon spurtti maaliin!
Maaliin päästyämme saimme heti kaulaamme mitallit (ensimmäinen mitallini!), käteemme 100PLUS juomaa ja menimme valokuvaukseen (kuvien pitäisi tulla nettiin myöhemmin). Ja sitten kotiin. Tai niin me ainakin luultiin. Vaan bussi, jonka piti viedä meidät metrolle, ei päässytkään lähtemään kun tiet olivat suljettuina puolimaratonin vuoksi. Vaihtoehdot olivat joko odottaa tunti ja ryysätä muiden mukana bussiin (hikiset märät vaatteet päällä tämä ei jotenkin houkuttanut..), tai kävellä kolmisen kilometriä ja ottaa taksi. Kävely, ihmeen hyvin kun se juoksun jälkeen sujuikin, kesti kuitenkin 45 min. ja matkaa taisi kertyä lähemmäs 5 kilsaa.. emmekä olleet ainoita jotka tilanetta kirosivat kun taksia oli vaikea saada - ja kun sen sai, oli ruuhka niin mieletön että matkamme kotiin alkoi vasta puolitoista tuntia bussista pois nousun jälkeen. Taksilla tulinkin sitten kotiin saakka ja nautiskelin melkein tunnin kuumasta kylvystä - tulipahan käytettyä ammettakin ekaa kertaa ;).
Nyt sitten katse on kohdistettuna joulukuun alun puolimaratonille. Olenko sittenkin perinyt maratoonarigeenejä isältäni? Heh, harjoittelun aloitan kyllä vasta muutaman viikon päästä, nyt on päästävä paikkaamaan hot yoga vajausta!
Tuesday, May 18, 2010
Agility practice
A couple of weeks back Rekku got anoyed by a dog that was by the fence of our practice area, staring directly at Rekku. Being a terrier, he was provoked and charged towards the dog.. Thanks to the fence nothing happaned, but he clearly has not been able to get over the event yet, as he loses concentration when a dog is staring at him while he practices.
This video, filmed by Liv last Sunday, shows our problem pretty clearly..
Other than that, we are doing ok at practice. No major progress, just keeping up the skills. Now that I've made friends with Liv and her daughter Victoria (who are from Norway but have lived in Singapore over 12 years), Rekku and I try to go to their house for a bit of extra practice once a week. Liv and Victoria live in an old black&white house (houses that were built for British army generals a looong time ago) and have a nice, fenced yard with some agility equipment. Their year old border collie Louis is the agility dog - but they do have four others too, all rescues from Singapore. I wish I could adopt a Singapore Special..
Animal Lovers League's Pets Villa, the shelter I volunteer at, is currently in trouble. If you want to help in any way, just let me know!
This video, filmed by Liv last Sunday, shows our problem pretty clearly..
Other than that, we are doing ok at practice. No major progress, just keeping up the skills. Now that I've made friends with Liv and her daughter Victoria (who are from Norway but have lived in Singapore over 12 years), Rekku and I try to go to their house for a bit of extra practice once a week. Liv and Victoria live in an old black&white house (houses that were built for British army generals a looong time ago) and have a nice, fenced yard with some agility equipment. Their year old border collie Louis is the agility dog - but they do have four others too, all rescues from Singapore. I wish I could adopt a Singapore Special..
Animal Lovers League's Pets Villa, the shelter I volunteer at, is currently in trouble. If you want to help in any way, just let me know!
Saturday, May 15, 2010
Asiat tärkeysjärjestykseen
Viuuuh! Siinä meni viimeset 3,5 vkoa. Eilen kun taas aloitin täyteen buukatun lauantaipäivän reippaalla ja rankalla ylämäki-alamäki kävelyllä Bukit Timahin luonnonpuistossa (missä oli yön sateen jäljiltä kosteusprossa varmaan 100) ja lähdin heti perään biitsille, unohtui niin kunnon nesteytys kuin auronkorasvan laitto naamaankin (miten mä sen aina juuri naamasta unohdankin?!?!) - ja tuloksena migreeniä muistuttava päänsärky ja pahaolo.. juuri ja juuri sain itseni pystyyn, retromekkoon ja ekoihin firman pirskeisiin. Nyt sitten jätin aivan liian vähälle viime aikoina muutenkin jääneen hot yogan väliin ja koitan rauhoittaa menoa ottamaalla ihan iisisti koko aamupäivän.. iltapäivä meneekin agilityn parissa (aloitin viime sunnuntaina alkeiskurssin apuopena + omat 2h treenit päälle) - rajansa rauhoittumisellakin :D!
Viimeset viikot on tosiaan menneet ihan hullua vauhtia. Oonko mä oikeesti huomenna aloittamassa jo neljättä viikkoani töissä?? Wow.
