Koiranomistajan elämää Singaporessa, osa 1

Mun on jo tosi pitkään pitänyt palata näihin 'muita mahdollisesti Singaporeen muuttoa miettiviä auttaviin' aiheisiin, ja kirjottaa siitä, millaista on asua koiran kanssa Singaporessa. Viimesen viikon aikana on tullut touhuttua 'koirajuttuja' tosi paljon, joten ehkä nyt on hyvä aika toteuttaa kirjoitussuunnitelmia :)

Ensinnäkin, meidän elämä Singiksessä on kaupunkielämää; asutaan kerrostalossa, suht' lähellä keskustaa parin isomman tien risteyksessä eikä omisteta autoa. Palvelut on lähellä, mukaanlukien lemmikkitarvikekauppa, mutta koirapuistot (tai puistot yleensä) kauempana. Rekun pieniä vessalenkkejä (oman ja naapuritalon ympäri) varten on aina puettava kunnolla päälle - enkä tarkoita vaatteiden määrää vaan laatua.. Yöpaidassa ei voi lähteä ulos edes yöllä, sillä toisella puolella katua olevissa ravintoloissa on elämää aamu viideltäkin. Pidemmät lenkit me suunnataan aina johonkin rauhallisimmille nurkille, niinkuin läheiselle omakotitaloalueelle tai joen varteen, missä on vähemmän liikennettä ja enemmän vihreetä-vehreetä. Singis on kyllä puutarhakaupunki, puita ja nurmea on joka talon nurkalla, ja siinä mielessä koiran kanssa voi täällä asua missä vaan.

Aamun 'viileys' (en ois uskonu sen päivän tulleen että mä kutsun +25ttä viileäksi!) me hyödynnetään lenkkeilemällä naapurin Helin ja Urho-koiran kanssa 2-4km lenkkejä kävellen ja toisinaan hölkäten. Välillä koirat myös pääsee ottamaan pyrähdyksiä vapaana kun sattuu sopivan kokoinen ja suojainen ruohopläntti reitin varrelle (vaikka kiellettyähän se siis on, koiran irti pitäminen..). Aamulenkeille me ei oteta vettä mukaan, mutta jos lähdetään parin tunnin puistokeikalle niin heti on oltava vähintään litra mukana itselle ja Rekulle - tai mahdollisuus ostaa vettä paikan päältä. Rekku porskuttaa menemään terrierimäiseen tyyliinsä niin pitkään kun se vaan jaksaa, eikä sitä saa käskystä juomaan, joten sitten kun se ei jaksa niin häntä lähtee laskuun ja ravaus muuttuu kävelyksi - ja on paras pitää taukoa varjossa tai alkaa kattelemaan taksia.

Taksifirman numero onkin mulla top 5 -soitetuimmissa numeroissa, sillä Singaporessa ei saa viedä koiria julkisiin kulkuneuvoihin. Tää on ehdottomasti yksi Singaporen huonoista puolista.. ainakin näin koiraihmisen silmin ;) (Moni paikallinen on varmasti erimieltä!). Onneksi taksit on täällä edullisia, eikä meidän reissaaminen ja harrastaminen tähän 'pakko mennä taksilla' touhuun kaadu. Rekku on sen verran pieni ja yleisen näköinen koira (kääpiösnautserit on täällä tosi yleisiä), että sen kanssa on aika helppoa saada taksi. Mä aina sanonkin että 'small, clean dog on leash' (on leash eli remmissä = ei siis kantokassissa!) kun soitan taksia, ja vetoan empiviin taksikuskeihin kadulta taksia napatessa että Rekusta ei lähde karvaa, se istuu lattialla, ei tule likaa penkeille.. Mutta naapurin Urhon (valkoinen paimenkoira) onkin sitten vallan eri juttu: Yksi jos toinenkin taksikuski on vaan sanonut ettei se 'jättiläinen' mahdu taksiin lainkaan, mihin me vaan sanotaan että mahtuu, mahtuu, on ennekin mahtunut, menee pieneen tilaan, hih :D!.

