Niin, ne hemskatin työt. Siinä se muuttu kertaheitolla elämä kun laitoin nimeni paperiin jossa luki minimum 44 hours a week. En oo sen jälkeen käyny luonnonpuistossa kävelemässä enkä wet marketilla. On jääny Singaporen Suomalaisten touhut ja koirapuistossa hengaamiset, lounaat rouvien kanssa ja blogin kirjoittaminen. Tilalle on tietty tullut vaikka mitä ihanaa - mielenkiintoinen ja haastava työ, monenlaisia työkavereita ja työreissujakin. Ja työstäni minä tykkään :) Nyt joulun aikaan on voinut hieman lintsata tuosta 44stä tunnista ja lepäillä Tanskan työmatkalta hankittua flunssaa pois (siellä oli -6! KAMALAn kylmä!! Kuten keväällä Suomessa, limakalvoni kuivivat ruttuun moisesta 90% pudotuksesta ilmankosteudessa ja vastaanottivat kaikki mukaan haluavat pöpöt avosylin..), mutta tänään kun tein ensivuodelle suunnitelmia niin huomasin että hitsi, töitähän on ihan hemmetisti. Suunnilleen 25 artikkelia intraan odottaa kirjoitusta, uuden tuotteen lanseeraus videot editointia, parit kampanjat mun tukea, kvartaalikokoukset suunnittelua, intran sivut päivitystä ja kehitystä sekä uusi ylläpitäjien yhteisö suunnannäyttöä, keppiä ja porkkanaa.. ja mä teen "vaan" sisäistä viestintää. Puuh.
Se, mikä multa ei oo tippunut pois töiden takia on koiraharrastus. Rekun kanssa käydään agilitytreeneissä ja kisoissakin edelleen, vaikka nyt on taas treeneissä taukoa ja viime kisatkin meni niin penkin alle että hukkasin kilpailuviettini ja ollaan oltu löysin rantein.. minkä vuoksi Rekku alias Kuningas ja Keisari on alkanut taas määräilemään tätä laumaa. Noh, pientä jääkautta vaan peliin..! Singaporen kennelklubissa mä oon kans vielä mukana, ens viikolla kokoustetaan pitkästä aikaa uudella kokoonpanolla, kun meidän 'toko ja agility komitea' hajos tossa syksyllä ja nyt on vasta saatu aikaan uuden muodostaminen (ja tässä klubissa on siis KOLME täysipäivästä työntekijää! Siinäpä esimerkkiä edullisen työvoiman tehokkuudesta). Olin syksyn aikaan moneen otteeseen niin kurkkua myöten täynä aasialaista tapaa valittaa, jättää kommunikoimatta ja poiketa sovitusta että meinasin minäkin sanoa että pitäkää tunkkinne.
Animal Lovers Leaguen koirasuojalla mä käyn myös edelleen, vaikka enää kerran kuussa. On totta kun sanotaan että asioihin turtuu. Sillon kun kävin ALLn Pets Villalla viikottain, totuin siihen miten koirat siellä elää. Nyt kun käyn enää kerran kuussa, koen joka kertaa pakahduttavaa surua ja tuskaa niiden puolesta jotka kaipaisi omaa kotia häkin tai kennelin sijaan, ja niiden jotka tarvitsisi hoivaa ja huolenpitoa, aktiviteettia ja rapsutusta.. enkä mä kerkeä auttaan niitä kaikkia. Dixie on aina niin onnellinen kun se näkee mut, koittaa kiivetä taskuun ja seuraa mua pitkin poikin. Jos mä en pelkäis niitä päänsärkyjä jotka allergia oireet mussa saa aikaan, Dixie asuis meillä jo. KamKamia me sponssataan edelleen Helin kanssa, ja ois ihanaa keretä vaikka kouluttamaan Kamia jotta sillä ois paremmat mahdollisuudet löytää oma koti. Tätä listaa mä voisin jatkaa tietty vaikka loputtomiin.. Ja siitäkin huolimatta että tää tuntuu turhalta - tunne joka myös on vallannut monet kerrat syksyn aikana kun seuraan päivittäin ilmoituksia kotia etsivistä koirista ja huomaan Pets Villalla käydessäni etteivät koirat ole vähentyneet, vaan lisääntyneet.. - niin sanonpa vaan että jos tätä kukaan lukee ja haluaa koirakseen trooppisen Singaporen Spesiaalin, niin täältä saa, lentorahdin hinnalla.
Kun ne hemskatin työt rajoittaa näitä arki-iltoja, niin oon löytänyt pari muuta tapaa touhuta yhteisöllisesti ja koirien parissa: Perustettiin 'River Valley Casual Dog Walk' eli löyhä ryhmä naapurustossa asuvia koiria ja omistajia jotka käy kaksi kertaa kuussa yhteislenkillä. Me kokoonnutaan Rekun lähimarketin luona ja käydään kävelyllä - ei sen kummempaa. Vaan koirillehan se on erinomaista sosialistamista ja kyllä me ihmisetkin samalla tutustutaan. Naapurin Mari (japanilainen) ja viereisen talon Meghan (amerikkalainen) on jo ystäviä, niinkuin on Marin chihu Tommy ja Meghanin Singaporen Spesiaali Brody Rekun kavereita. Tommy se itse asiassa oli meillä tässä pari viikkoa sitten kylässäkin viikonlopun verran, oli hupaisaa seurata kun Rekku koitti päättää uskaltaako kaulassa roikkuvan sintin kanssa leikkiä lainkaan.. vaan kyllä uskalsi, katso vaikka:
Koitin tossa flunssa parannellessani käyttää aikaa kuvien nettiin laittoon - enhän mä vielä pitkälle pötkiny, mutta on siellä jotain uutta.. http://raisas.pic.fi/kuvat/