Töiden saamisestahan mä kirjoittelin jo aiemmin, mutta se mikä jäi tekemisen touhussa kokonaan huomiotta, oli mun viimeiset päiväni 'lady of leisure'na. Lääkärissä käynnin (sain siis Suomessa käynnin jälkeen sekä flunssan että allergia oireita koirista kun Suomessa kuivuneet limakalvot oli herkistyneet) lisäksi mä nimittäin olin tietysti viimestä kertaa keskellä viikkoa koirapuistossa, aamukahveilla suomalaisten 'rouvien' kanssa (aiheena oli 'puhtaampi elämä vähemmillä kemikaaleilla' jonka hyvä ystäväni, mikrobiologi Hanna alusti, ja minä autoin vihersmoothie annosten teossa :)!), vapaaehtoishommissa Pets Villan koirasuojalla, kutsuin ilmaistointikone huoltajan käymään ja kuorrutuksena kakun päällä olin lounaalla ja shoppailemassa Hannan ja Helin kanssa. Aah ihanuutta, se iltapäivä oli kyllä aika täydellinen, meillä oli hauskaa etsiessämme mulle toimistovaatteita, välillä lepuutettiin jalkoja kahvilassa, ja kaksi kaupppakeskusta, monta hyvää ostosta ja 8 tuntia myöhemmin me päädyttiin Helille päättämään ilta viinipullon ääreen :).
Nykyisin sitten päivät menee toimiston viileydessä noin aamu kahdeksasta noin ilta puoli kuuteen. Välissä on kyllä tunnin lounastauko, mutta töitä on ihan oikeasti tarkoitus tehdä vähintään 44 tuntia viikossa. Ylitöitä sitten vielä päälle tarvittaessa, mutta toistaiseksi ainakin on ollut joustavaa, niin että jos maanantaina menee seitsemään, niin perjantaina voi lähteä ennen viittä. Mitään kulunvalvontaa ei ole, mutta eihän sellaista tälläinen rehellinen suomalainen tarvitsekaan, kyllä omantunto pistää jos lintsaa. Mulle sopii tällainen molemminsuuntainen jousto, ja periaate että töitä tehdään kun niitä on, oikein hyvin. Vaan kyllä ex-lady of leisure:lla silti sopeutumisvaikeuksia on ollut! Päivät tuntuu tosi pitkiltä, ei mainaa millään iltapäivällä jaksaa keskittyä ja kahviakin on alettu taas juomaan enemmän. Viikonloput tuntuu liian lyhyiltä ja lomaakin jo odotellaan.. Vaan lomiahan mulla ei paljoa ole, yhteensä 9 päivää 6kk aikana (mulla nyt alkuun 6kk määräaikainen sopimus), ja niistä 7 menee heti kättelyssä kun lähdemme Irlantiin Keithin ja Olivian häihin. Niin, ja tämähän tarkoittaa että Suomessa käynti kesällä jää minulta väliin..
Töissä olen viihtynyt. Työtehtävät ovat sekä haastavia, uusia juttuja, että helppoja, entuudestaan tuttuja juttuja. Työkaverit on kaikki mukavia, toiset mukavempia kuin toiset :) Töistä, työkulttuurista jne. taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla (joka on toivottavasti pian) sillä nyt täytyy hoitaa asioita joita ei viikolla kerkeä: käydä kaupassa :D!! Kuulostaa kyllä hullulta, mutta kun Rekku nyt vihdoin on sopeutunut olemaan koko päivän yksin (vaikka kyllä se vielä aamuisin mua mulkoilee kun töihin lähden), niin sitä ei malta illalla yksin jättää.. ja illat on lyhyet töiden jälkeen, ei meinaa millään keretä sekä urheilla, olla koiran kanssa että hoitaa vapaahetoishommia ja yhteydenpitoa netissä!
Viimeset viikot on tosiaan menneet ihan hullua vauhtia. Oonko mä oikeesti huomenna aloittamassa jo neljättä viikkoani töissä?? Wow.
Töiden saamisestahan mä kirjoittelin jo aiemmin, mutta se mikä jäi tekemisen touhussa kokonaan huomiotta, oli mun viimeiset päiväni 'lady of leisure'na. Lääkärissä käynnin (sain siis Suomessa käynnin jälkeen sekä flunssan että allergia oireita koirista kun Suomessa kuivuneet limakalvot oli herkistyneet) lisäksi mä nimittäin olin tietysti viimestä kertaa keskellä viikkoa koirapuistossa, aamukahveilla suomalaisten 'rouvien' kanssa (aiheena oli 'puhtaampi elämä vähemmillä kemikaaleilla' jonka hyvä ystäväni, mikrobiologi Hanna alusti, ja minä autoin vihersmoothie annosten teossa :)!), vapaaehtoishommissa Pets Villan koirasuojalla, kutsuin ilmaistointikone huoltajan käymään ja kuorrutuksena kakun päällä olin lounaalla ja shoppailemassa Hannan ja Helin kanssa. Aah ihanuutta, se iltapäivä oli kyllä aika täydellinen, meillä oli hauskaa etsiessämme mulle toimistovaatteita, välillä lepuutettiin jalkoja kahvilassa, ja kaksi kaupppakeskusta, monta hyvää ostosta ja 8 tuntia myöhemmin me päädyttiin Helille päättämään ilta viinipullon ääreen :).