Botanic Gardens, eli kasvitieteellinen puutarha, on puistoista meitä lähimpänä. Sinne jaksaa Rekkukin pari kilsaa kävellä, ja vielä päälle kolmisen kilsaa puiston toiseen päähän (mistä sitten kyllä jo voi alkaa taksia katteleen..). Tähän tosin vaikuttaa se että Rekku pääsee puistossa kahlaamaan tai uimaan itsensä märäksi ja pysyy viileänä. BGssä ei saa pitää koiria irti, mutta siellä riittää muuten virikkeitä; hajuja, toisia koiria ja ihmisiä, vettä (joka vie voiton kaikesta muusta Rekun mielestä), ja flexissä riittää siimaa pallon kanssa leikkimiseenkin. Yhteislenkeillä on myös kiva käydä, viime su oltiin BG:ssä suomalais-singaporelaisilla koiratreffeillä (alla Chikan ottama kuva) ja tänään Mount Faber Parkissa paikallisen agilitytreenikamun shelttiporukan mukana. Rekku on näiden reissujen jälkeen aina aivan poikki.. jos taksilla tullaan kotiin, on mun jaloissa tosi nopeesti nukkuva koira :)!


Tavallisten puistojen lisäksi täällä on tietysti koirapuistoja (dog run), jotka on aidattuja, isoja tai pieniä puistoalueita. Koirapuistoja on kait jotain 5kpl.. me ollaan käyty niistä vain suurimmassa, West Coast Park:n koirapuistossa. Toisaalta sitähän voisi lähteä niissä muissakin välillä käymään, mutta tuo WCP:n puisto nyt on isona alueena toiminut hyvin, siellä kun lääniä riittää niin että koirat jopa pysyy omissa porukoissaan puiston sisällä. Meillä on ollut tapana kerran viikossa käydä siellä Helin ja Hannan kanssa, ja usein kutsutaan myös muita tuntemiamme ei-töissä käyviä koiranomistajia mukaan.

Kerran kuussa me koitetaan koirapuiston sijaan suunnata biitsille koirien kanssa (ja Rekun tulee kyllä päästyä sinne useamminkin, se kun on helpppo ottaa mukaan). Hyvinkään hienosta koirakylpylästä huolimatta tää ympärivuotinen biitsillä käynti koiran kanssa joka rakastaa uimista on kyllä aivan luksusta :)! Rekun sosiaaliset taidot on todella paljon parantuneet täällä ollessa, vaikka kukapa sitä nyt niin helteellä jaksaisi rähjätäkään ;)

Nyt kun meillä on agilitystä taukoa olosuhteiden pakosta (kennelklubi ei oo saanu treenipaikkaa järjestymään), me treenataan 'cityagilityä' (=hyödynnetään kaikki lenkeillä vastaantuleva agilityesteitä / niiden suoritustapaa muistuttava) ja pidetään yllä peruskuntoa. Mehän voitaisiin myös mennä kaupalliselle kouluttajalle kursseileen, mutta nyt kun oon vähän kuulostellut kokemuksia niin alan kallistumaan sille kannalle ettei ehkä ole kurssimaksulle tulossa odottamaani vastinetta.. (kurssimaksut esim. 150 euroa / 12 vkoa + taksimatkat päälle). Toinen vaihtoehto ois hyödyntää erilaisten 'päivähoitopaikkojen' ja muiden vastaavien tiloja(esim. Club4Paws), mutta niissä olisi sitten muitakin mukana sähläämässä, eikä treenauksesta välttis tulis mitään.. Joten kaipa me nyt vaan taukoillaan. (Hmph :(!)

Galleriassani in kuvia Rekun ja kavereiden menosta puistossa (ja muuallakin).

Rekku kotona

Vihdoin! 30 päivää karanteenia on ohi, ja tasan kk sen jälkeen kun Rekun kanssa saavuttiin Singaporeen, pääsi koira tänään kotiin karanteenista. Ihanaa :)

Karanteenin tarkoitushan on varmistaa ettei ulkomailta tuleva koira tuo maahan vesikauhua tai mitään muutakaan tarttuvaa tautia. Kun koira saapuu maahan, se saa raivotautirokotuksen (huolimatta siitä, että sillä täytyy olla voimassa oleva raivotautirokotus voidakseen saapua maahan) ja jää karanteeniin tarkkailtavaksi. Karanteenin aikana sen terveydentila tarkastetaan joitakin kertoja, mm. lämpö mitataan yms. Kuitenkin karanteenin aikana koiraa saa lääkitä itsenäisesti jos tarpeen. Tammikuussa Singaporen karanteenisäännökset muuttuu niin, että tähän asti neljä maata sisältänyt lista maista joista tuotavat koirat voivat jättää karanteenin väliin, laajenee, ja tietyistä maista koiran tarvitsee olla vain lyhyessä karanteenissa - mutta lopuista, mukaan lukien Suomi, karanteenikäytäntö jatkuu ennallaan. Miksiköhän raivotautivapaa Suomi on edelleen 30 pvän karanteenin ryhmässä? Siksikö että Suomeen voi koiria viedä lähes miten sattuu (eihän Rekun passia edes vilkaistu kun Saksan kautta kotiuduimme Skotlannista 2005..)?
Ennenkuin Rekku pääsi karanteenista kotiin, piti meidän hankkia koiranpitolupa ja tietysti maksaa koko kallis lysti (me kun "hemmottelimme" Rekkua kallilla ilmastoidulla huoneella..). Koiranpitoluvan sai helposti, kun vaan oli oikeat paperit mukana ja käväisi oikeassa toimistossa odottamassa 15min. Rekun kastroinnistakin kelpasi passissa ollut suomenkielinen eläinlääkärin merkintä, mikä nyt siis oli ihan rahan arvoinen, sillä kastroidun uroksen lupa on vain 14 dollaria (vajaa 7 euroa), kun kastroimattomasta tulee pulittaa 70 dollaria.

Eilen mä tilasin taksin valmiiksi hakemaan mua ja Rekkua, täällä kun ei saa koiria kuljettaa julkisissa kulkuneuvoissa. Ja olihan meillä myös Rekun lentoboksi ja ruokasäkin jämät - tai siis puolethan siel oli säkissä jäljellä vaikka olikin koira syönyt aina napansa täyteen, näytti muuten karanteenilaitoksen vaaka lähes 14kg kun lähdettiin, Rekun painoennätys! Lenkille, lenkille vaan.. Niin takseja täällä saattaa myös olla vaikea saada koiran kanssa, joskin helpompaa meille kun on "pieni" koira, ja lemmikkitaksit puolestaan on tavallisia takseja jopa kaksi kertaa kalliimpia. Mutta mä onneksi tapasin siellä agilitytreeneissä toissa sunnuntaina Robertin (treenien ainoa mies!) joka on sattumoisin myös taksikuski, joten hän kuskasi meidät kotiin ja samalla sovittiin treeneihin meno sunnuntaiksi :)
Nyt on sitten Rekku ja boksi kuurattu (haisivat ihan karanteenlta) ja ruokasäkki pussitettu pieniin puseihin jotka on ladottu jääkaappiin - ei sinne mun hedelmät ja muut meinaa enää mahtuakaan - ja käyty ekalla korttelilenkillä jättämässä viestit naapuruston koirille + tietty käyty tsekkaamassa naapurikorttelin lemmikkitarvikekaupan valikoima (Rekun häntä heilu ihan hulluna, taitaa olla pieni shopaholic :D!!). Tällä hetkellä Rekku makoilee pöytäni alla ja nauttii maahan asti olevien ikkunoiden tuomasta näköalasta:

Jokunen hetki sitten se kävi myös "parvekkeella" (tai siis ranskalaisen parvekkeen sadevesisyvennyksessä) vilkuilemassa naapuritalon uima-allasta:

muuttomatka

Toissapäivänä pakkauduin veljeni autoon rinkkani, reppuni, kameralaukkuni ja koiramme (sekä koiran lentoboxin) kanssa useamman tunnin pakkauksen jälkeen. Rinkka oli sullottu aivan täyteen, ja kotoa (tai siis anoppilasta, nythän mä kotona olen :D) lähtiessä vaaka näytti 5kg ylipainoa. Lentokentällä check-in:n vaaka näytti 7 kg ylipainoa (ja koirallekin muutaman kilon :o!) joten armoa ei annettu.. Me oltiin yhdessä Rekun kanssa check-in:ssä, hoidettiin paperihommat, kasattiin sen boxi jne. Rekku se reippaana poikana hyppäsi suoraan matkalaukkuhihnalle! Saatiin kuitenkin vielä mennä yhdessä ulos kävelylle ja kahvillekin, ennekuin vasta tunti ennen lähtöä piti viedä Rekku takaisin check-in:iin, mistä sen sitten virkailia vei koneeseen. Koiruus tsemppasi hienosti, meni ekasta pyynnöstä boxiin ja kävi heti makoilemaankin.
Ajatukset oli koko matkan Amsterdamiin koirassa, varsinkin kun laskeutuminen oli töksähtävä; pyörät osui maahan niin kovasti että mun pehmeällä penkillä ollut takapuolenikin tunsi sen - miltä siis mahtoi tuntua koiran koivissa? Menin kentällä heti KLM:n tiskille kysymään josko saisin selville miten Rekku voi. Virkailija soitti pari puhelua ja sanoi että toisesta päästä totesivat nauraen koiran olevan elossa, mihin minä lähes kyyneleet silmissä totesin ettei tämä ole ollenkaan naurun asia! Varmistelin vielä että saan 150€ 'care in Amsterdam' maksulleni vastiketta, eli että Rekun boxi siivotaan tarvittaessa, se juotetaan ja lenkitetään kunnolla. Siinäkin meinasi tulla väärinkäsitys kun vaihtoaikaa oli vain 2 tuntia, mutta asia selvisi ja sain kuulla että Rekku oli jo päässyt boxista kävelemään. Huh, ja eikun toiseen päähän terminaalia portille..
Lento Singikseen sujui isolla koneella paljon pehmeämmin. Uskon että Rekkukin nukkui matkan aikana. Itse pääsin oikein vaakatasoon, kun kone oli puoliksi tyhjä. Niin minkäs takia sitä ylipainomaksua pitikään maksaa..? Perillä selvitin ensin itseni Antin luo (taaskaan ei muuten kukaan katsellut laukkujen sisältöä, tähän kieltojen maahanhan voi tuoda vaikka mitä..), ja sitten lähdin selvittämään Rekun asioita. Lost&Found -tiskiltä tuli aloittaa, ja paperien kopioinin jälkeen jatkoin Changi Animal and Plan Quarantine offiisiin lentokentän rahtialueelle. Antti joutui odottamaan laukkujen luona kun alueelle pääsi vain jättämällä passinsa kaniin. CAPQ:n toimistossa mukava virkailija otti lisää kopioita, antoi leiman tuontilupaan ja päästi mut katsomaan Rekkua. Koirarukka oli kovin epäilevän oloinen ja selkeästi matkasta väsynyt ja kankea. Sain vain vaimeat tervehdykset, mutta pyynnöstä pusun - oli se siis ihan ok! Rekku ei ollut reagoinut stressiin itseään kirputtamalla tai rapsuttamalla. Helpotus.
Virkailija toi Rekulle vettä ja ruokaa, ja vesi maistuikin mutta ruoka ei. Rekun ilmeistä ja asennoista näki että vessahätä oli kova, ja kun kurkkasin boxiin, oli siellä sama kuiva hesari ja pyyhe mitkä sunnuntaina mukaani Suomesta otin. Siisti poika ;) Pääsin viemään Rekun CAPQ:n takapihalle verryttelemään, asioilleen ja kokeilemaan kuumaa ja kosteaa ilmaa. Rekku oli edelleen epäilevän, mutta myös uteliaan oloinen. Ja niinhän sitä pitääkin, onhan tää aika muutos sille.. Tapasin myös eläintenkuljettajan joka sanoi että Rekku jää yöksi CAPQ:oon ja hän vie sen aamulla karanteeniin Sembawangiin. Sinne minä nyt sitten tänään menen Rekkua katsomaan :)
Vähän nyt jännittää miten tänään menee. Eilen en saanut anovaa tapitusta suklaasilmillä kun herra itsenäisellä oli mielenkiintoisempaa tutkia ympäristöään, joten ihan hyvillä mielin pystyin sen jättämään kun palasin vielä tullilta hakemaan yhden leiman ja tulimme Antin kanssa kotiin.
Ja täällä sitä nyt siis ollaan, uudessa kodissa ja kotikaupungissa. Auttoi paljon se kesäkuinen käynti täällä, nyt tuntee jo paikkoja eikä ilmasto ole mikään yllätys - vaikka hiki väistämättä varmasti seuraavien viikkojen aikana kyllä tulee. Nyt vaan innolla purkamaan loput tavarat, hommaamaan puheaikaa paikalliseen kännyyn ja treffaamaan uusia naapureita, Heliä, vauvaa ja Urho-koiraa :)