Nykyisin sitten päivät menee toimiston viileydessä noin aamu kahdeksasta noin ilta puoli kuuteen. Välissä on kyllä tunnin lounastauko, mutta töitä on ihan oikeasti tarkoitus tehdä vähintään 44 tuntia viikossa. Ylitöitä sitten vielä päälle tarvittaessa, mutta toistaiseksi ainakin on ollut joustavaa, niin että jos maanantaina menee seitsemään, niin perjantaina voi lähteä ennen viittä. Mitään kulunvalvontaa ei ole, mutta eihän sellaista tälläinen rehellinen suomalainen tarvitsekaan, kyllä omantunto pistää jos lintsaa. Mulle sopii tällainen molemminsuuntainen jousto, ja periaate että töitä tehdään kun niitä on, oikein hyvin. Vaan kyllä ex-lady of leisure:lla silti sopeutumisvaikeuksia on ollut! Päivät tuntuu tosi pitkiltä, ei mainaa millään iltapäivällä jaksaa keskittyä ja kahviakin on alettu taas juomaan enemmän. Viikonloput tuntuu liian lyhyiltä ja lomaakin jo odotellaan.. Vaan lomiahan mulla ei paljoa ole, yhteensä 9 päivää 6kk aikana (mulla nyt alkuun 6kk määräaikainen sopimus), ja niistä 7 menee heti kättelyssä kun lähdemme Irlantiin Keithin ja Olivian häihin. Niin, ja tämähän tarkoittaa että Suomessa käynti kesällä jää minulta väliin..
Töissä olen viihtynyt. Työtehtävät ovat sekä haastavia, uusia juttuja, että helppoja, entuudestaan tuttuja juttuja. Työkaverit on kaikki mukavia, toiset mukavempia kuin toiset :) Töistä, työkulttuurista jne. taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla (joka on toivottavasti pian) sillä nyt täytyy hoitaa asioita joita ei viikolla kerkeä: käydä kaupassa :D!! Kuulostaa kyllä hullulta, mutta kun Rekku nyt vihdoin on sopeutunut olemaan koko päivän yksin (vaikka kyllä se vielä aamuisin mua mulkoilee kun töihin lähden), niin sitä ei malta illalla yksin jättää.. ja illat on lyhyet töiden jälkeen, ei meinaa millään keretä sekä urheilla, olla koiran kanssa että hoitaa vapaahetoishommia ja yhteydenpitoa netissä!
Wednesday, April 21, 2010
Seeing the doctor
I went to see a doctor yesterday. It was interesting.. The whole system is a bit different here in Singapore. I know there is a University Hospital and I think there are some local health centres.. in which one would need to que for hours (?) before seeing a doctor, but would not need to pay so much. The easier option is to go to the nearest private medical center that is mentioned in the orientation guides for expats. This, quite naturally, is no means inexpensive.
Back home I can choose from a few private medical centres that have a range of doctors of different fields, call up or just book an apointment online. Here, I called and was told that they would call back once they found out which doctor is available. Ok.. but no one called back. Well, I called them again, and was told just to come in and they would direct me to the doctor who was available at that time. No waiting time. Hmm.. does not sound very busy!
So in the lobby the receptionist browsed through her binder and called up a doctor (looked like she simply called the one her eyes fell upon first) - and since he was available, up the office tower I went. The Medical Centre was actually full of small practices, even just one-doctor-firms, all working on their own under same roof. I was happy with the care I got, don't get me wrong, but I was wondering if it had been ok for me to ask for the prices before hand and choose the doctor somehow according to price..?
Back home I can choose from a few private medical centres that have a range of doctors of different fields, call up or just book an apointment online. Here, I called and was told that they would call back once they found out which doctor is available. Ok.. but no one called back. Well, I called them again, and was told just to come in and they would direct me to the doctor who was available at that time. No waiting time. Hmm.. does not sound very busy!
So in the lobby the receptionist browsed through her binder and called up a doctor (looked like she simply called the one her eyes fell upon first) - and since he was available, up the office tower I went. The Medical Centre was actually full of small practices, even just one-doctor-firms, all working on their own under same roof. I was happy with the care I got, don't get me wrong, but I was wondering if it had been ok for me to ask for the prices before hand and choose the doctor somehow according to price..?
Subscribe to:
Posts (Atom)
